Itämeren lahja 100-vuotiaalle: “Suomi-neidon jenkkakahvat”

Kuva Merenkurkun maisemasta, (Metsähallitus) Kuva Merenkurkun maisemasta, (Metsähallitus)

Meri on luovuttanut itsenäistymisen aikana Suomelle niin paljon maata, että Helsingin kaupunki mahtuu lahjaksi saadulle maalle yli 22 kertaa ja eteläsuomalainen kansallispuisto Nuuksio jopa 182 kertaa.

Jääkausi päättyi 10 000 vuotta sitten ja Suomi alkoi pikkuhiljaa kohota merestä. Vuoteen 1917 mennessä Suomi oli noussut merestä jo suunnilleen sellaiseksi kuin me sen tänä päivänä kartalta tunnemme.

Maa nousee Merenkurkussa noin 9 mm ja Perämerellä noin 8 mm vuodessa, joten sadan vuoden aikana maa on kohonnut Merenkurkussa vajaan metrin pystysuunnassa vedenpintaan nähden. Matalalla ja loivalla rannikolla tämä tarkoittaa sitä, että vesiraja on paennut satoja metrejä kohti länttä.

Sadan vuoden itsenäisyyden aikana merestä on länsirannikolla noussut reilut 4000 km2 uutta maata. Tuon kokoiselle maapalstalle saa mahdutettua kaksi Suomen suurinta kansallispuistoa, Lemmenjoen ja Urho Kekkosen kansallispuistot, ja vain viidennes pinta-alasta jää yli. Suurin mereisistä kansallispuistoista, Selkämeren kansallispuisto, uppoaisi Itämeren lahjoittamaan maapinta-alaan yli neljä kertaa. Helsingin kaupunki mahtuu lahjaksi saadulle maalle yli 22 kertaa ja piskuinen eteläsuomalainen kansallispuisto Nuuksio jopa 182 kertaa.

Merestä noussut maa on uhanalaisille lajeille tärkeä

– Itämeren lahjoittama maa ei ole mitä tahansa vesijättöä. Se sisältää ainutlaatuisia luontoarvoja, kuten nuoria, kehityksensä alussa olevia soita, reheviä primäärisukkessiometsiä, lajirikkaita rantaniittyjä, kalojen lastentarhoina ja uhanalaisten putkilokasvien kotina toimivia fladoja ja uhanalaista linnustoa kuhisevia lintuvesiä, suojelubiologi Päivi Virnes Metsähallituksen Luontopalveluista sanoo.

Hieno Itämereltä saatu jättömaa ylläpitää esimerkiksi monia vesikasveja, jotka eivät tulisi juuri missään muualla toimeen. Suomen vastuulaji upossarpio esiintyy koko maailmassa vain Itämeressä, ja 80 % kannasta kasvaa Perämeren Suomen puoleisella maankohoamisrannikolla.

Vaikka maankohoaminen aiheuttaa päänvaivaa veneilijöille ja väylänruoppaajille, se on tuonut Suomelle mm. UNESCOn luonnon maailmanperintöalueen statuksen, yhdessä Ruotsin Korkean rannikon kanssa.

Ilmiö oli tuttu myös Maamme-kirjan vuonna 1875 kirjoittaneelle Sakari Topeliukselle: “Mihin ennen kalastaja laski verkkojaan, siitä nyt maamies niittää heinää.”

twittergoogle_pluspinterestmailtwittergoogle_pluspinterestmail