Herkku voi olla myrkky

mahtimaksa-kauhistuu-myrkkysienta

Sienikausi alkaa olla parhaimmillaan. Sieniretken ainoa riski ei ole eksyminen. Suomen metsistä löytyy myös myrkyllisiä sieniä. Munuais- ja maksaliitto muistuttaa, että myrkkysieni voi aiheuttaa maksa- ja munuaisvaurioita. Poimi metsässä vain sieniä, jotka tunnistat varmasti.

Suurin osa Suomessa kasvavista sienistä on myrkyttömiä, mutta mukaan mahtuu myös myrkyllisiä. Sienestäjän tärkein ohjenuora on poimia vain sieniä, jotka tunnistaa varmasti. Silti kokenutkin voi joskus erehtyä, tai lapsi maistaa metsästä löytynyttä sientä.

Sienen tunnistaminen on tärkeää mahdollisen oikean hoidon valitsemiseksi. Tuntomerkkien lisäksi vinkkejä voi antaa kasvupaikka. Viime vuonna Myrkytystietokeskukseen tuli 670 sieniin liittyvää myrkytyskyselyä. Tämän vuoden elokuun alussa kyselyitä oli ollut jo lähemmäs 200. Suurin osa Myrkytystietokeskukseen tulleiden kyselyiden sienistä jää tunnistamatta.

Vakava myrkytys voi johtaa maksavaurioon, mutta myrkyllinen sieni voi vahingoittaa myös munuaisia. Maksansiirtoon sienimyrkytyksen vuoksi ei Suomessa ole joutunut yksikään ihminen useampaan vuoteen. Vuosittain maksavaurion vuoksi hoidossa on kuitenkin jokunen myrkytyksen saanut. Sienen aiheuttama äkillinen munuaisvaurio voi johtaa dialyysihoidon tarpeeseen, mutta vain reilulle kymmenesosalle jää akuuttivaiheen jälkeen krooninen munuaisten vajaatoiminta. Solumyrkkyä sisältävien sienten myrkytyksissä maksan, munuaisten ja veren soluja tuhoutuu, mikä voi johtaa kyseisten elinten pysyvään vaurioon, mikä hoitamattomana voi johtaa kuolemaan.

Maistamisesta harvoin myrkytystä
Suomessa tavallisin maksavaurion aiheuttava sieni on valkokärpässieni. Muita erityisen myrkyllisiä sieniä ovat muun muassa suippumyrkkyseitikki, kavalakärpässieni ja myrkkynääpikkä. Korvasieni on raakana myrkyllinen, mutta oikein käsiteltynä syötävä.

Vakavissa myrkytyksissä kyse on aina sienen syömisestä. Pelkkä maistaminen aiheuttaa harvoin vakavia oireita. Pihapiiristä löytyvän sienen maistelusta ei useimmiten ole haittaa edes pienille lapsille, mutta erittäin myrkylliset metsäsienet voivat olla heille vaaraksi jo pienenä määränä.

Sienimyrkytyksen oireiden alku vaihtelee vajaasta tunnista vuorokauteen. Yleisimpiä alkuvaiheen oireita ovat pahoinvointi, oksentelu, vatsakipu ja ripuli. Hermostoon vaikuttavat myrkylliset sienet voivat aiheuttaa huimausta, päänsärkyä, sekavuutta ja harhoja sekä vakavissa tapauksissa jopa tajuttomuutta. Alkuoireet voivat kuitenkin olla huomaamattomia ja esimerkiksi suippumyrkkyseitikin aiheuttamat oireet ilmaantuvat jopa vasta kahden viikon kuluttua syömisestä.

Jos myrkyllisiä sieniä on syöty ruoaksi tai muutoin tarkoituksella, on aina syytä hakeutua sairaalaan hoidontarpeen arviointiin ja seurantaan. Mahdollisimman nopeasti nautittu lääkehiili estää myrkkyjen imeytymistä.

Myrkytystietokeskus vastaa ympäri vuorokauden äkillisten sienimyrkytysten ehkäisyyn ja hoitoon liittyviin kysymyksiin numerossa 09 471 977.

Muista sienimetsässä:
– Poimi vain sieniä, jotka tunnet.
– Jos epäilee syöneensä myrkkysieniä, oikean hoidon saamiseksi sieni on tärkeä tunnistaa.
– Pelkkä maistaminen aiheuttaa harvoin vakavia oireita.
– Sienimyrkytyksen oireiden alku vaihtelee tunnista vuorokauteen.
– Jos epäilet sienimyrkytystä, ota yhteys Myrkytystietokeskukseen.

 

twittergoogle_pluspinterestmailtwittergoogle_pluspinterestmail