Snorklaamassa tiedonvirralla
Kerran informaatikko, aina informaatikko. Maj-Lis Aaltonen löysi oman mielialansa tietopalvelusta vajaa parikymmentä vuotta sitten. Kirjastomaailma ei aikanaan tullut opintovaihtoehtona mieleen ja oikeastaan hyvä niin, sillä elintarviketieteen
opintojen ja tutkijantyön kautta informaatikon työkenttä tietopalvelun ja tietoresurssien hallinnan parissa avautui tieteenalan taustalta huikean kiinnostavana - kuin koralliriutat taitavalle snorklaajalle. Toisin kuin snorklaajan, informaatikon työ on kohteen etäältä ihailua huomattavasti aktiivisempaa operointia tietovirroissa: asiakkaita palvelevaa tiedon hakua, hankintaa, keruuta, luettelointia, luokitusta, analysointia, tiivistämistä,
jäsentämistä, järjestämistä, varastoimista, jakelua, konvertointia. Ja tänä päivänä tiedontuottajan ja -käyttäjän työkalujen suunnittelua, tietojärjestelmien integrointia ja käyttöönottoa. Blogissaan Maj-Lis havainnoi ja tarkkailee tietovirtojen suvantoja ja pyörteitä, koskia ja kuruja, patoja ja pengerryksiä.
Kommentoi ja keskustele Maj-Lis Aaltosen blogista ja sen herättämistä ajatuksista
17.6.2009
Kesäpäivien ratoksi kansa ahmii kiihtyvällä
tahdilla dekkareista rikosten ja murhien
ratkaisuja, kerrotaan aamuradion tulevan ohjelman
esittelyssä. Tänään iltapäivällä kuulisi radiosta
dekkaristien vastauksen kysymykseen, mikä niissä
niin kiehtoo. Syyt ovat varmasti moninaiset,
mutta äkkipäätään arvelisi juonellisuuden ja
ratkaisukeskeisyyden tuovan hallittua jännitystä
tasaiseen arkeen. Innokkaimmat tekevät retkiä
tarinoiden tapahtumapaikoille. Niinpä, sanoisi Raid.
Toden toisen puolen tuo kesäkeinun lukemistoon
Kodin Kuvalehti, joka on haastatellut
dekkarikirjailijaa ja poliisia Marko Kilpeä.
Kilpi on huolissaan nuorista ja ihmettelee
artikkelin mukaan sitä, että yhteiskunta on
tuottanut viime aikoina raporteissaan
puolentoistasataa toimenpide-ehdotusta nuorten
ongelmien parantamiseksi, mutta raporteissa ei
mainita sitä, mitä kotona voitaisiin tehdä.
Kilven mukaan yksinkertaiset keinot auttavat.
Tarvitaan lämmintä ruokaa, rajoja, joista
aikuiset pitävät kiinni ja keskustelemista,
kuuntelemista ja yhdessäoloa. Kesälomakaudella
noita asioita voisi luulla olevan tarjolla
tavallista paremmin, kun kotiväki lomailee, mutta
käytännössä se ei ole itsestään selvää, kun kesä
keventää loputkin rutiinit. Kesä voi olla
lapsille ja nuorille tavanomaista yksinäisempää
aikaa, jos kaverit lähtevät mummoloihin tai
lomamatkoille, eikä omilla vanhemmilla ole lomaa.
Kesä on mahdollisuus, sen ei pitäisi olla uhka
yksin tietokoneen ääreen unohdetuksi tulemisesta.
Korpun uusi elämä kynäkotelossa, piirilevystä
pannunalunen! Ctrl-Alt-Del -näppäimistä
solmioneula alan miehelle! Ei tarvitse ryhtyä
perinteiseen juhannussiivoukseen törmätäkseen
kotinurkissa tai työhuoneessa askartelijan
aarteeseen, käytöstä poistettuun
tietokonetarpeistoon. Sukkahousujen käyttöniksit
ovat jo historiaa, mutta MikroPc-lehti tarjoaa
kierrätyshenkistä virikettä tietokoneromun
parissa. Mainiota kesäpuuhaa koko perheelle ja
tuloksilla voi osallistua kilpailuun.
23.12.2008
Synkkiä pilviä taivaalla. Takavuosien taattu
luentoesimerkkini sisällönkuvailun
välttämättömyydestä tiedonhakijan elämän
helpottamiseksi. Jos lehtiartikkelin otsikko on
tuo edellä mainittu, on sitä tietokantoihin
tallentaessa tarpeen asiasanoilla kertoa, onko
kyseessä meteorologiaan vai kansantalouteen
liittyvä toteaminen tai ennustaminen. Yllättäviin
hakutuloksiin törmääminen voi joskus olla
innovaation alku, mutta ilman sisällönkuvailua
tiedonhakija on vaarassa tukahtua lennokkuuden
aiheuttamaan tietotulvaan. Ontologiat tulevat, ja
koneet ymmärtävät jatkossa asiayhteyksiä, jotka
asiantuntijat ovat niille opettaneet
käsiteavaruuksia ruotimalla. Niin kauan kuin asiantuntijoita on.
Kotimaisia kieliä tutkivan Kotuksen tehtävä on
elintarkeä, älkää hyvät vallankahvassa istuvat
nyt vain alkako siitä säästää. Kotuslaisten
puolestaan kannattaa miettiä, millä oma työ
saadaan näkyvämmäksi, kenen kautta ja missä
yhteyksissä. Keinot voivat löytyä juuri sieltä,
mistä niitä viimeiseksi tulisi mieleen etsiä.
Näin on käynyt uusimman Kirjasto-lehden
artikkelin mukaan eräissä pohjoismaisissa ja
brittikirjastoissa, joissa nuutuneet
kehityskäyrät käännettiin nousuun yrittäjyyttä ja
yritteliäisyyttä soveltamalla. Artikkeli toteaa,
että yrittäjyys ja yritteliäisyys eivät ole
bisneksen synonyymejä. Kirjastolehteä ja
uusimman numeron artikkelia yrittäjyyden hyvistä
vaikutuksista voi ja kannattaa lukea, vaikka vain
uteliaisuuttaan, vaikka ei kirjastoalalla olekaan.
Talouden ilmastonmuutos kävi nopeasti, kaikesta
siitä älystä, osaamisesta, valvonnasta ja
hallinnoinnista huolimatta, joka sen ympärillä on
lukemattomiin organisaatioihin valjastettu.
Jäätiköt sulavat, ja niiden uumenista paljastuu
kupla toisensa jälkeen. Pitäisikö nyt Niskavuoren
rauhaa järkyttäneen opettajatar-Ilonan lailla
tarttua maailman kahvaan ja ravistaa sitä? Vai
sitten Loviisan oppiin turvautuen vain pitää
tässä pyörteessä lujasti jonkun kahvan liepeiltä
kiinni, ja yrittää pysyä lähellä maanpintaa,
ruisleivän syrjässä, omaan tekemiseen uskoen.
Missään nimessä ei pidä jäädä tuleen makaamaan.
Parhaat asiat eivät synny väkisin eivätkä
vääntämällä. Uudempien joululaulujen
parhaimmistoon kuuluva Sydämeeni joulun teen
syntyi radiossa haastatellun sanoittaja Salmen
mukaan sanoineen ja sävelineen reilussa tunnissa.
Joulurauhaa ja Hyvää Uutta Vuotta!
20.11.2008
Marraskuinen iltapäivä hämärän rajamailla, se
hetki, kun auton valoista ei tunnu olevan hyötyä
eikä haittaa ajolinjan paikallistamisessa.
Metsäisen mäen kohdalla tien reunan mustasta
pusikosta sujahtaa tielle sulavasti siro ja
ryhdikäs valkohäntäkauris. Määrätietoisesti
matkalla uusille laitumille, mutta ehtii vielä
pysähtyä ja katsoa kauniilla silmillään
kanssakulkijaa. Ääriviivat terävöityvät
vastaantulevan rekan valoissa. Kaunis eläin,
mukava nähdä kerran näinkin läheltä, mutta ehkä
sittenkin toisenlaisissa oloissa. Ja paremman
puutteessa vaikka vain luontokuvaportaalin
kuvakokoelmissa. Auton jarrut nakuttavat ja
pysähdyn viimein, kun kauris on jo kadonnut
taimikkoon. Onneksi tällä kertaa takapuskurissa
ei ollut ketään rauhalliseen ajooni ärtynyttä.
Jännitys laukeaa lihaksista päivien päästä.
Ajankohtaisten asioiden pintakuohussa menee hyviä
asioita ohi huomaamatta. Niin kuin vaikkapa
Punaisen Ristin kampanja vuodelta 2006.
Kampanjassa neuvottiin lisäämään itse kutakin
omaan puhelimeen ICE-tunnus sen nimen yhteyteen,
jolle toivoo hätätapauksessa ensimmäiseksi
ilmoitettavan. ICE-lyhenteen (in case of
emergency) käyttäminen tarkoittaa omaisen
puhelinnumeron tallentamista oman matkapuhelimen
muistioon ICE-nimellä. Tarvittaessa voi olla
useampikin, esim. ICE1 Meikäläinen Maija, ICE2
Meikäläinen Matti, tai lasten puhelimissa ICE1
Isä, ICE2 Äiti. Pikakysely lähipiiristä
paljastaa, että ICE (tai ICE1, ICE2) -merkittyjä
numeroita ei monenkaan kännykästä haulla löydy.
Kannattaa laittaa, ulkomailla matkaajan nyt
ainakin, mutta on siitä hyötyä täälläkin, autolla
ajellessa. Ainahan tieto lopulta löytyy, mutta
ensiavussa nopeus on valttia, eivätkä
yhteystietojen haussa auta lompakossa olevat
perheenjäsenten kuvat. ICE-tunnuksella
varustetuksi kannattaa oman puhelimen
numeroluetteloon laittaa henkilö, joka osaa
tarvittaessa kertoa, onko puhelimen haltijalla
allergioita, lääkityksiä tai sairauksia, joista
hätätilanteessa tarvitaan varmistuksia.
31.10.2008
Noiruttu Pohojammaa on sittenkin oikeilla jäljillä. Keski-Pohjanmaalla on kevätkesällä järjestetty sosiaalisten innovaatioiden ideakilpailu, jonka määriltelmässä sanotaan, että "sosiaalinen innovaatio on ihmisten luovan toiminnan tuloksena syntynyt uusi idea. Innovaatio voi olla toimintatapa, laite tai mikä tahansa sosiaalisiin toimintoihin liittyvä. Pääasia on, että sosiaalinen innovaatio syntyy ihmisten tarpeeseen ja se on ratkaisu johonkin olemassa olevaan ongelmaan." Voittaja osuu villakoiran ytimeen, sen voi todeta asiaa koskevista uutisista. Yle Radio Keski-Pohjanmaa kertoo verkossa, että "voittajahankkeessa Lohtajan Marinkaisten koulun lapset ovat lahjoittaneet pehmoleluja vanhuksille, tehneet työvuoroja hoitokodissa ja ulkoilleet vanhusten seurana. Oppilaiden arjen taidot ovat parantuneet ja vanhukset ovat saaneet lisää virikkeitä ja apua yksinäisyyteen." Työniloakin koululaiset kuuluvat kokeneen.
Vanhusten viikko oli ja meni, samoin vaalit, mutta elämää on edessäpäin ja eikä hyviä ideoita hyvinvoinnin lisäämiseen ole ollut tarjolla liian kanssa. Tätä ideaa saa vapaasti kopioida ja soveltaa ilman lisenssinmaksuja.
22.9.2008
Perikunnan perunamaalla nostettiin hyvän sään
vallitessa luomuviljeltyä lähiruokaa reilun
kaupan periaattein. Kirjallisia
luomusertifikaatteja ei tarvittu, koska vakuus
saatiin omin aistein havainnoiden. Rikkaruohojen
monimuotoisuus, mullan muhevuus ja lierotiheys,
sadon määrä, mukuloiden koko ja voittamaton maku
paljastivat, että viljelytekniikka ei riistä
luontoa. Lähiruokaa sai jokainen mukaansa omiin
kellareihinsa vietäväksi koko talven varalle.
Reiluimmin toimivat maan kunnostuksesta ja
istutuksesta keväällä huolehtineet, me muut kun
pääsimme suoraan valmista satoa korjaamaan.
Ruokapalkalla ketään ei riistetty, etenkään kun
joukko ravittiin slow food -hengessä
valmistetulla kotiruualla. Työn kangistamat
lihakset vetreytettiin kertalämmitteisen saunan
muhevissa löylyissä. Ja päivän päätteeksi työstä
väsynyt sai vielä hyvän yöunen. Jos jostain on
sanomista, niin korkeintaan omatunto kolkuttaa,
muistinko kiittää. Siis KIITOS!
Yhteisöllisyyttä vaalittiin, kun nostotöissä
aherrettiin vauvasta vaariin - vauva ja vaari
joukon ahkerimpina ja innostuneimpina.
Taaperoiden aherrusta katsoessa tuli mieleen,
että lapsityövoiman käytön peikko on juurtunut
oikeudenmukaisuutta korostavassa
elämysyhteiskunnassamme niin syvälle mieliin,
että harva uskaltaa enää antaa lapsille
pienintäkään työtä. Näin on toimittu jo vuosia.
Ja siitä huolimatta lasten ja nuorten asiat
tuntuvat käyvän huonommiksi. Ettei vain olisi
niin, että puolesta tekemällä eivät lasten ja
nuorten asiat parane, mutta hyväksi ja kanssa
tekemällä on toivoa? Työote siirtyy sukupolvelta
toiselle yhdessä ja omin toimin tekemällä ja
mukaan ottamalla. Ja perustieto. Urbaani
legendako lienee tuore tarina miniästä appelan
perunamaalla - tarinan mukaan nuorikko havaitsi
ihmeekseen perunan kasvavan maassa.
5.9.2008
Usko, toivo ja tieto tulevat kaikki käytetyiksi
päätöksentekokriteereinä. Niillä on kaikilla
aikansa ja paikkansa, milloin yksinään, milloin
yhdessä. Ja joskus tarvitaan kolmas osapuoli
kertomaan, missä yksi niistä loppuu ja toinen alkaa.
Elokuussa ei saatu helteitä, mutta tiukkoja
päätöksentekoja tai sellaisten hedelmiä kuitenkin sekä lähellä että kaukana.
Päätöksentekoprosessin mukaan tiedon perusteella
olympiamerta purjehti kokematon uransa aloittaja,
ja pitemmän aikajakson tuloksia tarkastellen
varmempi konkari jäi kommentoimaan studioon.
Mitalia vähintään toivottiin. Paljon
puhuttaneessa valtion virkanimitystapauksessa
nimitystä esittäneiden ja lopullisen nimityksen
tekijän oli kummankin punnittava, mitä tietää,
uskoo ja toivoo ehdolla olleista henkilöistä. Kun
päätöksestä ei voi valittaa, toista mieltä
olleitten on tyydyttävä uskomaan ja toivomaan
parasta. Lähiesimerkki nosti esiin hyvin
toimineet jätekuljetukset, joista tyytyväisillä
kaupunkilaisilla on kokemusperäistä tietoa, mutta
päättäjillä myös uskoa ja toivoa kilpailutuksen kautta enenevistä eduista.
Paikkatieto on lahjomaton, mutta niin vain senkin
ympärillä usko ja toivo siirtävät rajapyykkejä.
Jos ei fyysisesti, niin mielissä ainakin.
Satelliitti kertoo koordinaatin, mutta sen
lisäksi tarvitaan kartat, dokumentit ja hauraat
paperit kertomaan, kuka on kuningas milläkin
sivulla. Tulenarkaa tilannetta ratkoo lopulta
parhaiten tunneälyinen, asiantunteva, ja neuvottelutaitoinen ihminen.
25.7.2008
Tienpientareilla suhahti niitos, vähän haikein
mielin on sanottava kiitos tienhoitajille.
Tielläliikkujien ja luontokappaleiden
turvallisuus paranee, kun puolin ja toisin
havaitaan helpommin, kuka on riskinottoa
harjoittamassa. Ja kun tienhoitajilla on syksyllä
syksyn työt, niin niitot on tehtävä ajallaan.
Mutta kaunista se oli, vaikka katovaa, tuo
luonnonkasvien ilotulitus. Tienpiennarten
kukkaloisto on tänä kesänä mutu-menetelmällä
mitattuna ollut seutukunnalla erityisen
monipuolista ja runsasta. Keltaisena leimuavat
matarat, vaaleanpunaisina kukkivat
rohtovirmajuuren putkilot, valtoimenaan
ryöppyävät päivänkakkarat ja joukkovoimalla
pinkin puolesta puhuvat maitohorsmat silmä
rekisteröi päälimmäisinä, mutta poluille ja
kedoille jalkautunut löytää lajistoa nyt mielin
määrin. Kasvinkeruutehtävän saanut koululainen
pääsee vähimmällä, jos menee kotikadun tai -pihan
pientareelle juuri nyt. - Yrttitutkija neuvoi
alkukesällä opettamaan kasvi- ja yrttitietoa
lapsille. Toden totta, kasviharrastus ei taida
olla kymmenen kärjessä nuorten parissa, eikä moni
keski-ikäinenkään tunne, mitä lähipihalla kasvaa.
Satukirjalahjojen joukkoon ujutettu värikasvio
voi olla virkistävän erilaista ja uteliaisuutta
herättävää lukemistoa. Kasvintuntemus on
selvitymistietotaitoa ja sen varassa on suurta
liiketoimintaa, vaikka sitä ei pikaruokaketjun
myyntitiskillä heti hoksaisikaan. -
Yltäkylläisyyden keskellä jotakin puuttuu,
helposti löytyviä, kattavia, tekstein ja kuvin
varustettuja kasvioppaita netistä. Lönnrot
taitaisi harmista tikahtua, kun kätevää
julkaisemiskanavaa ei käytetä kansan
valaisemiseen. Jyväskylän yliopistossa on
tuotettu Nettikasvio ja siihen mielenkiintoinen
tunnistuskone. Palvelu taitaa olla vielä
kehitteillä. Kotimaista tiedontuotantoa
odotellessa avuksi tulee ruotsalainen Den vilda
floran, joka on kätevä ja sisällöltään runsas
kuvineen. Kasvikuvauksen voi hakea
suomenkielellä, mutta selostukset ovat ruotsiksi. Tackar!
17.07.2008
Kesä kimmeltää parhaimmillaan maalla ja merellä
lomailevien iloksi. Kirjoitan tällä kertaa
plokista - tai blokista, pylpyrästä, hunsvotista.
Se on alun perin ollut puuta, mutta tietenkin
nykyään sitä tehdään metallista ja muovista. Se
on se rullamainen kapistus, jonka yli
purjeveneessä köysi kulkee ja ohjautuu tarkasti
paikasta toiseen hyvässä järjestyksessä. Ilman
sitä veneessä vallitsisi sekaannus ja kaikki aika
menisi sotkujen selvittelyyn. Pienestä
skiglaussanastosta ei käy ilmi, kuka ja miksi
keksi nimittää sitä hunsvotiksi. Veneily ja
vallankin purjeveneily jos mikä on
tietointensiivinen harrastus. Pitää tietää ja
tuntea välineensä ja varusteensa ja niiden
käyttötavat ja niksit, osata veneilymerkistö ja
tietää miltä puolelta mitäkin merkkiä mihinkin
suuntaan sopii mennä, pitää osata suuri määrä
välineisiin ja niiden pikkunippeleihin,
työtapoihin, ympäristöön ja säähän liittyvää
erikoissanastoa ja slangia, jos aikoo pysyä
asiassa mukana ja kehittyä harrastuksessaan.
Fysiikan oppitunteja voisi hyvin korvata
purjeveneilyretkillä: veden äärellä
havainnollistuu, mitä tarkoittaa voima ja sen
suunta, mitkä voimat vaikuttavat milloinkin ja
mikä veto vie minnekinpäin. Kokemuksen kautta
kertyvä hiljainen tieto on tässä lajissa
arvossaan, vaikka tekniikka tuokin koko ajan
tarjolle lisää helpotuksia, joilla työvaiheet
karsiutuvat. Kokemus sään vaihtelujen
tunnusmerkeistä on elintärkeää tietoa ja hyvän
sään aikana toimimisen arvon oppii kyllä
tunnistamaan. Hyvät ja vastuulliset tavat pitää
osata, niillä erottuvat suuret ja pienet
veneilijät toisistaan - sitä kun ei voi nähdä veneen koosta.
16.5.2008
Päivän kolmas puhelinmyyjä on kannatettavalla
asialla. Hän tarjoaa mahdollisuutta kantaa korsi
vastuun kekoon tukemalla terveyteen liittyvän
tutkimusta. Kerron hänelle, että aihe on
mielestäni niin tärkeä, että sitä pitäisi
rahoittaa julkisista varoista sen sijaan, että
raha kerätään kymppeinä kansalaisilta. Julkista
rahaa ei ole kuulemma tähän aiheeseen tullut
vuosikausiin. Perustelusta huolimatta kieltäydyn
kohteliaasti ja totean, että koska en tunne
varainhankintakampanjaa tekevää tahoa, haluan
ensin tutustua siihen ja teen tukipäätökseni
vasta sen jälkeen. Puhelinmyyjä neuvoo nettisivun
osoitteen ja keskustelumme päättyy miellyttävästi
hyvän päivänjatkon toivotuksiin. Siis nettiin
sivustolle, jolta löytyy yhteystietoa,
varainkeruuinfoja ja yleistä selostusta siitä,
mihin kerätyt varat käytetään. Hyvä ja
informatiivinen sivusto, mutta yhtä puuttuu -
tieto siitä, mitä ja miten tutkimusta tuetaan ja
mitä tuloksia tutkimukset ovat tuottaneet. Trust
me, tavataan amerikkalaisissa elokuvissa sanoa
juuri ennen kuin kaivattu luottamus on
suurimmassa vaarassa tulla petetyksi. Lahjoitusta
harkitsevaa kannattaa tukea päätöksenteossa tietoa tarjoamalla.
Lähes samoilla sanoilla muistan ihmetelleeni pari
vuotta sitten pelastushelikopteripalvelun
varainhankintaa tehneelle puhelinmyyjälle, että
luulin kyseisen palvelun olevan osa julkista
terveydenhuoltojärjestelmää. Sitä sentään voi
tarvita meistä melkein kuka tahansa. Luulo ei ole
tiedon väärti, sillä yksityisten ihmisten,
yhteisöjen ja liikelaitosten lahjoitusvarat ovat
nettisivun mukaan avainasemassa.
Neljäs puhelinmyyjä on ystävällinen hänkin, ja
kertoo, että toimeksiantaja haluaa palkita minut
lahjalla. Kun lahjavalikoimasta ei löydy minulle
mieleistä, hän kiittää ja lupaa palata asiaan
ensi vuonna. Heidän tietojärjestelmässään pysyn
vuosikausia hyvänä ja palkitsemisen arvoisena
asiakkaana, vaikka en tunnista itse olleeni
sellainen. On aihetta kiittää, kun saa palvelua, jota ei ole rahoittanut.
___________________________
28.4.2008
Hyvä uutinen ei ehkä myy, mutta toimitettu, taustoittava hyvästä kertova artikkeli on kyllä päivän piristys, joskus pelastuskin. Hyviä uutisia löytyy kyllä, mutta huonoihin uutisiin turtuneena niitä ei aina sellaisiksi heti tunnista. Yhden hyvä voi olla toisen harmi. Hyvä kestää aikaa. Lehtipinosta voi löytyä helmiä, kun sitä pääsee penkomaan päivänpolttavan uutiskuohun laannuttua. Satakunnan Kansan helmikuisessa liitteessä kerrottiin menestyvästä suomalaisyrittäjästä, joka pyörittää Filippiineillä suurta saunatarviketehdasta. Näköjään hyvin säilynyt koulukaveri on ollut yrittäjä mieleltään jo pikkupojasta asti - ehtinyt tehdä, toimia ja harrastaa monella tavalla jo silloin, kun me muut talloimme säänneltyjä koululaisen polkuja. Suomen kuvalehden artikkeli puolestaan kertoo klassisen musiikin pelastavasta voimasta Venezuelan slummeissa. Musiikin ja soitinten rakentamisen opiskelu ja harjoittelu antavat elämän rakennuspuita ankarissa oloissa kasvaville lapsille ja nuorille. Taitavimmat soittavat loistokkaasti, selkeästi ja riehakkaasti orkesterissa, jota voi kuulla syksyllä Helsingin juhlaviikoilla. Ja samassa lehdessä vielä toinen tarina suomalaisesta sisusta parhaimmillaan kertoo sairaanhoitajasta, joka perusti vaurastuvaan Intiaan koulun kastittomille, hyväosaisten jarrutteluun ja vastustukseen taipumatta. Viimeviikkoinen Hesari puolestaan tarjosi valoisan näkökulman kulttuurien rauhanomaiseen rinnakkaiseloon: maahanmuuttajaperhe ja supisuomalainen sijaismummo vaareineen ovat löytäneet toisensa ja tuloksena on iloa ja sisältöä molempien elämään. Ja Seutu-Sanomat kertoi yksityishenkilön lahjoituksista sairaalalle.
- Hyvää voi ainakin viedä, tuoda ja antaa. Roska päivässä -liike on suomalainen keksintö, se alkoi nettisivun mukaan äidin ja kahden koululaistyttären voimin vuonna 2000. Nykyisin liikkeellä on jäseniä kaikilla maailman mantereilla. Kotisivut on käännetty vapaaehtoisvoimin pian 20 kielelle. Uusimmat kielet tulevat olemaan saamenkieli ja thai-kieli. Liikkeeseen liittyneenä voin suositella lämpimästi. Pieni aivoriihi tuottaa nopeasti lisää hyvän ja hyvinvoinnin vientivinkkejä. Jos näitä ei vielä viedä, kannattaisiko kokeilla: Martta-mentaliteetti, talkoot, puucee, siivousosaaminen, pienimuotoinen kompostointi (siitä huolimatta, että viime päivinä Forssan yllä leijunut haju kertoo jätebisneksen haasteista). Tuotavaa voisi olla vaikkapa umpihumalattomat juhlatavat. Hallitun hauskaa Vappua!
9.4.2008
Hyvää suomen kielen päivää! Kun aamusta aloittaa, Tampereella ehtii hyvin omistaa kevätpäivän kulttuurille - ajatuksia herättävän antoisa kierros Pyynikinlinnan museossa, pysäyttävät Vuoden lehtikuvat ja mainio näyttely joukkoviestinnän historiaa Rupriikissa, välipalana virkistävä tuopillinen panimoravintolan omaperäiseltä olutlistalta ja päälle päätteeksi illan iloksi unohtumattoman Manserockin nostalgiaa vuonna 1985.
Jokin aika sitten haikailin suutarin tekemiä kenkiä, ja niin vain pääsinkin nyt tutustumaan asian ytimeen tamperelaisen kenkätehtaan perustajan kodista perustetussa museossa. Onnensa ohi käy, ken retkillään kiertää kaikki museot kaukaa. Pyynikinlinnassa voi ihailla, paitsi vanhan rakennuksen hillittyä charmia ja suomalaista kuvataidetta, myös muotoilun ja käsityön juhlaa maailmannäyttelyyn valmistetuissa naisten juhlakengissä. Kauniit esineet täydentävät tarinaa, jota esittelytekstit kertovat kenkätehtaan perustajasta ja kulttuurin ystävästä, jonka harrastuksiin kuuluivat myös maanviljely ja tähtitiede. Parrasvaloja ja pintaliitoa karttavana hän ei kuulemma koskaan mennyt Linnan juhliin, vaikka presidentin ystävänä kutsuja saikin.
Emil Aaltonen, alun alkaen suutari, sittemmin monialainen teollisuusmies, oli lapsena ujo ja arka poika, joka kävi koulua vain yhden päivän, mutta opinhaluisena hankki tietonsa ja taitonsa ominpäin opiskelemalla. Ja arvosti opintojen edellytyksiä niin paljon, että perusti tieteen tukemiseksi Emil Aaltosen säätiön, lahjoitti varoja Tampereen kaupunginkirjaston rakentamiseen ja hankki kirjakokoelman Turun yliopiston kirjastolle. Näyttelyssä kerrotaan, että Emil Aaltosen mielestä kasvava taloudellinen hyvinvointi on mahdollista vain siellä, missä kansallinen kulttuuri on korkealla tasolla ja sen vuoksi hän halusi lahjoittaa osan työnsä tuotosta suomalaisen kulttuurin tukemiseen. Siinä ihmisen mittaa tämänkin päivän menestyjille.
19.3.2008
Sosiaalinen media on toisille täyttä totta,
toisille tulevaisuuden tarua. Tekstiviestien
vaihto lienee sitä alkumuodoissaan, mutta
näppäräsormisen käytössä silläkin ehtii päivän
mittaan hoidella monenlaisia verkostoja. Chattiin
tottuneille sähköposti on jo ankean kankea tapa
kysyä työkollegalta nopeasti vastausta akuuttiin
kysymykseen. Moni pyörii blogosfääreissä
argumentoiden ja keskustellen niin aktiivisesti,
että voi hyvällä syyllä kysyä, miten on sen
varsinaisen lähityön tekemisen laita - ja tiedon
jakamisen työtään tekevälle kollegalle selän
takana olevan sermin taakse. Mutta ainahan voi
sanoa olevansa osa osallistumistalouden
verkkovoimaa, eikä siihen ole vastaan sanomista.
Nopeat kalastavat hiljaisia signaaleja median
virroista, ja mäppäävät niistä tuota pikaa hahmon
orastavalle trendille, jonka mukaan kehittävät ja
sopeuttavat omaa tarjontaansa. Tulevaisuus on tehtävä.
Isojen organisaatioiden intranetit pursuavat
ohjeistoja ja opasteita huolellisesti
luokiteltuina. Harmi vain, että luokitusten takaa
niitä harva löytää - luokittajan aivoituksia ja
logiikkaa kun ei aina voi ymmärtää. Ja
googlettamalla nyt kumminkin löytää usein,
vaikkapa oman työnantajan toiminta-ajatukset
osaavasta henkilöstöstä ja hyvästä
palvelusta. Rauhoitellen voisi tähän todeta,
että eikös ennenkin ole luettu sanomalehdestä,
mitä omassa talossa tehdään ja ajatellaan?
Pk-yritys tai aktiivinenkaan yhdistys ei
välttämättä tunnista intranettiä ollenkaan.
Kunhan organisaatiot sisäistävät olennaisen
sosiaalisen median työkaluista, toimintatavoista
ja tiloista, tieto alkaa liikkua liukaammin.
Uudessa ajassa työtekijät saavat tägätä
intranetin sammiossa ne dokumentit, jotka kerran
onnistuivat löytämään avukseen johonkin
ongelmaan. Ja silti kaikki ei ole niin uutta kuin
äkkikatsomalla näyttää, täggääminenkin on
entisaikaista sisällönkuvailua, asiasanojen,
avainsanojen, hakusanojen antamista.
Eläköitymisen ahdistamissa organisaatiossa hyvin
hoidettu intranet voisi olla arvokas apuväline,
jolla tuore työvoima opetetaan tavoille,
toimintamalleja periytetään ja konkareiden
keräämän tiedon häviäminen estetään. Ainakin niin
kauan kuin perinteisiä organisaatiorakenteita ja
työnteon hierarkioita vielä on.
Olemme menossa kontrollista kollaboraatioon -
siinä haastetta yhdelle jos toisellekin
organisaatiolle, yritykselle ja yhteisölle.
Massayhteistyöhön, jossa vallitsevina
periaatteina ovat avoimuus, yhteistyö,
itseohjautuvuus ja sitouminen. Olemme matkalla
muurahaisten maailmaan. Ja käyttöliittymä tulee
iholle. Lisää aiheesta esimerkiksi TIEKE
Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskuksen ja Tietoasiantuntijoiden sivustoista.
___________________________
29.2.2008
"Aloitetoiminta on autotehtaalla luonnollinen tapa kehittää toimintaa ja sen tarkoitus on poistaa turha työ ja parantaa laatua ja asiakastyytyväisyyttä", näin todetaan tuoreimman varsinaissuomalaisen talousaikakauslehti Manian artikkelissa. Kustannussäästöjä tuottavista aloitteista on mahdollisuus saada palkkio. Aloitetoiminta ei siis ole muisto menneiltä vuosikymmenniltä, vaan tätä päivää siellä missä rankasti kilpaillaan. Fiksua vuorovaikutusta, jossa molemmat - yritys ja työntekijä - voittavat. Jos työntekijän tuottavuuskäyrä jämähtää paikalleen eikä enempää näytä irtoavan kunnon palkkaa maksamalla, työlainsäädäntöä ja alan työehtosopimuksia noudattamalla, kannattaa kokeilla, mitä tapahtuu, kun annetaan mahdollisuus vaikuttaa. Ja työntekijän kannattaa tarttua syöttiin. Jos työnantaja hyötyykin, niin tuleehan siinä jotain takaisin itsellekin. Jos ei muuta, niin leivän pitenemisen toivo, vaikkei varmuutta saisikaan. Ja mikä tärkeintä, omasta itsestä ulospäisuuntautuva luovuus virittää osaamista, ja sitähän on tiukan paikan tullen helpompi myydä työmarkkinoilla kuin passiivisuuttaan.
Työpaikat paljastavat taas kohta todellisen luonteensa tuleville potentiaalisille työntekijöille, sillä harjoittelupaikkojen ja kesätöiden haku on jo täydessä vauhdissa. Paikkoja on vähän, niihin haetaan ja päästään, ei mennä. Nopeat syövät hitaat, ja oman asiansa hyvin esittämään kykenevät ovat vahvoilla. Mutta oma-aloitteisuutta, taitoa, sisua ja sinnikkyyttä on hiljaisissakin, ja se kannattaa rekrytoijan osata tunnistaa, kun se kohdalle sattuu. Nuorten kohdalla kokemus ei voi olla ainoa valintakriteeri, ja siksi asenteen pitäisi painaa vaa'assa. Kunnissa ja virastoissa soisi pelin olevan erityisen rehtiä ja reilua: työt ilmoitetaan avoimesti ja niitä hakeneet ovat samalla viivalla. Vallankin, jos toisaalla pelätään yksityistämistä ja etuintressejä.
Kesätyö voi nykynuorelle olla ensimmäinen paikka, jossa vaaditaan ehdottomasti jotakin. Koti ja koulu joustavat monessa, kaveripiiristä puhumattakaan. Työssä voidaan vaatia aikarajojen noudattamista asiakaspalvelun tai tiimityön ehdoilla tai sääntöjen noudattamista työprosessin tai työturvallisuuden takia. Kesätyössä voi oppia hyviä tapoja (jos työyhteisö antaa hyvän esimerkin) ja nähdä käytännössä, mitä merkitystä niillä on. Ja aivan varmasti oppii itsestään ja muista sellaista, mitä ei koskaan opi kirjoista ja kouluista. Omissa kokemuksissa unohtumattomia ovat ensimmäisen pomon arvio kesäharjoittelijan keittämästä aamukahvista, opiskeluaikaiset kesätyöt leipomon ja ruokapakastetehtaan tiukoissa ja taitavissa naisporukoissa ja kesän päättyessä työkavereilta saatu iso kukkakimppu.
Koko kesän kesätyö on rankka tinki. Työn vastapainoksi elämyksellisyyttä kaipaava voi hakeutua vaikkapa Suomen Purjelaivasäätiön (www.staf.fi) nuorisopurjehdukselle tai seikkailupurjehdukselle, jossa sielläkin voi huomaamattaan oppia jotakin tekemällä ja tiimityössä, sen lisäksi, että saa uusia kokemuksia ja ystäviä.
22.2.2008
Ihana valo! Kevätaurinko porottaa tienpenkalta
viimeisetkin lumenrippeet, ja vedet virtaavat
vapaina. Hiihtohimoiset ja piintyneet pilkkijät
kärsivät, mutta osa heistä lienee lentänyt lumen
ja jään perässä pohjoiseen. Halvinta
kansanterveyden edistämistä taitaisi olla
radio-/televisio-/nettitiedotuksella sään
salliessa määrätty kansallinen ulkoilutunti
iltapäivän ratoksi. Kenellä olisi valta ja voima
komentaa väki auringonpaisteeseen kävelemään?
Saamaan D-vitamiinia, luustoa hoitavaa rasitusta
ja muita fysiologisia terveysvaikutuksia ja
niiden lisäksi summamäärät mielenterveyttä
edistäviä hyödyllisiä sivuvaikutuksia.
Joukkoilmiönä se olisi joka tapauksessa vaikuttava elämys.
Jokin aika sitten työyhteisöjen
kokouskäytäntöihin esiteltiin uutuutena
kävelykokouksia ja sellaiseen voi saada
koulutustakin. Suomen Latu ry:n ja Kisakallion
liikuntaopiston verkkosivuilla kerrotaan, että
"kävelykokous on tuloksellinen ja aktiivinen
organisaation työskentelymenetelmä, jossa
kävellessä keskustellaan, pohditaan, ideoidaan ja
tehdään päätöksiä kävelymatkan varrella".
Kokouskävelyn todetaan soveltuvan suunnittelu-,
ideointi-, kehitys-, muutos-, ja
palautepalavereihin. Tämä kokoustekniikka ei ole
välineurheilua, vaikka kävely hyvissä varusteissa
varmasti mukavaa onkin. Kävelykokouksessa
jokaisen osallistujan on pakko vaihtaa näkökulmaa
työnalla olevaan asiaan nähden, koska sama tuttu
ja turvallinen pöydännurkka ei ole omia ajatuksia
linnoittamassa. Vaikuttajapiireissä suosittu
viheriöharrastus golf taitaa toimia
kävelykokouksen tapaan, vaikka siinä välineistö
onkin jo tyystin toisenlaisessa merkityksessä.
Kävelykokouksia yleisempää lienee
kävelyklubitoiminta. UKK-instituutin
verkkosivuilla kerrotaan, että Keski-Uudenmaan
verovirastoon on jo vuonna 2005 perustettu
kävelyklubi yksikön johtajan
liikuntamyönteisyyden kannustamana. Viraston
väestä muodostettu naisvoittoinen klubi jalkautuu
luontoon tai tutustuu paikallisarkkitehtuuriin
tai -historiaan. Millaista apua kävelykokouksista
tai kävelyklubeista olisikaan
kuntaliitoskeskusteluja käyville työryhmille?
Avartuisivatko ajatuskulut, hälvenisivätkö
ennakkoluulot ja kirkastuisiko todellisuus? Jos
verokarhu kävelee tullaakseen luovemmaksi ja
vireämmäksi, niin miksi se ei olisi hyödyksi
veronmaksajille ja verovarojen käytön
suunnittelijoille ja toteuttajillekin? Kannattaa
käydä happihypyllä veroilmoituksen laadinnan lomassa.
14.2.2008
Kemian perusoppi kertautuu bussimatkalla, jossa
käy ilmi, että ihmiset asettuvat kuin elektronit
ensin parittomille orbitaaleille - eli jokainen
ensi yksin omaan penkkiriviinsä, ja vasta kun
kaikissa penkkiriveissä on ensin yksi, aletaan
täyttää penkkirivin toista paikkaa. Yksi ja
toinenkin matkustaja sulkeutuu omaan
musiikkimaailmaansa kuulokkeillaan ja
soittimillaan. Hiljaisuus kai häiritsee, tai
jonkun aamuvirkun ja reippaan kurssimatkalle
lähteneen naisporukan iloinen puheensorina. Omiin
maailmoihinsa syventyneiden olemuksista ei näy,
että tunteet ovat vahvasti pelissä.
Jyväskylän yliopiston musiikin laitoksen
sivustolla todetaan, että "musiikki on
taiteenlajeista se, joka vahvimmin kykenee
herättämään tunteita. Musiikin herättämät tunteet
ja merkitykset ovatkin usein tärkein syy
musiikista nauttimiseen ja sen käyttämiseen mm.
arjen taustalla ja elokuvissa. Musiikin ja
tunteiden välistä yhteyttä ei ilmiön tärkeydestä
huolimatta tunneta riittävän tarkasti."
Musiikki on huippututkimuksen kohde siinä missä
mitokondriotaudit tai langaton teknologiakin.
Suomen Akatemian ohjelmassa vuosille 2008 - 2013
yksi kansallisen tutkimuksen 18 huippuyksiköstä
on Monitieteisen musiikintutkimuksen
huippuyksikkö. Monet sen tutkimusaiheet liittyvät
musiikin vaikutukseen hyvinvoinnin edistäjänä.
Jos vajaan 30 hengen tutkimusväki saa
projekteissaan aikaan sen mitä, he tavoittelevat,
heidän tuottamaansa tietoa käytetään
mm. musiikkiterapian kehittämisessä ja
musiikkiteollisuudessa, mm. erilaisissa musiikin
sisältöön perustuvissa hakukoneissa. Yksikön
tutkimus saattaa johtaa myös sovelluksiin, jotka
edistävät vieraiden kielten ja musiikin opetusta.
Syksyllä tv-dokumentti kertoi Jyväskylän
yliopiston musiikkiterapiatutkimuksista ja siitä,
miten musiikin avulla tehdään tuloksellista
kuntoutusta. Musiikkia kuunnellessaan ja
tuottaessaan ihminen kun jaksaa huomaamattaan
harjoitella aivan hurjasti - tavalla, johon
kuiviltaan komennettuna ei koskaan pystyisi.
Suomen Musiikkiterapiayhdistys selostaa asiaa
monelta kantilta ja tarjoaa yhteystietoja menetelmistä kiinnostuneilla.
Sarjakuvan Jere on kasvanut kiinni omiin
kuulokkeisiinsa eikä pysty oppimaan ilman
häiriötä. Musiikkiteollisuus pitää häntä lujasti
ja lähtemättömästi pihdeissään, sillä siellä
tutkimustieto tuotteistetaan ja myydään, ei
selitellä popularisoiden kaikelle kansalle.
Suomalainen tutkimus tällä alalla on varmaan
ansiokasta. Muilla mailla taitavat tietää meitä
suomalaisia paremmin, kuinka ansiokasta.
Tutkimuksista ei ole esillä suomenkielistä
kuvausta, pieniä yleistiivistelmiä
lukuunottamatta. Jyväskylän yliopiston
Tutka-tutkimus-ja julkaisutietojärjestelmä ei
helpolla tavalla avaa salojaan tästä asiasta. Se
on selvää, että tutkijan aika on tarkalla, mutta
näinkö se on kamelin selkä katkolla, jos täytyy
selittää suomeksi työnsä ydin ja tarkoitus? Kun
me hämäläiset, savolaiset, karjalaiset,
varsinaissuomalaiset, satakuntalaiset,
uusimaalaiset, pohjalaiset, keskisuomalaiset,
kainuulaiset ja lappilaiset sentään maksamme
tämän lystin. Ja tuotamme vielä runsaat ja
tasokkaat musiikkijuhlat joka niemeen ja notkoon
vähintään kesäisin. Mieluusti lukisi lisää
suomeksi vaikkapa Suomalaisuus musiikissa
-projektista, jossa tutkitaan mm. musiikin
vaikutusta suomalaisen identiteetin
rakennustyössä 1860–1920-luvuilla. Jos lukeneisto
ei arvosta suomen kieltä, niin kuka sitten?
Napinat sikseen, ja TyykiJazziin tunteita tutkimaan!
31.1.2008
Piu-pali-pau-pali kunnen mä tunne teitä... rallatti lastenlaulu ennen vanhaan, kun lapsikin tiesi, että suutari tekee kenkiä. Nyt ei tiedä, koska kenkiä ei tehdä missään, niitä vaan ostetaan joka sävyyn ja sesonkiin uusia. Hyviä, sopivia ja kestäviä kenkiä tosin täytyy kai taas kohta mennä teettämään suutarille mittatilaustyönä. Jos vain löytää suutarin netin lukuisista hakemistoista.
Nyt PIU on Pathological Internet Use, näin kertoo Päihdelinkin sivuilla jokakodin luettavaksi suositeltava artikkeli nettiriippuvuudesta. Lyhyt artikkeli ja etenkin sen lopusta linkkinä löytyvä laajempi artikkeli paljastaa yllättävästi, että ilmiöstä puhuttiin jo vuonna 1997. Esimerkiksi kuulemma päiväkodin mikromukuloista, jotka eivät osanneet leikkiä elävien kavereiden kanssa. Kymmenen vuotta sittenhän tolkulliset nettisivut vasta tekivät tuloaan! Ja mitä on tapahtunut sen jälkeen? Joka pirtissä on piltistä perheenpäähän kaikilla koneet käytössään. Jutussa tiivistetään tunnusmerkkejä: "Internetin liikakäyttäjä on netissä pakonomaisesti enemmän kuin haluaisikaan. Rannetta ja niskaa jäykistää. Läheiset valittavat sosiaalisen vuorovaikutuksen puutteesta tai kotitöiden laiminlyönnistä. Ateria jää voileipien varaan. Hygieniakin on niin ja näin. Jotkut siirtyvät kokonaan yöeläjiksi, ja koulussa tai töissä on päivällä vaikeaa."
Lasten ja nuorten lisäksi jutusta paljastuu toinen riskiryhmä, perheenisät, joilta jäävät kotityöt puolitiehen pelivietin tai jonkun muun tietokoneella kesken olevan puuhan takia. Mutta vievät ne vertaisverkot jo naisiakin - tositarinaa kertoo naistenlehden artikkeli yksinäiseksi itsensä kokevasta nuoresta perheenisästä, jonka nuori vaimo singahtaa koneen ääreen heti kun keskustelufoorumilla kilahtaa. Äkkiseltään olettaisi, että nainen olisi liian perso todelliselle sosiaaliselle elämälle tullakseen täysin riippuvaiseksi koneesta, ja olisi siksi vähän paremmassa turvassa tämän sudenkuopan suhteen. Ja että koiraan perimällä miehen aineenvaihdunta sallisi helpommin unohtumisen koneen ääreen, syömättä ja juomatta. Jos elämätön elämä pelottaa, kannattaa tehdä itsearviointitesti ja jututtaa lähipiiriään, miltä oma tilanne muiden mielestä näyttää.
Näyttää siltä, että ilmastonmuutos uhkaa lisätä sohvaantumista ja syventää kaikenlaisia riippuvuuksia, joita meillä kaikilla on. Märät, pimeät, räntäsateiset illat lokakuusta helmikuulle eivät houkuttele lähiliikuntapaikoille niinkuin parkkipaikkojen lumivuoret ja koulujen luistelupaikat. Vuorenvalkasta tulee katoavaa kansanperinnettä, jos nyt ei anneta lasten tarttua käsin kosketeltavaan, silmin nähtävään ja korvin kuultavaan elämykseen. Ja näillä kotikonnuilla PIU:lle voi parhaiten antaa kyytiä viemällä koko perhe teatteriin ihmettelemään Kiljusen perheen elävää elämää.
18.1.2008
Sydäntalven iltaa lämmitti muisto muutaman vuoden
takaiselta vierailulta Nauvoon Seilin saareen.
Kesäisen viikonlopun veneretkellä kartasta
bongattiin muutaman venepaikan laituri Själön
saaressa. Tieto siitä, että kyseessä olisi
vierailukohde ilman turistipalveluja vain lisäsi
intoa tutustua ennenkokemattomaan kohteeseen,
joka ei olisi muskelivenebilettäjien
suosikkikohde. Periltä löytyi kaunis, hiljainen,
asumattoman tuntuinen paikka, jossa kuitenkin oli
asutun tuntu, niitettyjä pihoja ja polkuja,
vanhoja, viehättäviä ja vaikuttavia rakennuksia
ja tervantuoksuisia laitureita. Ja venesatamasta
saareen vievän polun varressa kirkko ja
hautausmaa. Hautakivissä enimmäkseen naisten nimiä.
Saaren historiaa oli esillä tauluissa, mutta
sittemmin Seilin tarina on auennut lehtijuttujen
ja parin tv-dokumentin kautta, viimeksi tällä
viikolla. Seiliin perustettiin hospitaali jo
1600-luvulla potilaille, jotka haluttiin pitää
visusti erillään muista. Sinne sijoitettiin
muista sairaaloista leprapotilaita, mielisairaita
ja muita kroonikoita. Ellen väärin muista,
useimmat mielisairaiksi luokitellut olivat naisia
ja saarelle tulijoilla piti olla arkunainekset
mukanaan. Seilin sairaala lakkautettiin 1962.
Valtio luovutti paikan sittemmin Turun
yliopistolle, joka perusti sinne Saaristomeren
tutkimuslaitoksen tutkimusaseman. Saaristomeren
tutkimuslaitos tekee Itämeren ja erityisesti
Saaristomeren alueen monitieteellistä tutkimusta.
Synkistä tarinoista erottui valopilkkuna tieto,
että parempikuntoiset potilaat saattoivat
saarella osallistua - ja varmaan olivat
pakotettujakin - töihin, joilla pidettiin elämää
yllä. Karjanhoitoa, puutarhatöitä ja muuta.
Viimeviikkoisilla Maataloustieteen päivillä kun
kerrottiin, että maatilojen hoivapalvelut,
eläinterapia- ja puutarhaterapiakytkentöineen
ovat kasvavaa liiketoimintaa Euroopassa.
Maatalousalan asiasanastoon on tarjolla uusi
termi, hoivamaatalous, englanniksi ilmaistuna farming for health.
Maailman ja ihmisen väliin tarvitaan jotain
pehmeää, sanoo yrityksen mainosslogan. Jos
ihmisten kanssa on hankalaa, tarvitaan joku muu
elävä olento, jonka huolehtimisessa rauhoittuu ja
kokee olevansa tarpeellinen. Ja moni tarvitsee,
vaikka ei hankaluuksia olisikaan. Jos ei omaa
hevosta tai koiraa, niin vaikkapa ruukkukukan,
kotikissan tai kukkapenkin. Tamagotchit olivat ja
menivät. Robotit ovat tulossa. Teknistä apua
niistä varmaan voi olla, mutta ruukkukukkiani ne
eivät korvaa. Niistä näkee, että kohta on mullanvaihdon aika.
8.1.2008
Paha Nuutti tulee ja vie joulun viimeisetkin
kyntteliköt pois. On aika palata arkeen. Ensin
siitä imelletystä perunalaatikosta, se onnistui
hyvän konsultin ohjeilla! Miksei sitä koskaan
tehty elintarvikekemian- ja -teknogian
harjoitustöissä?. Mummut ne vaan ovat osanneet
ilman kurssejakin perimätiedolla ja harjoitellen
harjaantuen, mutta kyllä oikean perunalajikkeen
valinta, lämpötilan hallinta, imeltymisen
etenemisen seuranta, tuotantoprosessin puhtaus,
paiston keston ja lämpötilan yhteensovittaminen
ensiluokkaisen lopputuloksen saamiseksi on kovan
tason oppia missä vain. Puhumattakaan
ruokaperinteen vaalimisesta ja vähemmän
ilmastokuormitusta aiheuttavan ruokavalion
suosimisesta. Taidanpa ehdottaa
erikoisharjoitustehtävää uusiin opinto-ohjelmiiin.
Joulun tietämillä uutisoitiin, että Valtiolle.fi
opastaa nuoria löytämään paikkansa valtion
palveluksesta. Hetken jo ehdin ihmetellä, onko
kyseessä www.suomi.fi -palvelun jokin uudempi
versio, mutta ei, kyllä eri näkökulmasta on
kysymys. Toivottaasti laittavat puolin ja toisin
näkyviin linkit toistensa sivuille, kun kerran
julkishallinnosta on kummassakin kysymys eikä
linkin laittaminen ole kustannus eikä mikään.
Tosin ylläpitäjänsä nuo molemmat linkkilistat
kait vaativat, jos ei ole tehty systeemiä
hakemaan linkkejä toisesta, jo olemassa olevasta
linkkilistasta. Hyvään suuntaan on kehitys
kehittynyt, kun tällainen tietopaketti on koottu.
Virastot tulevat ulos kuorestaan ja tieto liikkuu.
Toivottavasti sivustoon tulee - tai se kannustaa
organisaatioita itse kokoamaan jonkinlaista
yleisluontoista perehdyttämistä palvelevaa
tietoa, sitä kun ei taida koskaan olla liikaa.
Moni julkishallinnossa toimiva saa
hoidettavakseen koko kirjon työtehtäviä, eikä
niihin kaikkiin ole valmista koulutusta vaan
työtä opitaan oikealla asenteella ja itse
tekemällä. Suotavia ovat kaikki keinot, joilla
valtion palvelukseen pestautuvaa autetaan
asennoitumaan työhönsä siitä lähtökohdasta, että
tekevät työtä pitkän ketjun osana asiakkaita,
kansalaisia varten. Ketjun sijasta tosin monessa
työssä on nyt verkosto, ja siinä, jos missä, on
syytä välttää olemasta heikoin lenkki.
Ennen hakeuduttiin julkishallintoon ominpäin,
kuka mitenkin ja jotkut eivät mistään hinnasta
mitenkään. Uran alkutaipaleella
vastavalmistuneena piti vain istua oman pöydän
taakse ja alkaa tehdä töitä. Jos nyt ensimmäisenä
päivänä joku vähän paikkoja näytti. Kiittämättä
saattoi jäädä yksi ja toinenkin seniorityökaveri,
joka oman toimensa ohella opasti tulijaa alkuun.
Ja viimeksi tulleena sai heti luottamustehtäviä,
jotka ajanoloon paljastuivat vähemmän
arvostetuiksi velvoitteiksi - sellaisiksi, jotka
vakavasti otettuina konkareille merkitsivät vain
lisää töitä omantoimen ohella illan tunteina.
Omalta kohdaltani luottamustehtävänä muistan
työsuojeluvastaavan tehtävät myrkyllisten
laboratoriokemikaalien
käyttöturvallisuusoppeineen. Arvokasta oppia
kahden tulen välissä. Sittemmin on hyvä
työsuojelu alettu ymmärtää riskien minimoimisena
ja tapana tehdä hyvää tulosta, niin työnantajien
kuin työntekijöidenkin puolella. Ja tutkittua
tietoa on helppo löytää, mm. Työsuojelurahaston
Tiedon silta -lehdessä ja nettisivustolla.
Hyvinvoiva kotieläin tuottaa parhaiten.
Niin työntekijä ja työnantajakin.
Hyvää ja hyvinvointia uudelle vuodelle 2008!
18.12.2007
Tällä viikolla odotus ja jännitys tiivistyy
monella tavalla. Hengellinen ja aineellinen
ottavat mittaa toisistaan. Hengellisille joulussa
tiivistyy ihmisen omista ansioista riippumattoman
armon ilmentyminen ja juhlan valmisteleminen sitä
mielessä pitäen. Aineellista ajatellen vuoden
työt alkavat olla pulkassa ja tuloksista palkitaan rahalla ja tavaralla.
Itsearvioinnin, toisten tekemän tulosmittauksen
ja tilinpäätösten aika on käsillä. Konstit ovat
monet. Jo pienimmätkin koululaiset harjaantuvat
itsearviointiin rastittaessaan luokituksia omille
kyvyilleen - taito, jota omalle ikäluokalleni
opetettiin vasta 1990-luvun
johtamiskoulutuksissa. Koulutodistuksissa
kartellaan ensimmäisinä vuosina numeroita, vaikka
pienimmät taitavat olla halukkaimpia kuulemaan
selkeästi, kuinka ovat tosiasiassa koulutyössään
menestyneet. Ja tasapainon nimissä numeroita on
ryhdytty jakamaan siellä, missä ryhmien ja niiden
yhteistyönä syntyvän tuloksen tuottaminen on
yhden ihmisen osalta mahdollisimman vaikeaa
tiivistää yhteen numeroon. Tuloksia arvioidessa
on palloa syytä käännellä ja katsella monelta
kantilta. Koululaisenkin todistuksen takana on
ainakin kolme tarinaa: yksi oppilaan, yksi
opettajan ja yksi kodin. Onnittelut omia
tavoitteitaan saavuttaneille ja omia tuloksiaan parantaneille!
Voisiko se olla niin yksinkertaista, että määrää
mittaamalla saadaan määrää, laatua mittamalla
laatua ja vaikuttavuutta mittaamalla
vaikuttavuutta? Silloinhan kehittymistä
mittaamalla saadaan kehittymistä, paranemista
mittaamalla saadaan paranemista, yhteistyökykyä
mittaamalla saadaan yhteistyökykyä. Hyvän
tuloksen ohella voi tosin syntyä jotain muuta,
joka on yllätys tilaajalleen. Määrä voi olla
kopioinnin tulosta, laatu voi olla liian kallista
ylilaatua ja vaikuttavuutta voi syntyä poltetun
maan taktiikalla. Yliopistoissa puhutaan jo
arviointiteollisuudesta, joka luo työtarvetta
ihan itsekseen itselleen. Tuloksellisuuteen
liittyvää tiedonkeruuta ja tietojärjestelmiä
syventämällä ja laajentamalla saadaan entistä
tarkemmat tiedot, siitä mitä on tehty, miten ja
millä hinnalla. OK, jos on mietitty, mitä
tiedosta seuraa. Mitä tehdään hyvän tuloksen
tuottajalle? Palkitaan? Haastetaan tekemään vielä
parempi tulos ensi vuonna? Entä huonon?
Huumerikollisuuden torjumisen vähentämisen ei
luulisi olevan kenenkään tavoite. Ei niidenkään,
jotka ovat siinä mukana - jos harjoittavat
vähänkään itsearviointia oman ainutkertaisen
elämänsä suhteen. Takavarikoiden määrääkö lienee
huumepoliisissa mitattu, koska tulosta on
syntynyt sillä rintamalla ja hyvän tuloksen
tekijöistä tuli ongelma. Rikoksia onnistuneesti
paljastaneille tutkiville poliiseille kävi kuin
entiselle tytölle tuloskeskusteluissa: ei voitu
osoittaa, että ei olisi onnistuttu. Nuorten ja
muiden huumekaupan kohderyhmiin kuuluvien
puolesta voi vain toivoa, että esitutkimukseen
sovelletaan jonkinlaista tulosmittausta nopeasta
aikataulusta lähtien. Sen tuloksia odotellessa
informaatikkona on helppo välittää eteenpäin Anna
lapselle raitis joulu -kampanjaryhmän viestiä.
Sen takana on lähes 30 järjestöä
A-klinikkasäätiöstä Suomen Vanhempainliittoon ja
Vesaisiin. Tarkemmin aiheesta osoitteessa www.suomenvanhempainliitto.fi
Maalla kasvaneelle joulu syntyy tekemällä -
kohtuullisesti. Toivottavasti omin käsin tehty
imelletty perunalaatikko onnistuu jo tänä jouluna
ja palkitsee suussa sulavalla maullaan. Ellei onnistu, jatketaan harjoituksia.
Joulurauhaa ja -iloa kaikille!
12.12.2007
Nokian vesikatastrofi nosti esiin monta
ajattelemisen ja toimeentarttumisen arvoista
näkökohtaa. Kunnalla on syytä käydä läpi omat
toimensa ja ottaa opiksi, missä voi. Kunta toimii
melkoisen tietovarannon tuottajana, käyttäjänä ja
jakajana. Ja palveluista tiedottaminen on
kuntalaisen näkökulmasta kunnan koneiston
päätehtävä palvelutuotantoa koskevan
päätöksenteon rinnalla. Kuka on kunnan
organisaatiossa tiedottamisen ja viestinnän
osaaja, entä kriisitiedottamisen? Tiedotuksen,
viestinnän tai tietopalvelun virkoja on vain
isoimmissa kaupungeissa. Kunnanjohtajahan se
viime kädessä on myrskyn silmässä kaikesta
vastuussa, mutta moni kunnan viranhaltija joutuu
olemaan viestintävastaava omassa toimessaan,
tahtoi tai ei, olipa siltä osin koulutettu tai
ei. Kuntatiedon keskus kertoo verkkosivuillaan,
että viestinnän keinovalikoima suorasta
asukasviestinnästä mediaviestintään,
verkkoviestintään ja markkinointiviestintään
kyllä tunnistetaan ja koulutusta niihin on
tarjolla. Kuinkahan näinä niukkuuden aikoina vain
kunnilla on aikaa ja rahaa kouluttaa vähenevää väkeään?
Monin paikoin painettuja kuntatiedotteita jaetaan
joka kotiin ja sähköinen asiointi on pantu
alulle. Palveluja kuvailevia nettisivuja on luotu
runsain mitoin ja päivityksiäkin niihin tehdään,
jos vain julkaisujärjestelmän kanssa pystyy
toimimaan niin, että ehtii tehdä oman työnsä sen
kanssa operoimisen lisäksi. Tietosuoja kun on
ankara sielläkin, missä tavoitteena on tehdä
tiedosta julkista ja saada se mahdollisimman
monen käyttöön. Nokian tapauksessa todettiin,
että netin kautta tieto ei tällä kertaa
tavoittanut tarvitsijoitaan. Sivulliset ovat kai
kaikkina aikoina saaneet tietoa, ainakin
runsaasti, jos ei tarpeekseen. Esimerkiksi
tsunamin aikaan, jolloin toiselle puolella
maailmaa tapahtuneita asioita seurattiin netin
kautta. Paikan päällä sielläkään netistä ensihätään tuskin oli hyötyä.
Olisiko tekstiviesti auttanut vesikatastrofissa?
Ehkä, jos viestin lähettäjän olisi voinut
varmasti tunnistaa viranomaiseksi niin, että se
ei olisi mennyt pilaviestien piikkiin. Kun
kännykkä näyttää soittajaksi "Tuntematon numero",
moni ei vastaa puhelimeensa - yhteys jää
saamatta, vaikka soittaja olisikin kunnanjohtaja,
poliisi tai pelastuslaitoksen johtaja.
Mutta jotain opittavaa jää kuntalaisellekin.
Itsestään selvyyksissä piilee aina riskinsä. Jos
aamukahvia varten laskettu vesi näyttää samealta,
haisee tai maistuu pahalta, kannattaa luottaa
omiin havaintoihinsa ja jättää vesi käyttämättä,
kunnes ongelman syy selviää. Ja aina on syytä
pohtia, miten me kuntalaiset itse voisimme
vaikuttaa kotikuntamme asioihin ja
kuinka voisimme osallistua oman
asuinympäristömme ja käyttämiemme palveluiden
kehittämiseen. Lähtiäisiksi tarvitaan sitä
kaikkein tärkeintä, viitseliäisyyttä ja omaa
tahtoa. Kun ne itsestään löytää, on vielä
asetettava tavoite, mihin haluaa vaikuttaa.
Keinot löytyvät eikä niitä onneksi tarvitse
tyhjästä keksiä, vaan niitä voi vapaasti
opiskella Vallakkaasta, kuntalaisille suunnatusta
osallistumisen käsikirjasta kuntatiedon keskuksen
sivustosta Kunnat.net. Sama opas neuvoo
viranhaltijoille ja luottamushenkilöille tapoja
ottaa kuntalaiset yhä paremmin mukaan kunnan päätöksentekoon.
Loppukevennykseksi voi vilkaista kuntabiisien
listaa, joka paljastaa että monelle kunnalle on
omistettu oma biisi, joillekin useampiakin. Bussi
Somerolle ja Forssasta poijaat ovat kyllä
tuttuja, mutta millainen lienee Jope Ruonansuun näkemys Vorssasta?
2.12.2007
Bioenergia on pop. Ja kysymys on taas tiedosta ja
taidosta. Ruuasta, puusta vai biojätteestä? Onko
tulevaisuus sittenkin jätteessä? Tai sen
tuottamisen välttämisessä? Biologiasta
korjuutekniikkaan, mikrobiologiasta
prosessitekniikkaan, logistiikasta
talousosaamiseen - niistä kun paketoidaan tieto
tuotteeksi, niin johan syntyy kilpailukykyistä
liiketoimintaa. Olipa sitten ilmastonmuutosten
syyselvitysten suhteen tällä tai tuolla puolen
rintamalinjaa - ihmiskunnanko syy vai auringon?
Kodin kynttilöissä on lämpöiset liekit, mutta
niin on kodin peltiuuneissakin, kun niitä syöttää
pesällisellä kuivaa klapia. Siis herrojen kanssa
pöllipinolle. Käteen terävä, riittävän painava
kirves. Alustaksi suurin, tukevin ja tasapäisin
pölli. Sen päälle tukevasti pystyyn se, josta
haluat klapeja. Ota tukeva, tasapainoinen asento.
Tunne maa vankasti molempien jalkojesi alla.
Kirves lujasti käsiin, itselläni oikea ohjaa ja
vasen tukee. Ponnista napakka, mutta rento isku
puuhun. Anna voiman lähteä lantiosta, jousta
polvista. Tunne kuinka kroppasi antaa apunsa
kirveelle, joka tekee työn. Ellei puu halkea
ensimmäisestä iskusta, irrota kirveen terä
puusta, ota uudelleen sama asento, hengitä ja lyö
hallitusti mahdollisimman samalla tavalla kuin
äsken samaan paikkaan. Tunne nautinto hallitusta
liikkeestä, oman kehosi voiman ja välineiden
yhteistyöstä. Riuhtominen väsyttää ja
hermostuttaa, ajatuksen kanssa tehty työ on
keveintä ja nautinnollisinta. Mitä useammin
huilaat kirvestä teroittaen, sitä enemmän saat
pilkotuksi ja sitä vähemmän väsyt. Vanhan
sanonnan mukaan paras niittäjä on se, joka
enimmän aikaa teroittaa viikatettaan. Sama pätee klapisavottaan.
Moni johtaja mainitsee klapisavotan antaumuksella
harrastuksekseen, vaikka moni voisi hyvin ostaa
valmiit polttopuut. Niitä saisi mielin määrin
kesämökin kylällä asuvalta maaseutuyrittäjältä,
jota paikallinen kehittämiskeskus on kannustanut
perustamaan energialan pienyritystoimintaa hengen
pitimiksi. Mikä vetää herrat halkopinoille?
Nuukuus – perinteinen vakavaraisen tunnuspiirre?
Liikunta, ne iänikuiset niska-hartia-terapiat?
Tarve nähdä työnsä jälki? Halu tehdä oikeaa
työtä? Tarve astella isien jälkiä ja tehdä itse
se, minkä voi? Halu tuntea voimansa tehoavan?
Elegantti, luvallinen keino olla aggressiivinen?
Mahdollisuus ajatella, tuntea, aistia, toimia, säästää ja suunnitella.
Ei ole ihme, että strategiaa ja markkinoita
työkseen työstävä lepää kirveen varteen
tarttuessaan. Klapin halkaiseminen vaatii älyä ja
fysiikkaa. Unelmaiskulla puu halkeaa kerralla
oikeasta kohdasta. Ja mikä ilo, kun oksaisen
sitkeä puunvänkyrä lopulta antautuu oikein
suunnatun voiman edessä ja halkeaa kelpo
klapeiksi. Kuntosalitreenin voi jättää väliin
sinä päivänä, kun tekee ruumiillista työtä. Kyky
sisäistää kirveen teroittamisen merkitys avautuu
näinä sopimusneuvottelujen sesonkina yhdeksi huippujohtajan piirteeksi.
Mikä tahansa antaa periksi ja hajoaa toistuvista
samanlaisista iskuista. Pienetkin iskut tepsivät,
kun lyöjä tekee tietoista työtä, käyttää teräviä
työkaluja eikä anna periksi. Missä tahansa
toiminnassa samalla tyylillä toimien asetetut
tavoitteet saavutetaan, tulevaisuutta rakennetaan
ja toimintaa parannetaan, kilpailijat voitetaan
ja kanssatoimijoita kannustetaan ja vahvistetaan.
Mutta ei niin hyvää, ettei jotain pahaakin.
Samalla tekniikalla kiusataan ja nujerretaan.
Onneksi siellä, missä hyvät voimat liittoutuvat
ja pitävät työkalunsa terässä, pahoille voimille jää vähemmän tilaa temmeltää.
23.11.2007
Kansalliskirjasto avasi tällä viikolla
Historiallisen sanomalehtikirjaston verkkoon
kansalaisten vapaasti käytettäväksi. Palvelun
ovat rahoittaneet Kansalliskirjasto,
opetusministeriö, Varastokirjasto ja alueellisen
EU-rahoitus - viisaasti kansan karttuisaa kättä
käyttäen. Sivustosta käy ilmi, että palveluun
digitoidaan kaikki Suomessa vuosina 1771-1890
ilmestyneet sanomalehdet, nyt niitä näyttää
olevan reilut 160. Hyvä, että tekniikkaa
käytetään todellisen sisällön taltiointiin ja
käsittelyyn nyt, kun molempia kerran on.
Artikkelihakemistosta löytyy juttua Suomen
kysymyksestä koronkiskontaan, kullanhuuhdonnasta
konkursseihin ja teknisistä matkastipendeistä
metsästykseen ja runoihin. Nopea selailu
havahduttaa siihen tosiasiaan, josta Salpakarin
rouva täällä Pohjantähden alla oli tuohtunut ja
joka useimmin kysytyissä kysymyksissäkin
selitetään: suuri osa 1800-luvulla ilmestyneistä
lehdistä oli ruotsinkielisiä. Sittemmin
ruotsinkielestä tuli pakkoruotsi, ja pubit ja
putiikit esittäytyvät englanninkielisillä nimillä.
Digitoitujen lehtien vanha kirjoitustyyli karsii
tämän palvelun käyttäjistä hätähiset. Ajattoman
kuuloisia asioita on kirjoittanut mm. Keski-Suomi
no 20.05.1871. Lehden mukaan "sukulaisistamme
samojedeistä kirjoitetaan venäläisiin
sanomalehtiin, että heitä ei ole enää jäljellä
enempää kuin 7000 henkeä, ehkä he ennen olivat
suuri kansa. He jotka tarkoin tuntevat heidän
olonsa ja tilansa, ovat huomanneet, että
syntyneitten luku joka vuosi vähenee, jota
vastaan kuolleitten luku enenee. Kanssakäyminen
muiden kansain kanssa on pahoin köyhdyttänyt ja
turmellut heidät. Näiden pohjolan villien paras
rikkaus, peurakarjat, tuhlautuvat tuhlautumistaan
syrjääneille ja venäläisille, joidenka
palkollisia he nyt enää paraasta päästä ovatkin.
Viinan, jyvälainain ja muun semmoisen liikkeen
kautta ovat syrjäänit ja venäläiset saaneet
heidät valtaansa. Yhtäkaikki heillä on
monenlaisia aisteja, ehkä heidän hengelliset
luonnon lahjansa tosin ovat jääneet jälkeen
heidän luonnollisen vainunsa rinnalla. On
kuitenkin esimerkkejä, että samojedeistä on
tullut kelpo kauppamiehiä. Nykyäänkin elää eräs
varsinainen samojedi, joka taitaa venajän,
tanskan, saksan, englannin ja ranskan kieliä.
Yhtäkaikki on tämä heimokunta kuoleva. Tuskinpa
on se jättävä minkäänlaisia muistojakaan
elämästään, sillä sillä ei ole lainkaan lauluja
eikä semmoisia tarinoita, jotka ovat antaneet
Amerikan riutuville kansakunnille jonkinmoisen runollisen valon."
Kohteet vaihtuvat, aiheet pysyvät. Tuoreita
puheenaiheita kun ovat viinan kirot, pienten
kansojen identiteetit ja yhdentymisen paine,
muuttoloukkukunnat ja väestön ikääntyminen,
taistelu maataloustuotannon markkinoista,
kansainvälisyyden pimeät puolet, lainanoton
sietämätön helppous. Ainoa uusi asia taitaa olla
se, että sittemmin on selvinnyt, että samojedit
eivät kuitenkaan ole geneettisesti kovinkaan
läheistä sukua läntisemmille
suomalais-ugrilaisille kansoille kuten
suomalaisille tai virolaisille, vaan muille
alueen aasialaisille kansoille. Näin kertoo
Wikipedia, ja selostaa, että "Samojedikansoja
ovat nenetsit eli jurakit, enetsit, ngasanit ja
selkupit, joista selkupit ovat viimeisiä
eteläsamojedeja. Matorit ja jurassit ovat
kuolleet sukupuuttoon jo 1800-luvulla, viimeinen
kamassi, joka puhui kamassien omaa kieltä, kuoli
vuonna 1989." - Suomenkielinen kirjalahja tai
lehtitilauslahjakortti taitaa tänäkin jouluna olla kova juttu.
16.11.2007
Arjen tietoyhteiskunta saa tämän päivän polttavien puheenaiheiden valossa aivan uusia sävyjä. Yhtäällä hallitus haluaa strategiassaaan Suomesta kilpailukykyisen ja ihmisläheisen tietoyhteiskunnan, jossa viestintäpalvelut ovat kaikkialla koko ajan käytössä, viestintäverkot ja älykkäät päätelaitteet kehittyvät ja halpenevat ja esineet ja koneet viestivät keskenään. Näin sanotaan liikenne- ja viestintäministeriön sivuilla. Toisaalla taitavat poliisin resurssitarpeet revetä liitoksistaan tietoverkkojen uumeniin kätkeytyviä rikollisuuksia tutkiessa. Yksinäisyys tiivistyy virtuaalielämässä ja teleurkinnasta annetut tuomiot pysyvät.
Arjen tietoyhteiskuntaa kehitetään tekniikan miesten ja naisten voimin, veturina ministeri ja vauhdittajana neuvottelukunta, jossa ei kansalaisten edustajia näy, elleivät sitten ministerit, korkean tason virkamiehet ja isojen it-yritysten edustajat itseään sellaisiksi tunnista. Tiedon puro virtaa ylhäältä vallan vuorelta alaspäin kansan laaksoon. Konkreettisia ja koordinoituja toimia on kuitenkin luvassa.
Arkipäivän puuhien kehittämisessä, tehostamisessa ja edistämisessä riittää haasteita. Mummojen puhelimissa on toimintoja vaikka muille jakaa, mutta näppäimiä ei vain saada isommiksi. Paperia kuluu paperittomuuteen pyrkivässä toimistossa entiseen malliin. Verkko on täynnä kymmensivuisia, hitaasti aukeavia PDF-tiedostoja, ja niihin tehdään innolla linkkejä tarjoamatta ensin pientäkään pähkinänkuorikatsausta tai tiivistelmää siitä, mistä tietojärkäleessä on kysymys. Työsähköpostiin ei enää nykyisin saa helposti vastauksia, koska viestejä liikkuu liikaa kaikenlaisesta suodattamisesta huolimatta. Nyt pitää taas lähettää perinteinen kirje postissa, ja tärkeässä asiassa soittaa varmuuden vuoksi vielä parin päivän kuluttua. Tiedon tiivistäminen kiteytyy taitoon otsikoida sähköposti niin, että se pysäyttää postilaatikkoaan silmäilevän. Sillä taidolla ei ole mitään tekemistä tekniikan kanssa, vaikka sähköposti ja viestien tekstailu siinä taidossa harjaannuttavatkin. Kannattaisiko äidinkielen liittoutua atk-opetuksen kanssa koulujen tuntikehyksiä jaettaessa?
Asiakaslähtöiset yritykset ja tuotekehittävä tutkimus kantavat korttaan kekoon tässäkin asiassa. Marraskuisen päivän päätteeksi autoni vilkuttaa jo iloisesti parkkipaikalla, kun avaimineni lähestyn. Huolimattomasti sulkemastani ovesta se varoittaa minua hätääntyneenä piipittäen. Kotimatkalla se silloin tällöin hienovaraisesti vilauttaa keltaista valoa tankkaustarpeestaan muistuttaen. Ensi viikolla huolto tarkistaa sen muistit ja varmistaa, että kommunikaatiomme sujuu moitteettomasti talven tuiskuissa. Mutta tämä on vasta alkua. Jonain päivänä se tunnistaa minut ilman avaintakin, aistii ratinpuristuksesta mielialani, sopeuttaa kaasunkäytön itse siihen sopivan kontrolloivasti ja käynnistää soittimeen mielimusiikkiani. Torrontie mutkissa se lepakon lailla bongaa hirvilauman tienvarren metsikössä kilometrin päässä ja jarruttaa hyvissä ajoin. Se ei kuulemma lennä eikä sukella, mutta pysyy entistä paremmin tiellä.
8.11.2007
Päivän uutisissa on yksi aihe ylitse muiden,
Jokelan koulun tapahtumat ja niiden taustat.
Surmaaja selosti tekonsa etukäteen netissä, ja
hetkessä me tunnumme tietävän hänestä kaiken.
Kysymykseksi jää, mitä sellaista hänelle
tapahtui, että hän muuttui pitkää ja hyvää elämää
toivoneesta lapsesta viimeisenkin toivonsa
menettäneeksi ehdottomaksi ihmiseksi. Ja se,
miten näin syvä pahoinvointi voitaisiin havaita
ajoissa ja antaa sitä apua, mitä tarvitaan.
Asiantuntija arvioi, että ilmaisunvapauden
lisääntyminen netin myötä on nostanut toisen
sanomisiin reagoimisen kynnystä. Fakta ja fiktio
sekoittuvat, ja raja huomataan vasta jälkikäteen.
Jokelan tapahtumien jälkeen on helppo yhtyä
MTV3:n aamutelevisiossa haastatellun Anja
Snellmanin ehdotukseen, että pitäisimme
netittömän päivän, puhuisimme, kuuntelisimme
toisiamme, halaisimme ja antaisimme toisillemme
sitä kaikkein arvokkainta ja tärkeintä, aikaa ja läsnäoloa.
1.11.2007
Perusterve kansalainen istuu tinkimättä tuolillaan työn ääressä. Niin tinkimättä, että saa verenkiertohäiriön raajaansa ja joutuu
varaamaan ajan lääkärille. Lääkäri kysäisee,
vilkaisee ja naputtaa tinkimättä
terveystietojärjestelmään muistiinpanoja potilaan
käynnin syystä, oireista ja antamistaan
hoito-ohjeista. Tietovaranto karttuu. Potilas saa
tulosteena reseptin ja kannustusta
taukoliikuntaan. Ja laskun. Lähtiessään vilkaisee
kunnioittavasti voittajaansa,
lääkärin tietokonetta: se tietää nyt yhtä ja
toista. Onhan se hyvä kun on tieto tallessa.
Mitähän kaikkea niistä tiedoista näkisi, jos
osaisi katsoa sillä silmällä, tiedon louhimisesta
ja murskaamisesta puhumattakaan.
Entäs mökinmummon tapaus, hyvän aikaa ennen Elämä
pelissä-kampanjaa. Ajankohtaista asiaa,
verenpainetta, mitattiin uutterasti ja lukemia
tallennettiin vuosia, mutta ne silmäilyt ja
louhimiset vain jäivät puuttumaan. Korkea
verenpaine jäi huomiotta, kunnes tuli TIA ja
lääkäri, joka vilkaisi kerättyä tietoa, näki sen
mitä, muut eivät olleet nähneet ja aloitti heti
asianmukaiset hoitotoimet. No, mummon asia
saattoi olla monimutkaisempikin, mutta niinhän
sitä on meille opetettu, että verenpaine on kaiken pahan alku ja juuri.
Vastaanottokäynnin kallisarvoisessa,
ainutkertaisessa kohtaamisessa
tietojärjestelmästä tulee helposti kuningas,
lääkäristä lakeija ja potilaasta rahvasta. Tieto
tuntuu virtaavan vain yhteen suuntaan, kun
potilas oman vaivansa asiantuntijana vastaa ja
sen erilaisten hoitovaihtoehtojen asiantuntija
lääkäri kysyy ja tallentaa. Onhan se hyvä, että
lääkäri itse tallentaa, ottaapahan vastuun
diagnoosinkirjoitusvirheistään. Kerätyn tiedon
käytössä on paljon tehtävää. Ja aina on hyvä
pysähtyä miettimään, onko tarpeen kerätä kaikkea sitä tietoa, mitä kerätään.
Oman postilaatikon perusteella näyttää siltä,
että vaihtoehtoisia hoitomuotoja tarjoavat tahot
panostavat oman tietonsa jakamiseen ja
asiakkaiden omien kokemusten arvostamiseen.
Terveyskeskuksesta en muista postia tulleen
aikoihin, lääkäriasemiltakin vähänlaisesti. Ennen
oli joka kodin kirjahyllyssä lääkärikirja, nyt
terveystietoa löytyy netistä. Nyt kannattaa
penkoa maksutta vuoden 2007 loppuun saakka
www.terveyskirjasto.fi -sivustoa ja antaa sen
tekijöille palautetta, kun sitä nimenomaan
pyydetään. Verkkoklinikalla taas voi lähettää
kysymyksiä lääkäreille, kunhan on ensin
tarkistanut, onko kyseistä ongelmaa käsitelty jo
aikaisemmin. Mitä jos ensi kerralla vastaanotolla
kansalainen kysyy ja naputtaa tietokonettaan, ja
lääkäri saa vain vastata? Ja mummoille
järjestetään kurssi terveystiedon etsimisestä ja tallentamisesta?
23.10.2007
Olipa hieno syyspäivä käyskennellä Liesjärven kansallispuiston poluilla ja pitkospuilla. Syysloma-aikaan olisi olettanut olevan poluilla tungosta, mutta niin vain oli luonnonrauhaa kuin paratiisissa aikoinaan. Joku tutkimus taisi mennäviikolla juuri todeta, että suomalaiset eivät enää kaipaisi hiljaisuutta. Niinpä. Sisäänrakennettu metsätieto rapisee meistä pois pikkuhiljaa kuin kaarna keloutuvan puun rungolta. Eikä hiljaista tietoa vielä osata tallentaa tietojärjestelmiin, vaikka Suomessa metsätietoa paljon ja ansiokkaasti verkkoon on tarjolle pantukin. Että mitäkö on hiljainen tieto? Vaikkapa sitä, miten metsässä liikutaan muuallakin kuin polulla - taito, jonka isämme vielä osasivat.
Luonnosta löytyy joka lähtöön. Sienestys on tietointensiivinen harrastus. Sienet on tunnistettava ja tiedettävä, jos aikoo hengissä selviten syysmetsän antimia nauttia. Suippumyrkkyseitikki on syytä tunnistaa, sillä palaakaa sitä ei saa niellä, niin myrkyllinen se on. Ja tietenkin se on helppo sekoittaa siihen toiseen sienilajiin, joka on syötävä. Oliko toisella jalassa rengas? Kumpi oli tummempi? Sienikirjan pariin kuvaan ei ole luottamista, tarvitaan harrastuneisuutta ja kokemusta. Netin keskustelupalstoilta, kuvapankeista ja sieniharrastajien kotisivuilta epäilemättä löytyisi konsultaatiota tähänkin ongelmaan. Tietämättömän on viisainta jättää sienet metsään pieneliöstön ravinnoksi ja ostaa torilta suppilovahveroita.
Tiedonvirran eliöyhteisö on luonnollisesti hyvin monimuotoinen. On hyviksiä ja pahiksia, roskakalaa, näkymätöntä planktonia ja turhan tiedon sinilevää, joka estää näkemästä olennaista. Juuri nyt Tehy vaatii palkankorotuksia ja samaan aikaan rakennusalalla harmaa talous rehottaa ja verovaroja jää saamatta niin paljon, että niillä paikkaisi montaa lajia vajetta. Mahtaako verottaja tarvita lisävirkoja tuon ohi virtaavan rahan pyydystämiseen? Työnantajien Rakennusteollisuus lupaa luotettavaa yritystietoa nettiin ja työntekijöiden Rakennusliitto tukee Tehyä. Yhteisöllisyydessä on voimaa.
16.10.2007
Tieto on tänä päivänä paremmin tarjolla kuin koskaan sille, joka on verkossa kiinni. Suljetut ja etäiset virastot jakavat tietoa verkk
