Grillaa makkaraa, ei nahkaa!

Sää lämpenee ja grillauskausi alkaa. Muistathan, että se ei tarkoita auringossa lojumista, vaan ruuan valmistusta.

Ihosyövät ovat yleistyneet, ja niistä 95 prosenttia on yhteydessä auringon säteilylle altistumiseen. Aikuisten tuli käyttää auringossa ollessaan voiteita, joiden suojakerroin on vähintään 15. Lapsille käytetään vielä vahvempia, suojakerroin vähintään 20. Voide ei auta putkilossa tai purkissa, vaan sitä pitää levittää iholle jo ennen aurinkoon menemistä ja lisätä uusi kerros 15-30 minuutin välein.
Aurinkolasit suojaavat silmiä liialliselta uv-säteilyltä. Uv-säteilyä on varjossakin, mutta puolet vähemmän. Rusketus ei suojaa palamiselta, ei solariumissakaan hankittu eikä palamisesta aiheutuneita ihovaurioita voi korjata. Lapset ovat vielä herkempiä auringon aiheuttamille vaaroille. Klo 11-15 kertyy puolet uv-säteilystä, joten se aika kannattaa vedellä vaikka makoisia päiväunia sisätiloissa. Ja kun menet etelän aurinkoon, muista, että siellä saat 5-6 kertaa lyhyemmässä ajassa saman säteilymäärän kuin Suomessa.

Seuraa UV-indeksiä

UV-indeksin arvo nousee Etelä-Suomessa keskikesällä yli suojautumistarpeen kello 10-17 välisenä aikana. Pohjois-Suomessa aika on molemmista päistä tunnin lyhyempi. Vaikka Välimeren maissa säteily on Etelä-Suomea voimakkaampaa, on suojautumisaika lähes sama.
UV-säteilyltä on syytä suojautua, kun UVI on 3 tai korkeampi. Päivän ylin UV-indeksi on ennustettu pilvettömälle säälle. Ainoastaan paksut pilvet vaimentavat UV-säteilyä merkittävästi.
Mitä lyhyempi varjo auringonpaisteessa jää, sitä voimakkaampaa säteily on. Viisas hakee suojaa viimeistään kun oma varjonsa on itseä lyhyempi.

Runsasluomisille ei aurinkoa

Melanooman vaara näyttää liittyvän auringolle altistumiseen jaksoissa, jolloin kyse voi olla auringonotosta ja tietyistä ulkourheiluharrastuksista. Jatkuva ihon palaminen näyttää lisäävän melanooman vaaraa. Melanooma on ihosyövistä vaarallisin, koska se lähettää nopeasti etäpesäkkeitä.
Vaaleaihoisimmat, punatukkaiset ja pisamaiset palavat herkimmin. Heidän pitää suojata ihonsa läpi elämän. Suurin ihotyyppiin liittyvä riski on kuitenkin runsasluomisuus. Silloin pitäisi ehdottomasti suojata ihonsa auringolta. Pohjoiseurooppalaisista kahdella prosentilla on ns. epätyypillisten luomien oireyhtymä, johon liittyy kymmenkertainen riski sairastua melanoomaan. Näille ihmisille aurinko ei tee hyvää!

 

Lisää artikkeleita

Yllätysvieraat tervetulleita
Yllätysvieraat tervetulleita
Lokakuun pääkirjoitus
Sopivaa vai sopimatonta?
Mielenkiintoista luettavaa
Viihdytä itseäsi hyvällä lukemisella
Syyskuun pääkirjoitus
Hidastus auttaa näkemään
Suomalaiset ymmärtävät, miksi mainontaa tarvitaan
Suomalaisten medialukutaito kohdallaan
Moottoripyörällä pohjoisessa
Lapin yössä on outoa taikaa…
Elokuun pääkirjoitus
Opintiellä
Bulevardi laajentaa nettitelevisio-ohjelmiin
Illan vieras Bulevardilla
Kesäkuun pääkirjoitus
Mansikassa maistuu kesä
Afrikan sarven hiljainen hätä
Nälän kasvot
Ruista ranteisiin ja papua hauikseen
Puoli kiloa päivässä
Johan on aikoihin eletty...
Auto opettamassa kuljettajaansa?
Bulevardin arpomat Curramberat
Hyviin haaveisiin!
Toukokuun pääkirjoitus
Pienistä iso ilo
Tekstiilikierrätyksestä:
Pöksyt puhki ja lempipaidassa reikä
Onko talousasiat hallussa?
Mitä on inflaatio? Entä ohjauskorko
Pääkirjoitus:
Positiivinen hetki
Forssan keskusta on vilkas
Kauppa ja palvelut pitävät keskustan elävänä
Uusi laki rakennusalalle
Rakennusalalle käännetty verovelvollisuus
Mene yhtiökokoukseen
Jos et halua, että joku muu käyttää rahasi
Tutkimus sosiaalisesta mediasta
Some mullistaa edustuksellisen demokratian
Uhanalaistuminen on arkipäivää
Suomen metsissä ei kuollakaan sukupuuttoon
Suomen luonnonsuojeluliiton kampanja:
Ei pöllöjä eduskuntaan
Maaliskuun pääkirjoitus
Kuka määrittelee millainen SINUN pitää olla?
Laskulle kassalla
Uusi maksutapa mullistaa maksamisen
Helmikuun pääkirjoitus:
ASAP
Pysytään tiellä
Pitkä turvaväli pitää autoilijan tiellä
Lokakuun pääkirjoitus
Asennepyykillä
Netti ja lehti yhdessä
Bulevardi antaa yritykselle monta mahdollisuutta
Bulevardi-palvelukonseptia kehitetään
Bulevardille ELY-keskuksen kehittämisavustusta
Monenlaista tarjolla
Tervetuloa Bulevardi-tavarataloon
Yhteisöllisyys on vuorovaikutusta
Bulevardilla tavataan
Bulevardi-tiimi esittäytyy
Bulevardi syntyy tiimissä
Kuluttajalla on keinot
Henkilötiedot voi suojata
Syyskuun pääkirjoitus
Onnea!
Lahjoita Synsamin ja Cazzen kautta
Uusin silmin Keniassa
Elokuun pääkirjoitus:
Matkalla kohti hyvää tulevaisuutta
Tilastot kertovat:
Hyviä uutisia!
Kuuntele:
Radiojuttu: Miten voit auttaa lasta oppimaan?
Viilennä vihreällä:
Helle nostaa kodin sähkönkulutusta ja rasittaa kylmälaitteita
Viilennä lemmikkiä ajoissa
Huolehdi koiran hyvinvoinnista myös lomalla
Toukokuun Bulevardin pääkirjoitus:
Kesä väriä tulvillaan
Huhtikuun pääkirjoitus:
Elämän paras asia
Onko kakkoskotisi täynnä kakkoslaatua?
Kunnon lepo tekee loman
Kesä kohta vain muisto - myös iholla
Kesäiho kuntoon
Onko kotisi turvassa lomien aikana?
Pidä murtomiehet loitolla
Makeasti ja kivuttomasti
Kesäksi iho sileäksi
Kylmää kyytiä kesäeväille
Näin vältät kesäripulit
Kesämökin lääkekaappiin
Kesämökin lääkekaapista apu ensihätään
Miten koru kestää äidiltä tyttärelle?
Kannattako kesällä koruja pitää rannalla?
Turvallinen mökkikesä
Sytytä grilli polttamatta saunaa
Uusi hittilelu:
Kesällä pallo pomppaa vedestä
Asenna kaunis pihakivetys
Tee itse tai anna ammattilaisen puurtaa
Varovasti auringossa
Grillaa makkaraa, ei nahkaa!
Näin huollat kesän puupinnat
Kesäkalusteet, terassit ja laiturit kuntoon
Vinkkejä puutarhamyymälässä shoppailuun
Mistä tunnistaa hyvälaatuisen taimen?
Oikein valittu hattu sopii!
Hatulla vai ilman
Kauneuskeskus Kirsikasta
Iho kauniiksi kesän jälkeen
Vietä kunnon kesä!
Kuntoa ja terveyttä voi hoitaa kesälläkin
Tunnetko mies oman vartalotyyppisi?
Pukeudu vartalosi mukaan
Bulevardin arkisto 2008
Kädet kertovat eletystä elämästä





 
 

Hyvää oloa

Hyvä paikka asua

Hyvä yhteisö elää