Luontopäiväkodit kasvattavat suosiotaan – Luonnossa kotonaan toimijoiden määrä kaksinkertaistui vuodessa

lapset-piirissa-insku-mustonen

Suomen Ladun ylläpitämä, vuonna 1999 perustettu Luonnossa kotonaan -verkosto on kasvanut 13 uudella toimipaikalla tänä syksynä. Toimipaikkoja, päiväkoteja, perhepäivähoitajia ja iltapäiväkerhoja on nyt yhteensä 32 ympäri Suomea.

Luonnossa kotonaan -toimintatapa ruokkii lasten mielikuvitusta, lisää liikettä ja vahvistaa luontosuhteen kehittymistä.

Pedagogiikan ytimessä on päiväkoti-ikäisten lasten ja iltapäiväkerhojen luonnossa liikkuminen säällä kuin säällä. Lapset löytävät leikkivälineet ensisijaisesti luonnosta, ulkoilevat useita tunteja päivittäin ja retkeilevät lähiluonnossa vähintään kolme kertaa viikossa.

Luonnossa kotonaan on avoin kaikille varhaiskasvattajille

Luonnossa kotonaan koulutus on avoin kaikille, joilla on kasvatusalan koulutus. Koulutus toimii innoituksena niille, jotka ovat kiinnostuneet hyödyntämään luontoa toiminnassaan lasten kanssa, Suomen Ladun koulutuspäällikkö Nina Räike toteaa.

Koulutus antaa työkalut toimia kestävällä ja kehittävällä tavalla lasten kanssa luonnossa. Koulutuksen antia voi hyödyntää, vaikka ei omaisikaan Luonnossa kotonaan tunnusta. Tunnuksen saadakseen toimijan tulee täyttää Luonnossa kotonaan kriteerit

Ympäristökasvatus on myös kirjattu osaksi uutta varhaiskasvatus- ja esiopetussuunnitelmaa.  Tämän tavoitteena on vahvistaa lapsen luontosuhteen kehittymistä, opettaa ympäristövastuuta ja ohjata lapset kohti kestävää kehitystä.

Nykyisen varhaiskasvatussuunnitelman henki toteutuu loistavasti Luonnossa kotonaan toiminnassa. Lähdetään aidosti seinien ulkopuolelle ja tutkitaan ilmiöitä. Kaiken mitä voi tehdä sisällä, voi tehdä myös ulkona, jopa leipoa. Liikkuminen ja motorinen kehitys tapahtuu huomaamatta Luonnossa kotonaan toiminnassa, Räike jatkaa.

Luonnossa tapahtuva varhaiskasvatus kasvattaa suosiotaan myös kunnallisella puolella

Oulussa toimivan päiväkoti Palokka liittyi osaksi Luonnossa kotonaan toimintaa yhdellä ryhmällä vuosi sitten.

Meillä toiminta lähti liikkeelle yksittäisen lastentarhaopettajan kiinnostuksesta toimintaa kohtaan, toteaa Puosujen ryhmässä lastentarhaopettajana toimiva Päivi Huhtelin.

Kävin ensin Metsämorri koulutuksen ja kiinnostuin aiheesta niin paljon, että kouluttauduin vielä töiden ohessa ympäristökasvattajaksi, Huhtelin jatkaa.

Kunnallisen päiväkoti Palokan Luonnossa kotonaan ryhmä Puosut on saanut toiminnasta vain hyvää palautetta.

Luonnossa kotonaan toiminta on ollut piristysruiske työntekijöille ja vahvistanut ennestään pienryhmätoimintaa. Ajatusmaailma on kasvanut ja emme näe enää ulkona toimimisessa rajoitteita, vaan pelkästään mahdollisuuksia. Lasten fyysinen kunto on parantunut ja ruoka ja uni maistuvat entistä paremmin. Olemmekin saaneet paljon hyvää palautetta ja kiitosta ylemmiltä tahoilta, toteaa Huhtelin.

Suurin osa Luonnossa kotonaan toimipaikoista on yksityisiä päiväkoteja tai perhepäivähoitajia. Vuoden aikana kasvua on kuitenkin tapahtunut myös kunnallisten päiväkotien keskuudessa.

Olemme todella iloisia, että koulutus ja Luonnossa kotonaan toimintatapa on otettu innolla vastaan myös kunnallisella puolella! Päiväkodit ovat lisänneet luontotoimintaa paljon viime vuosien aikana ja päiväkodeissa uskalletaan mennä portin ulkopuolelle. Suuntaus näkyy myös  Muumien ulkoilukoulun ja Metsämörri koulutuksen kasvuna. Luonnossa kotonaan tarjoaa hyvät työkalut toiminnan kehittämiseen ja ylläpitoon, niin että luonnossa oppiminen on toiminnan punainen lanka, Nina Räike Suomen Ladusta toteaa.

 

twittergoogle_pluspinterestmailtwittergoogle_pluspinterestmail