Kyllä Forssassakin tapahtuu

Joskus olen ollut hyvinkin kateellinen Seinäjoen kaupungille runsaasta tapahtumakirjostaan. Tuntui vähän siltä, että he osaavat järjestää yleisesti ottaen aina sellaisia tapahtumia, joilla on vetovoimaa kaupunkinsa ulkopuolelta. Kateellisuus on ollut aivan turhaa, sillä kyllä täällä meilläkin osataan ja järjestetään. Kun ottaa huomioon, että Forssa on kolme kertaa pienempi kuin Seinäjoki niin paikallisten tapahtumiemme kirjo on todella suuri ja monipuolinen.
Erityisesti tämän kevään aikana on tuntunut olevan aivan uusi ote paikallisella tapahtumarintamalla. Olen halunnut toimia yleisesti paikallisen yrittäjyyden puolestapuhujana ja elinkeinoelämän edustajana erilaisilla tahoilla. Tapahtumien järjestämisessä on aina riskinsä ja siksi ne on luonnehdittavissa lähes kaikki luonteeltaan liiketoiminnalliseksi. Kaikki tapahtumat ovat tervetulleita, mutta erityisen ilahtunut olen sellaisista, jotka vetävät katsojia ja kävijöitä seutukuntamme ulkopuolelta. Aivan samoin, kun kaipaan alueellemme yrittäjyyttä, jonka markkina-alue on seutukuntamme ulkopuolella.
Yksi tällainen uusi ja erittäin tervetullut tapahtuma oli Koskimiehen Keijon toteuttama kirjojen outlet -myymälä vanhaan Finlaysonin painosaliin. Tapahtuma oli monella tasolla innostava ja ainutlaatuinen. Kirjalöytö -tapahtuma tavoitteli kävijöitä eteläisestä Suomesta ja oli näin ollen omalta osaltaan avittamassa paikallista elinkeinoelämää. Euroja varmaankin jäi muuallekin kävijöiden taskuista kuin pelkästään varsinaiseen ”kirjakauppaan”. Lisäksi vanha teollisuusmiljöö toi kävijöilleen forssalaista kulttuuria ja entisajan henkeä sopivasti esille. Painoarvo lisääntyi entisestään kun tiedostettiin kirjojen outlet -ajatuksen olevan aivan uutta Suomessa ja ehkä tästä syystä kustantajat olivat innolla mukana. Omat riskinsähän tapahtumalla tietty oli, mutta se kuuluu liiketoiminnan luonteeseen. Tapahtuma onnistui ilmeisesti sen verran hyvin, että se tulee kantamaan hedelmää ja saamaan jatkoa muodossa tai toisessa parin vuoden päästä.
Jos pidetään mittapuuna seutukuntamme ulkopuolisten kävijöiden tavoittelua niin vähätellä ei voi muitakaan kesän tapahtumia. Suvi-Illan maraton on jo pitkään vetänyt juoksijoita muualta ja tahti tuntui jatkuvan. Hyvin hoidettuun juoksutapahtumaan ihmiset tulivat uudelleen ja uudelleen. Taannoin samalle viikonlopulle järjestetyt makkaramarkkinat ovat myös omalta osaltaan saavuttaneet kansallisia mittasuhteita. Erityisesti varsinaiseen makkaranvalmistajien kilpailuun tulee osallistujia kauempaakin ja he tuovat mukaan ns. kannustusjoukkoja. Erityisen hienona kapean sektorin tapahtumana voidaan pitää Forssan Moottoriseuran toteuttamaa maaradan MM -kisaa Pilvenmäellä. Maailmanluokan tapahtuma voisi siis vetää kelien salliessa väkeä katsomoon ja kisailemaan aina valtakunnan rajojen ulkopuolelta asti.
Holjien Markkinoiden osalta tapahtuma on pyritty pitämään paikallisena viihdetapahtumana. Tosin monipuolinen esiintyjäkaarti tuo runsaasti fanittajia myös alueemme ulkopuolelta. Lisäksi on tosiasia, että monien paikallisten ihmisten sukulaisvierailut kohdistetaan juuri kyseiseen Holjaan viikonloppuun. Tapahtuuhan silloin yleensä seutukunnallamme paljon. Hakkapeliittatapahtuma omalla ainutlaatuisuudellaan on hyvä esimerkki siitä, kuinka tietyllä teemalla toteutettu kokonaisuus toimii. Jos kyseinen tapahtuma jonain vuonna jäisi toteutumatta niin varmaan se olisi iso pettymys myös monille ulkopaikkakuntalaisille kävijöille. Täysin samoilla sanoilla voidaan luonnehtia Pilvenmäen Pick Nick tapahtumaa. Yli 30 000 kävijää muutaman tunnin aikana on kova suoritus ja vuodesta toiseen. Luvusta todennäköisesti on vain murto-osa paikallista väkeä.
Forssan seudulla järjestetään vielä lisäksi paljon erilaisia muita mielenkiintoisia tapahtumia, jotka omalta osaltaan vaikuttavat elinkeinoelämään ja kulttuurilliseen toimintaan. Kun lisätään olemassa oleva positiivinen vire ja uudenlaiset odotusarvot erityisesti yrityselämän osalta niin voidaan ehdottomasti sanoa seutukuntamme elävän myönteisessä ilmapiirissä. Tyytyväisyyteen ei nyt vaan saa tuudittautua vaan pitää edelleen kehittää niin uusia tapahtumia kuin elinkeinoelämän toimintoja. Vain aktiivisella ja järkevän rohkealla toiminnalla saadaan seutukuntamme lisäarvo muiden silmissä paranemaan. Ensin täytyy tosin meidän paikkakuntalaisten uskaltaa tunnustaa alueemme positiiviset asiat ja tuoda niitä erityisesti esille. Muutaman tapahtumajärjestäjän toimesta saatiin tuotua Forssaa tunnetuksi keväällä oikein televisiomainosten avulla. Rohkeudesta ja innovatiivisyydestä on jo siis nähty hyviä esimerkkejä. Täällä on mahdollisuuksia vaikka mihin, jos vaan halutaan. Parempaan kuin eteläpohjalaiset.
Arto Heino, Forssan Yrittäjien varapuheenjohtaja