Punanataa ja nurmirölliä – tienvarren niitoissa on kyse liikenneturvallisuudesta ja luonnon monimuotoisuudesta

lupiinit

Lupiinit, nuo tienvarsien komistukset, herättävät suuria tunteita niin puolesta kuin vastaan. Ylipäätään tienvarsien näkemäalueiden niitot ovat kesän takuuvarmoja keskusteluaiheita. Joidenkin mielestä tienvarret niitetään liian aikaisin, toisten mielestä liian myöhään. Mutta mistä onkaan kysymys?

”Tienvarsien niiton ja vesakon raivauksen tavoitteena on huolehtia sekä liikenneturvallisuudesta että luonnon monimuotoisuudesta”, kertoo ympäristöasiantuntija Anne-Mari Haakana Liikennevirastosta.

Kasvillisuuden poistolla parannetaan risteys- ja kaarrealueiden näkemiä sekä parannetaan liikennemerkkien näkyvyyttä. Suureksi kasvaneet kasvustot ja vesakot haittaavat näkyvyyttä risteysalueilla. Kasvillisuuden poistolla on tärkeä roolin myös tien kuivatuksessa ja eläinonnettomuuksien vähentämisessä.

Milloin tienvarsia niitetään?

Paljon keskustelua herättäneeseen tienvarsien niittojen ajoitukseen vaikuttaa moni seikka. Maanteiden viheralueet on jaettu hoitoluokkiin. Riippuen tien hoitoluokasta, niittojen määrä, ajankohta ja niittoleveys on määritelty vastaamaan maantielle asetettuja vaatimuksia. Niittoleveys määritellään metreinä päällysteen reunasta hoitoluokan mukaan. Niittoleveys voi olla esimerkiksi kaksi, neljä tai kuusi metriä päällysteen reunasta.

Säännöllisellä niitolla edistetään tieympäristöjen monimuotoisuutta, kuten ylläpidetään niittyjen ominaispiirteitä. Tienvarsille onkin aikojen saatossa muodostunut sopivia elinympäristöjä niitty- ja ketokasveille. Rajoittamalla tai kieltämällä niitot ylläpidetään toisten lajien, kuten uhanalaisten kasvi- ja eläinlajien, elinolosuhteita. Toisaalta aikaisella niitolla pyritään taas estämään haitallisten vieraslajien leviäminen.

Niittoja on pyritty vuosien saatossa myöhentämään kukkien siementämisen edistämiseksi, mutta koko maan niittoja ei voida jättää tehtäväksi vasta kukinnan jälkeen. Niittokauden lyhentäminen kasvattaisi kustannuksia, koska kaluston ja henkilöstön tarve kasvaisi hetkellisesti huomattavasti. Suomen kokoisessa maassa tällä on aina lisähintansa.

”Liikenneturvallisuus vaarantuu, jos tienpientareiden hoitoa lykätään myöhäiseen kesään”, painottaa Haakana.

Salakavala lupiini leviää helposti

Komealupiini tuotiin Pohjois-Amerikasta Eurooppaan 1800-luvun alkupuolella. Suomessa sitä on käytetty 1800-luvun loppupuolelta saakka koristekasvina puutarhoissa, joista se on karannut luontoon kuten tienvarsille. Osa autoilijoista pitää lupiinia kauniina tiemaiseman sulostuttajana, osa ei.

”Väliajoin joudumme korjaamaan vääriä väittämiä lupiinin suhteen”, toteaa Haakana ja jatkaa: ”Lupiinia ei ole koskaan tienpitäjän, ei nykyisen eikä edeltäjävirastojen toimesta, kylvetty tai istutettu tieympäristöön”.

Tieluiskissa käytettävän siemenseoksen on täytettävä lainsäädännön ja viherrakentamisen laatuvaatimukset. Tieympäristössä käytetään eniten maisemanurmiseosta, joka sisältää punanataa (78 %), niittynurmikkaa (5 %), jäykkänataa (5 %), nurmirölliä (5 %), raiheinää (5 %) ja valkoapilaa (2 %). Suurin osa maantieverkon luiskista on luonnontilaista, nurmettamatonta aluetta.

”Komealupiini on aggressiivisesti leviävä monivuotinen vieraslaji, joka valtaa tehokkaasti elinympäristöjä. Lupiini on nopea leviämään ja sille kelpaa hyvinkin karu kasvupaikka. Yksi yksilö voi levittää jopa satoja siemeniä”, tuskailee Haakana.

Lajilla on lisäksi vahva siemenpankki maaperässä ja siemenet voivat levitä pintamaiden mukana muun muassa rakentamisen myötä. Tienpitäjän keino lupiinin torjumiseksi on niittäminen tiealueella. Vieraslajit eivät kuitenkaan katso maanomistusrajoja. Vieraslajien torjunta onkin ennen kaikkea eri tahojen yhteistyötä.

Havainnot luontoon karanneista vieraslajeista voit ilmoittaa vieraslajiportaaliin.

Havaitsitko paikan, jossa on näkemäalueella niitettävää? Kerro siitä meille.

twittergoogle_pluspinterestmailtwittergoogle_pluspinterestmail