Uskomukset eivät auta krapulaan!

Tuskin mihinkään asiaan Suomessa liittyy niin paljon uskomuksia kuin krapulaan. Jokaisella on omat varmat niksinsä, joten kummalta se tuntuukin, että joku vielä krapulasta kärsii.

Krapula on humalan jälkitila, jonka voimakkuuteen vaikuttaa sitä edeltävän päihtymyksen vahvuus.
Krapulan voi siis ehkäistä kaikkein parhaiten sillä, kun ei juo ollenkaan.

Mutta jos se ei tule kysymykseen, voi krapulan voimaan vaikuttaa juomalla hiukan loivemmin!

Krapulan ankaruus ei johdu alkoholijuoman lajista, vaan nautitun alkoholin määrästä. Krapularyyppy ei auta, se vain siirtää krapulaa tuonnemmaksi.

Kummallista kyllä juominen on aamuun mennessä aiheuttanut nestehukkaa, joten teki mieli tai ei, aamulla pitäisi juoda runsaasti vettä.

Liikunta tai urheilu ei ole krapulapäivän puuhaa, päinvastoin se voi olla jopa vaarallista. Ota ennemmin lievä päänsärkylääke runsaan veden kera, syö hedelmiä tai jotain muuta verensokeria nostavaa ja mene takaisin nukkumaan.

Syö herättyäsi hyvin, krapulapäivä ei ole laihdutus- tai itsekidutuspäivä, vaikka moraalinen krapula voisi ehkä tilapäisesti sillä heretäkin.

Krapula helpottaa ajan kanssa. Ajan pituus korreloituu juodun alkoholimäärän kanssa.
Huomisen krapulaa ei voi kokonaan ennaltaehkäistä kuin tarkkailemalla omaa juomisen määrää ja lopettamalla juomisen ajoissa!

Jos tiedät, että edessä on juhlat, joissa mahdollisesti et pysty hillitsemään itseäsi täysin, muista syödä ennen juomista ja mahdollisesti juomisen välissäkin. Juo hitaasti, jolloin maksa ehtii polttaa alkoholia, eikä tule humalaa, eikä krapulaa. Juo reippaasti vettä ennen kuin menet nukkumaan. Nämä keinot voivat auttaa siihen, että krapula on lievempi.

Mitään ihmelääkkeitä krapulaan ei ole. Toiset vannovat hunajan, suklaan tai jopa hapankaalin nimeen. No, hapankaalia haistelemalla oma haju ei tunnu niin pahalle, joten voihan se siihen auttaa. B- tai C-vitamiinipitoisten hedelmien tai mehujen nauttiminen ei ole pahasta. Vaikkei ne krapulaan auta, mutta ovat muuten ihmiselle terveellisiä.

Humalahakuinen juominen johtaa helpoimmin krapulaan. Itse hankitusta vaivasta ei saa valittaa, joten senkin takia on parempi mennä veden, lääkkeen ja syömisen jälkeen takaisin peiton alle!




 

Lisää artikkeleita

Yllätysvieraat tervetulleita
Yllätysvieraat tervetulleita
Lokakuun pääkirjoitus
Sopivaa vai sopimatonta?
Mielenkiintoista luettavaa
Viihdytä itseäsi hyvällä lukemisella
Syyskuun pääkirjoitus
Hidastus auttaa näkemään
Suomalaiset ymmärtävät, miksi mainontaa tarvitaan
Suomalaisten medialukutaito kohdallaan
Moottoripyörällä pohjoisessa
Lapin yössä on outoa taikaa…
Elokuun pääkirjoitus
Opintiellä
Bulevardi laajentaa nettitelevisio-ohjelmiin
Illan vieras Bulevardilla
Kesäkuun pääkirjoitus
Mansikassa maistuu kesä
Afrikan sarven hiljainen hätä
Nälän kasvot
Ruista ranteisiin ja papua hauikseen
Puoli kiloa päivässä
Johan on aikoihin eletty...
Auto opettamassa kuljettajaansa?
Bulevardin arpomat Curramberat
Hyviin haaveisiin!
Toukokuun pääkirjoitus
Pienistä iso ilo
Tekstiilikierrätyksestä:
Pöksyt puhki ja lempipaidassa reikä
Onko talousasiat hallussa?
Mitä on inflaatio? Entä ohjauskorko
Pääkirjoitus:
Positiivinen hetki
Forssan keskusta on vilkas
Kauppa ja palvelut pitävät keskustan elävänä
Uusi laki rakennusalalle
Rakennusalalle käännetty verovelvollisuus
Mene yhtiökokoukseen
Jos et halua, että joku muu käyttää rahasi
Tutkimus sosiaalisesta mediasta
Some mullistaa edustuksellisen demokratian
Uhanalaistuminen on arkipäivää
Suomen metsissä ei kuollakaan sukupuuttoon
Suomen luonnonsuojeluliiton kampanja:
Ei pöllöjä eduskuntaan
Maaliskuun pääkirjoitus
Kuka määrittelee millainen SINUN pitää olla?
Laskulle kassalla
Uusi maksutapa mullistaa maksamisen
Helmikuun pääkirjoitus:
ASAP
Pysytään tiellä
Pitkä turvaväli pitää autoilijan tiellä
Lokakuun pääkirjoitus
Asennepyykillä
Netti ja lehti yhdessä
Bulevardi antaa yritykselle monta mahdollisuutta
Bulevardi-palvelukonseptia kehitetään
Bulevardille ELY-keskuksen kehittämisavustusta
Monenlaista tarjolla
Tervetuloa Bulevardi-tavarataloon
Yhteisöllisyys on vuorovaikutusta
Bulevardilla tavataan
Bulevardi-tiimi esittäytyy
Bulevardi syntyy tiimissä
Kuluttajalla on keinot
Henkilötiedot voi suojata
Syyskuun pääkirjoitus
Onnea!
Lahjoita Synsamin ja Cazzen kautta
Uusin silmin Keniassa
Elokuun pääkirjoitus:
Matkalla kohti hyvää tulevaisuutta
Tilastot kertovat:
Hyviä uutisia!
Kuuntele:
Radiojuttu: Miten voit auttaa lasta oppimaan?
Viilennä vihreällä:
Helle nostaa kodin sähkönkulutusta ja rasittaa kylmälaitteita
Viilennä lemmikkiä ajoissa
Huolehdi koiran hyvinvoinnista myös lomalla
Toukokuun Bulevardin pääkirjoitus:
Kesä väriä tulvillaan
Huhtikuun pääkirjoitus:
Elämän paras asia
Onko kakkoskotisi täynnä kakkoslaatua?
Kunnon lepo tekee loman
Kesä kohta vain muisto - myös iholla
Kesäiho kuntoon
Onko kotisi turvassa lomien aikana?
Pidä murtomiehet loitolla
Makeasti ja kivuttomasti
Kesäksi iho sileäksi
Kylmää kyytiä kesäeväille
Näin vältät kesäripulit
Kesämökin lääkekaappiin
Kesämökin lääkekaapista apu ensihätään
Miten koru kestää äidiltä tyttärelle?
Kannattako kesällä koruja pitää rannalla?
Turvallinen mökkikesä
Sytytä grilli polttamatta saunaa
Uusi hittilelu:
Kesällä pallo pomppaa vedestä
Asenna kaunis pihakivetys
Tee itse tai anna ammattilaisen puurtaa
Varovasti auringossa
Grillaa makkaraa, ei nahkaa!
Näin huollat kesän puupinnat
Kesäkalusteet, terassit ja laiturit kuntoon
Vinkkejä puutarhamyymälässä shoppailuun
Mistä tunnistaa hyvälaatuisen taimen?
Oikein valittu hattu sopii!
Hatulla vai ilman
Kauneuskeskus Kirsikasta
Iho kauniiksi kesän jälkeen
Vietä kunnon kesä!
Kuntoa ja terveyttä voi hoitaa kesälläkin
Tunnetko mies oman vartalotyyppisi?
Pukeudu vartalosi mukaan
Bulevardin arkisto 2008
Kädet kertovat eletystä elämästä





 
 

Hyvää oloa

Hyvä paikka asua

Hyvä yhteisö elää