Elämää ja Blogistiikkaa

Tässä minä sitten olen… Blogissa… Ajattelin minä, että töhertelen sanoja sinne sun tänne, vähän asiasta ja paljon asian vierestä. Pitkästi en tuherra, lyhyesti, ettei kenkään pitkästy. Kieltä muljauttelen niin kuin se koneesta tulee, joskus kohdalleen osuen, yleensä ei. Elämää ajattelen mullin mallin ja siitä jotain aina kirjoittaa luirautan. Teatteria katselen sillä silmällä ja siitäkin ja muista hengen tuotteista jotain voisin silloin tällöin sanasen iloksi ja joidenkin mieliharmiksi tuottaa. Tässä olen enkä muuta voi…

Kommentoi ja keskustele Pekka Laran blogista ja sen herättämistä ajatuksista

VIIKKO 47

Olipahan ensi-iltaviikko! Tulin tiistaina teatterille hieman tavallista aikaisemmin. Talo täynnä väkeä, enimmäkseen tuttuja, mutta joukossa oli myös uusia kasvoja. Ja kaikki ne, hitto soikoon, olivat työn touhussa. Kaikilla yhteinen päämäärä; tehdä Ämmä ensi-iltaan ja tehdä se mahdollisimman hyvin. Hieno oli ohjaajan tunne hänen astuessaan sisään, porukasta sai melkoista nostetta ja uskoa, että onnistumme yhdessä.

Päivän harjoitus alkoi lauluharjoituksella, missä teknisen osaamisen lisäksi kävimme laulut läpi koreografian kanssa. Hikinen rupeama! Ennen kuin hiki oli kuivunut, jatkoimme työskentelyä ns. tyhjennysharjoituksella. Menimme koko näytelmän läpi välillä keskeyttäen ja korjaten virheitä ja vahvistaen heikkouksia. Lisäsimme harjoitukseen mukaan valojen ja äänien ajosuunnitelman. Janne ja Severi yrittivät pysyä perässä konetta rääkäten ja kynä sauhuten. Tiistaista tuli älyttömän hyvä harjoituspäivä. Näyttelijöitä alkoi jo lopussa väsy painaa, mutta urheasti ja turhia nurisematta he jaksoivat loppuun asti. Itselle tuli vahva tunne, että pääsemme lauantaihin kunniakkaasti, vaikka sikaflunssan haamu hiipiikin varjona perässä. Tekniikka jäi vielä yötä myöten tekemään valoja, toivottavasti ymmärtävät lopettaa ajoissa.

Keskiviikkona teatterille tullessa Severi esitteli päivän nauhoitukset, Hyvää tavaraa. Severi ja Kaustellin Markus ovat ideoineet ja äänittäneet näytelmän tehosteita ”studiollaan”. Hatun noston arvoista työtä ovat äijät tehneet. Arvostan suuresti sitä asiaan paneutumista ja kehittelyä mitä pojat ovat tehneet ja tulevat vielä tekemään ennen ensi-iltaa. Liisa jatkoi rykmenttinsä kanssa ”rättishowta” siihen tahtiin, että höyry nousee kohta päästä, mutta valmista tulee. Keijo kävi kyselemässä tarpeiston viimeistelyyn ohjeet. sekin sektori alkaa olla loppusilausta vaille valmis. Näyttämöllä aloitimme jo totutun tavan mukaisesti lauluilla ja sen jälkeen juttua pyörittämään. Eilisen harjoituksen raskaus näkyi porukan toiminnassa, mutta edelleenkään kukaan ei valittanut eikä jurputtanut. Pirun hyvä porukkahenki on tässä työryhmässä!

Torstaina aloitimme tuntia aikaisemmin, koska maskit piti rakentaa iltaa varten. Seppälän Risto tuli ottamaan näyttämökuvat suoraan illan pääharjoituksesta. Maskit oli jo kertaalleen suunniteltu kasvokuvauksiin, mutta nyt haettiin enemmän vahvuutta naaman väritykseen, mikä kantaisi aina viimeiselle riville asti. Liisa onnistui kuin onnistuikin saamaan puvut kasaan kaikille. Joitain pieniä yksityiskohtia vielä puuttuu ja osa vaatteista on hakaneuloilla harsittu kiinni mutta kuitenkin. Hieno suoritus, Liisa! Maskitarkistusten jälkeen kävimme jälleen laulut läpi koreografian kanssa. ja sitten illan pääharjoitus puhallettiin vauhdilla ja erinomaisesti läpi. Juttu on viittä vaille valmis! Valo- ja ääniohjelma täytyy vielä ajan kanssa tarkistaa samoin pari tehostetta pitää vielä tehdä ja pari korjata. Keijo onnistui saamaan tarpeiston valmiiksi. Muutama esine kaipaa vielä pientä uudelleenarviointia ja viilausta, mutta sekin on siinä. Äijät jäi jo totutun tavan mukaisesti viimeistelemään valoja ja ääniä. ajelin kotiinpäin mairea hymy huulilla, mutta toivoen, ettei sika- tai muu flunssa iske ennen ensi-iltaa…

Perjantaina oli viimeinen kenraaliharjoitus eli ns. omaiskenraali. Ja hieman puolenpäivän jälkeen se tapahtui. Anita laittoi viestin, että hänellä on kuumetta 38 ja risat, mutta hän yrittää nukkua ja tulee suoraan harjoitukseen. Tuhat ja yksi ajatus myllersi mielessä sillä hetkellä. Yleisöä on tulossa, Mollis on kipeä, mitä tehdä. Anitalle laitoin hätäisesti viestin, että informeeraa minua iltapäivän aikana miten tauti kehittyy. Valmistelin mielessäni muutaman vaihtoehdon miten toimitaan, jos Mollis ei pysty nousemaan lavalle. Sitten nautin kevyen lounaan ja nollasin ajatukset. Teatterilla Severillä oli hyviä uutisia, Nauha olisi valmis. Hyvä ja loistavaa! Kuuntelin nauhan ja totesin poikien, Markuksen ja Severin tehneen mahtavaa työtä studiollaan. Hanna tuli ajoissa teatterille, kerroin hänelle uutiset ja mainitsin ohimennen, että hän paikkaa Molliksen roolin, jos Anita on edelleen kipeä. Hannan ilme oli näkemisen arvoinen. Kävin nopeasti Liisan kanssa puvustuksen tilanteen läpi, hyvältä näytti. Näyttelijät tulivat ja menivät suoraan maskiin. Maskin jälkeen kävimme laulut ja kuviot läpi Sepon ja Kirsin johdolla ja Hanna oli mukana vahvuudessa. Heti kuuden jälkeen Anita tuli teatterille hyvin kipeän oloisena. Miulla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin passittaa hänet takaisin sänkyyn potemaan. Vaikka teatteri onkin tärkeä asia, niin terveys ajaa edelleen sen ohi. Yleisö kohisi jo lämpiössä, siis mitä tehdä. Hannalle essu privaattivaatteiden päälle, plari, eli näytelmän käsikirjoitus kouraan ja lavalle. Toki pienen hengähdystauon pidimme ja sitten yleisö sisään! Kerroin yleisölle mikä meidän tilanne oli. Mielestäni ymmärsivät asian eritäin hyvin. Ja sitten saimme viimeinkin pääharjoituksen liikkeelle! Hanna pärjäsi loistavasti, vaikka naamasta näki, ettei hän aina tiennyt missä pitäisi kulkea ja mitä tehdä. Rutka hali Hannalle ja koko työryhmälle! tällaiset poikkeavat tilanteet monesti rakentavat ryhmähenkeä aivan mahtavasti. Niin kävi nytkin. Porukan tuki Hannalle oli aivan käsin kosketeltava. Pääharjoituksen jälkeen päästin näyttelijät välillä kotiin vetämään henkeä huomisen koitosta varten. Jäin Severin, Jannen ja Kirsin kanssa käymään valojen- ja äänien ajosuunnitelmaa läpi. Kirsi luki tekstiä ja korjailin ja tarkensin ajoja. Pojat ohjelmoivat muutokset koneelle. Rupeama oli pitkä ja raskas, mutta saimme valot ja äänet kohdalleen. Lauantaina voimme keskittyä tilanteen vaatimiin toimiin. Olipa perjantai, mahtava harjoituspäivä, tästä täytyy kirjoittaa luku muistelmiin…

Yö meni miten meni pyöriessä. Mielessä liikkui kaikki mahdolliset variaatiot sille miten näytelmä saadaan ensi-iltaan. Olimme sopineet, että aloitamme jo kahdeltatoista. Nopea aamiainen ja matkaan! Matkalla sain Anitalta viestin, että olo on parempi. Yrittää tulla illaksi näyttämölle. Päätin kuitenkin että valmistelemme Hannan Molliksen rooliin. Teatterilla ensimmäiseksi Hanna sovitti Liisan esiin kaivaman varapuvustuksen. Sitten nopea keskustelu millä ajatuksilla Hanna menisi näyttämölle, mistä tingittäisiin ja miten toimittaisiin. Kirsi auttoi kaikin mahdollisin keinoin meitä saamaan varamollista iskukuntoon. Kun muut näyttelijät tulivat, kävimme näytelmää alusta alkaen, kohtaus kohtaukselta, tilanne tilanteelta läpi valojen ja äänien kanssa. Tulipa tehtyä tiukka tyhjennysharjoitus ensi-iltapäivänä. Anitalta sain harjoituksen aikana viestejä, että olo on parempi. Pyysin kuitenkin häntä tulemaan teatterille vasta tuntia ennen esityksen alkua. Jännittävät minuutit ja sekunnit alkoivat. Anita tuli, hieman sairaan oloisena, mutta päättäväisenä. Koko olemuksesta näki, että hän halusi tehdä ja tekisi tämän roolin vaikka taivaalta sataisi pieniä ämmiä. Näytin Anitalle vihreää valoa. Hannaa pyysin seuraamaan kulissista näytelmää ja hyppäämään Molliksen roolin tarpeen niin vaatiessa. Vihdoinkin olimme valmiit ensi-iltaan! Tällä kertaa en edes ehtinyt jännittämään, kaikki kävi niin nopeasti. Yleisöä oli mukavan runsaasti salissa ja näytelmä pyörähti käyntiin. Heti ensi hetkistä näki, että koko työryhmä oli päättänyt onnistua. Ilmaisu oli latautunutta, toiminta täsmällistä, ajatukset kulkivat selkeinä kokonaisuuksina ja valot ja äänet toimivat iskulleen. Harvoin kaikki menee näin hyvin nappiin ensi-illassa. Esitys oli täysosuma suoritus koko työryhmältä. Yleisö oli hienosti mukana juuri niin kuin oli toivonutkin. Kliseemäisesti sanottuna olo oli väsynyt mutta onnellinen Urpo ja Turpo ja Hirmuinen Äm oli saavuttanut ensimmäisen etappinsa komeasti. Seuraavassa vaiheessa on yleisön tehtävä päättää miten he kokevat näytelmän. Toivottavasti saan siitä palautetta. Minulle kuitenkin tämä matka on ollut antoisa ja siitä on jäänyt myös uusia metkuja tuleville seikkailuille... Kiitos koko työryhmälle!




VIIKKO 46

Se on sitten valmistava viikko lähtenyt liikkeelle, ensi viikolla on ensi-ilta ja töitä on vielä ainakin kaksisataa kilometriä jäljellä. Tiistaina meillä oli läpimeno. Taas oli tyypillistä tiistaita. Näyttämöllä laiskaa taaperrusta, näyttelijöillä ei ajatuksen hiventäkään mukana. Naamaa kyllä illisteltiin vähän siihen suuntaan kuin on harjoiteltu, mutta… Tästä harjoituksesta parasta on muistaa vain se miten tätä ei saa tehdä. No monta kertaa huonoa harjoitusta seuraa hyvä eli näyttelijä menee ns. itseensä ja käy läpi juttua yöpetillä ja katso, seuraava harjoitus onkin sitten loistava. Huono harjoitus parhaimmillaan sysää asioita liikkeelle kohti lopullista maalia eli turhia harjoituksia ei ole olemassakaan.
Severi puurtaa valojen ja äänien kanssa lippis sauhuten. ja jälkeäkin alkaa vähitellen ilmestyä näyttämölle. Pienin askelin mennään kohti finaalia, mutta mennään kuitenkin.

Keskiviikkona meillä oli lauluharjoitus, vain ja ainoastaan laulettiin. Lukanderin Seppo oli harjoituttamassa ja meiniki oli mukava. Laulut saivat taas uusia sävyjä ja ennen kaikkea porukka sai vahvistusta rytmiseen osaamiseen. Kiitokset Sepolle! Teknisellä puolella meillä sitten riittääkin pähkäilemistä.
Olemme hieman ihmeissämme miten saamme miksattua äänet saliin edes siedettävän kuuluisina ja samalla varmistaen, että näyttelijät kuulevat nauhan ja pystyvät laulamaan. Huomenna on näyttelijöiden kasvokuvaus.
Kävin Liisan kanssa läpi miltä kunkin pään pitäisi näyttää ja missä vaiheessa puvustuksen valmistus menee. Kiire tulee! Vaittisen Marja on taas kerran tullut puvustajan avuksi. Iso hatun nosto Marjalle, sillä hän tekee hienoa ja tärkeää työtä teatterin taustajoukoissa. Siihen porukkaan olisi mukava saada täydennystä, tämä niin kuin pienenä vinkkinä teille jotka mietitte teatteria harrastuksena, muttei ole ikinä tullut lähdetyksi mukaan seuroihin. Ei muuta kuin tervetuloa… ”Jokainen ihminen on teatterin arvoinen”!

Seppälän Ristosta on tullut teatterin eräänlainen hovikuvaaja. Tämä Hirmuinen Ämmä on aika mones produktio missä Risto on mukana. Minusta hän tekee hyvää jälkeä kamerallaan. Ristolla on erinomainen näyttämöllisyyden taju ja kuvan jälki on sen mukaista.
Torstaina siis kuvattiin näyttelijöiden kasvot. Näin samalla ensimmäisen maskisuunnitelman. Kiitos kuuluu jälleen Enbergin Kirsille suunnitteluideoista. Naamat näyttivät melko toimivilta. Joitain värivahvennuksia ja voimakkuuksia pitää vielä säätää ja hioa.
Kuvauksen jälkeen menimme näytelmän läpi. Niin kuin eilen arvelinkin, niin töitä oli tehty yöpetillä. Nyt tuntui ensimmäisen kerran, että näyttelijät veivät näytelmää eikä näytelmä näyttelijöitä. Olipa hiton hyvä läpimeno. Myös Severi ja Janne ajoivat sitä valo- ja äänimateriaalia mitä oli olemassa. juttu alkoi näyttää ihan lopulliselta näytelmältä. No ei nyt ihan sentään. Läpimenosta löytyi vielä paljon hiottavaa ja tarkennettavaa. Muutamassa kohtauksessa on ylimääräistä jahkailua mikä täytyy saada pois. Lisäksi joitain äänitehosteita ajetaan tarpeettoman paljon, täytyy yksinkertaistaa… Lienee myös viisasta, että käytämme esirippua…

Lauantaille olin ajatellut sekä lauluharjoituksen ja että aloittaisimme ns. pitkän läpimenon jonka päättäisimme tiistaina. Saahan sitä suunnitella. Käytimme koko päivän lauluharjoitukseen, mikä oli ihan hyvä juttu. Lukanderin Sepon johdolla näyttelijät lauloivat, lauloivat ja taas lauloivat. Kävimme myös laulut koreografioiden kanssa läpi lisäillen uusia pieniä juttuja ja koko ajan vahvistaen jo tehtyä. Tässä vaiheessa on myös viisautta keskittyä yhteen asiaan, eikä touhottaa tuhatta ja yhtä koko ajan.
Samanaikaisesti lauluharjoituksen aikana Severi korjaili ja lisäsi valoja. Iso kiitos Severin lisäksi on osoitettava Ketolan Kimmolle. Kimmo on pyörinyt ja kiipeillyt kattoon Severin ohjaajana ja opastajana. Kimmo on teatterin pitkäaikaisia osaajia. Minusta on hieno ja arvokas asia, että häntä kiinnostaa siirtää osaamistaan uusille sukupolville. Teatterin tekeminen on eräänlaista käsityöläishommaa, missä asioita opitaan paljon mestari ja oppipoika suhteella. Meillä on muutama erikoisesine näyttämöllä.
Sampsa Jaakkola sai ne lauantaiksi valmiiksi ja toi näytille. Vautsi! Se on mestarimies tämä Sampsa, jo pelkästään näitä esineitä kannattaa tulla katsomaan.
Ensi-ilta on sitten viikon päästä. Paljon on vielä tehtävää, joten näyttää tulevan pitkiä iltoja ensi viikolla, mutta eiköhän se ole sen arvoista. On tämä mukavaa hommaa…



VIIKKO 45

Pitkä hyvä ja tuloksekas viikko! Jatkoimme edelleen viime viikolla aloitettua ns. viimeistä kierrosta missä kaivettiin roolia esiin syvemmältä ja hiottiin toimintaa rytmiseksi kokonaisuudeksi. Viikko tietenkin alkoi tyypillisellä tiistaipuurtamisella, mutta kääntyi loppua kohden intensiiviseksi ja asioita eteenpäin vieväksi näyttämötyöskentelyksi.

Keskiviikko oli sellainen peruspuurtamisen päivä. Töitä tehtiin välillä hymyillen, välillä kiroillen, mutta töitä tehtiin ja mentiin kovaa kyytiä eteenpäin.

Torstaina Kirsi koreografioi meille robottibiisiin yksinkertaisen mutta toimivan kuvion. Näyttelijöille nostan hattua joustavasta ja nopeasta koreografian omaksumisesta.

Lauantaina teimme pitkän harjoituksen. Heti aamulla kasasimme viimeiset sivut näytelmästä. Muutin loppukohtauksen asemoinnin ja ryhmän toiminnan luonnetta. Olin aikaisemmin tuskaillut loppukohtausta useaan otteeseen yöpetillä. Mutta nyt tuntui, että tehdyt muutokset istuvat jutun luonteeseen paremmin. Edelleen kuitenkin loppu kaipaa vielä jonkin pienen jipon, jotta siitä tulisi sellainen kohotus kuin haluaisin. lauantaipäivän ratoksi ja lopuksi menimme koko näytelmän läpi muistellen. Pelkäsin melkoista kaaosta… Mutta nämä miun näyttelijät olivat suorastaan loistavia. Vaikka ensimmäisen näytöksen harjoittelusta oli kulunut pitkä aika, niin asiat olivat hienosti muistissa ja rooli kulki. Toinen näytös sitten tökkikin. Siellä on muutama paikka joita tarvitsee tarkistaa rytmisesti.

Seuraavassa vaiheessa alamme hiomaan kokonaisuutta kasaan ns. valmistavilla harjoituksilla. Tulemme viimeistelemään roolityötä mihin lisäämme äänet ja valot mukaan. Hiomme koreografioita ja panostamme lauluun. Puvustus alkaa vähitellen valmistua, sitä niin kuin tarpeistoa, otamme käyttöön sitä mukaan kun tekijät niitä meille tuovat. Yksi ensi viikon painopisteistä tulee olemaan kohtausten ylimenojen työstäminen äänien ja valojen kanssa. Nyt ne vielä tökkivät rytmisesti. Ensi-ilta lähestyy ja kiire kasvaa silmissä. Tästä alkaa vaihe milloin näytelmän elementit valmistuvat ja hitsautuvat kokonaisuudeksi.

Perjantaina valvoin Juorujen esityksen. Valvomisella tarkoitetaan sitä, kun ohjaaja seuraa esityksen ja tarkastaa, että tehdyt asiat ovat edelleen sellaisina kuin ne harjoiteltiin. samalla ohjaaja voi puuttua pienillä ehdotuksilla näyttelijän työhän ja sitä kautta kehittää meneillä olevaa näytelmää vieläkin paremmaksi. Oli mukava istua katsomossa ja ihailla kuinka hyvin juttu on pysynyt kasassa. Kaiken kruunasi tietenkin aivan upea yleisö joka oli seuraamassa esitystä. Toki näyttelijöille pari varoituksen sanaa jouduin sanomaan, mutta muuten näyttää hyvältä näin puolen matkan krouvissa…





VIIKKO 44

Viimeinen kierros alkoi. Tällä kierroksella hiotaan särmät kuntoon, istutetaan äänimaailmaa mukaan ja käydään valoideoita läpi. Startti oli jälleen tyypillinen tiistaialoitus. Mikään ei tahtonut edetä, asiat olivat unohduksissa ja jälki sen mukaista. Kovin pitkälle emme päässeet. Mutta jotain hyvääkin harjoitukseen mahtui. Olen sitä katsellut ja mielessäni miettinyt jo edellisestä yhteisestä produktiosta (Anna Karenina) alkaen, että Kaustelin Markuksella on hyvä ote työskentelyyn näyttämöllä. Sen lisäksi, että hän tekee taidokasta työtä, hän pystyy ottamaan myös näyttämöllistä vastuuta. Tällä tarkoitan lähinnä tietynlaista johtajuutta näyttelijän työssä, mikä syntyy loogisen ajattelun, toiminnan ja tunneherkkyyden kautta, missä ajattelu ja sen kautta syntyvä johtajuus määrittää näyttämöllistä toimintaa. Vaikka harjoitus ei ollutkaan parhaimpia, niin pieniä valonpilkahduksiakin matkalla näkyi, esimerkiksi tilakäyttö on porukalla parantunut huomattavasti, he ovat oppineet hakemaan vapaata paikkaa. sellaisesta paikastahan on aina helpompi laukaista…

Keskiviikkona Enbergin Kirsi tuli rakentamaan lorulallatukseen koreografian. Olin tilannut Kirsiltä yksinkertaista, päiväkotimaista kuviointia, mikä istuutuisi laulun tarinaan. Ja sitä saimme. Pitkä ja hieman tylsähkö lallatus alkoi toimia eikä tuntunut enää pitkältä kuin nälkävuosi. Kiitos Kirsille. Minusta tuo lorulallatus on hyvä esimerkki teatterin monimuotoisesta yhteistyöstä. Parhaimmillaan yhdessä laulussa saattaa olla monen tekijän kädenjälki mukana. Minusta on loistavaa nähdä kuinka monesti itsekkäiksi mainitut luovan alan tekijät saavuttavat yhteistyön harmonian. Lallatuksessa meitä on ohjaajan ja tekstintekijän lisäksi mukana säveltäjä, koreografia, valo- ja äänimestari sekä tietysti näyttelijät. Itse olen päivän tulokseen tyytyväinen, toivottavasti myös yleisö.

Nyt lähti homma vauhdilla käyntiin. Jatkoimme torstaina siitä mihin tiistaina jäimme. Porukka oli löytänyt taas tekemisen ilon. Hiki virtasi ja toistoja toistojen perään tehtiin sekä pieniä nyansseja lisättiin ja taas hiottiin. Vaikka hiki virtasi, niin näyttelijät tekivät turhia urputtamatta hyvää työtä. Vaihe, missä nyt elämme, on monesti hyvinkin turhauttava. Näytelmä alkaa olla viittä vaille valmis näyttelijän työn osalta ja siitä huolimatta on toistettava ja vastaanotettava pienen pieniä korjauksia ja lisäyksiä ja taas toistettava. Mutta samalla tämä vaihe on se missä syntyy esityksiin tuleva varmuus, yleisölle eräänlainen tuotetakuu, että esitys toinen toisensa jälkeen säilyy samanlaisena. Ja toisaalta kahta samanlaista esitystä ei ole olemassakaan. Ne pienen pienet erot syntyvät ihan niinkin yksinkertaisista asioista kuin näyttelijän sen hetkisestä vireystilasta, katsojan vireydestä vastaanottaa näyttelijän lähettämä impulssia ja siitä syntyvän viestinnän onnistumisesta katsojalle sekä katsojan antamasta välittömästä palautteesta. Lisäksi asiaan vaikuttavat monet, monet muut pienet seikat. Tämä torstai oli todellakin toivoa täynnä…



VIIIKKO 43

Viimeiset hiomiset näyttelijöiden kanssa näytelmän loppuun ja tämä kierros saatiin päätökseen. Tiistain harjoitukset ovat monesti tuntuman ja oikean harjoittelurytmin etsimistä. Nyt tiistai oli täynnä energiaa ja innovatiivista roolin ja tilanteiden kehittelyä. Saimme tehtyä hieman enemmän kuin oli tavoite. Näytelmän lopetukseen en ole vielä tyytyväinen. Se ei mielestäni nouse niin kuin finaalin pitäisi nousta kohden näytelmän päätöstä. Loppu tulee liian nopeasti, viimeinen kohtausvaihto ja sitten ollaankin jo loppulaulussa. No… Tässä on vielä aikaa, täytyy ottaa mietintään yöpetille.

Torstai ja loppuviikko olikin pyhitetty lauluharjoituksille. Torstain lauluharjoitus oli aika kamala. Tuntui, ettei mikään toimi. Laulu oli epävarmaa, sellaista pientä piiperrystä, että huh, huh! Teknisiä ongelmia tuntui riittävän yli omankin tarpeen. Tällaisen harjoituksen jälkeen ohjaaja joutuu ankaran itsekritiikin kohteeksi. Sitä yrittää hiki hatussa analysoida, mitä tehtiin, miten ongelmia voi lähestyä ja miten niitä voi ratkoa. Joten päivän harjoitus oli kaikessa kauheudessaan hyvä harjoitus! Tällaisia tilanteita pitää tulla vastaan, koska ne pakottavat etsimään ratkaisuja ja analysoimaan valittuja ratkaisuja. Liisa, Rauha ja Keijo kävivät kangastukussa kaupoilla. Mukaan oli heille tarttunut lavastekankaat, ei hassummat, oikeastaan aika hyvät. Liisa shoppaili kankaita puvustukseen. Jossain välissä hän ehti sovittamaan Kallen robotinpönttöä, mutten nähnyt sopiko tai mitä muutoksia, korjauksia pitää vielä tehdä. Täytyy luottaa, että asiat hoituvat. Loppujen lopuksi ei hassumpi päivä.

Lauantain lauluharjoituksessa olikin sitten ihan eri meininki. Homma meni ainakin kaksi valovuotta eteenpäin. Pääsimme siirtämään alustavassa muodossa laulut liikkeeksi näyttämölle. Laulujen teknisen osaamisen kanssa on vielä tekemistä, vielä on liikaa epätarkkuutta. Ilmeisesti näyttelijätkin olivat sisuuntuneita torstain harjoituksesta ja päättäneet omalta osaltaan näyttää ohjaajalle, että kyllä he osaavat. Ja niin osaavatkin! Severi oli ääniohjaamossa hanikoissa ja homma toimi, hyvä kaveri! Sen lisäksi, että Severi suhasi nauhanpyörityksessä, hän ehti Kimmon kanssa suunnittelemaan valoja. Kaiken kaikkiaan loistava harjoituspäivä… Niin, tällaista tämä on, eilen ihan pyllystä ja tänään taivaita hipova meininki… Juuri siksi tämä on niin hienoa hommaa!

Keijo oli viikonloppuna väkensä kanssa rakentamassa lavasteiden seuraavaa vaihetta, kankaiden virittelyä ja hienosäätöä. Muutaman kuvan hän lähetti ja hyvältä näyttää. Toki viimeistelyä näyttäisi vielä olevan, mutta hyvässä vauhdissa ollaan.





Viikot 41 ja 42


VIIKKO 41

Työ jatkuu. Tiistaina pääsimme lähes näytelmän loppuun. Porukka hitsautuu kerta kerralta paremmin yhtenäiseksi joukkueeksi. Minusta sen asian havainnointi on tietynlainen kulminaatio produktion etenemisessä. Se on itselle se hetki mikä kertoo mahdollisuudesta selvitä komeasti taival loppuun asti. Kun näyttelijät toimivat yhteisen hyväksi, tavoitellen yhteisiä asioita ja kilpaillen positiivisessa hengessä, silloin on mahdollisuus saavuttaa aina jotain näyttämöllistä mikä kantaa myös katsomoon asti. Liikkeelle päästyämme huomasin taas sen mitä olen jo alusta asti aistinut. Minusta vaikuttaa, että näytelmän loppuosa on dramaturgisesti paremmin rakennettu kuin alku. Ainakin minusta tuntuu, että roolikuvista saa enemmän irti loppupuolella. Tämä pakottaa ajattelemaan näytelmän alkua ennen kaikkea kokonaisskenografian kautta. Asiaa täytyy miettiä yöpetillä.

Keskiviikkona olin valvomassa Juorujen esitystä. Hienosti meni ja meillä oli loistava yleisö. Yleisön tuki ja mukana eläminen on varmasti yksi tämän harrastuksen suola näyttelijälle. Edellisenä viikonloppuna meillä oli ollut suuria teknisiä ongelmia tekniikan kanssa. Cd-soitin ei suostunut maanitteluista ja erilaisista kommervenkeistä huolimatta yhteistyöhön. Nyt oli uusi kone ja hommat sujuivat. Äänipuoleen meidän täytyy kiinnittää erityistä huomiota. Olen mukana Kimmon ja Keijon kanssa työryhmässä joka vie asioita eteenpäin. eiköhän me jotain saada aikaan, ainakin pitkässä juoksussa…

Torstaina ensimmäinen palaveri Liisan kanssa ”Ämmän” puvustuksesta. Liisa esitteli ideoitaan. Minulla ei ollut pahemmin huomautettavaa. Joitain yksityiskohtia olin miettinyt hieman erilaisiksi. Kokonaisuus ja sen eteenpäin vieminen on tällä hetkellä tärkeämpää kuin sotkeutua lillukanvarsiin. Itse asiassa miulta vierähti melkoinen kivi sydämeltä, kun näin hänen suunnitelmansa. Sen verran tiukalle aika alkoi käydä.

Loppuviikko olikin sitten varattu esityksille. Nyt alkoi Juorut saamaan sellaista mukavaa rentoutta mihin tämän tyyppinen esitys pyrkiikin näyttelijäntyönsä osalta. Hyvä niin!

VIIKKO 42

Uusi kierros polkaistiin käyntiin tiistaina. Tällä kierroksella haetaan ilmaisuun syvyyttä lisää, etsitään lelun logiikkaa ja rauhoitetaan sekä selkeytetään ilmaisua. Olin ajatellut, että kävisimme tämän kierroksen vielä melkoisen karkeasti läpi. Mutta näyttelijät olivatkin sellaisessa vireessä, että oksat pois. Jouduin muuttamaan suunnitelmia lennosta. Lähdimme hetken tuumailun jälkeen hiomaan myös pienempiä yksityiskohtia kuntoon ja etsimään uusia nyansseja ilmaisuun. Päivän harjoitus oli tiukka, mutta antoisa. Kotimatkaa ajaessani huomasin, että tämä ”Ämmä”-produktio on ensimmäinen työ missä mietin lelun sielunelämää ja sen psyykettä sekä etsin lelulle toimintoja. Ohjauksia minulla on takana kymmeniä, mutta tähän asti olen selvinnyt analysoimalla erilaisia ihmisiä ja kaikenlaisia satu- ja fantasiaolentoja. Koskaan ei ole siis liian myöhäistä kokea ja oppia uusia asioita.

Keskiviikkona meillä oli ensimmäinen lauluharjoitus. Vähän myöhässä pääsemme musiikkiin kiinni. toisaalta Virtasen Jukka on tehnyt erinomaisen tarttuvat melodiat lallatettaviin biiseihin, että eiköhän porukka pysty ne omaksumaan näinkin lyhyessä aikataulussa. Ainakin harjoitus osoitti, että näyttelijät omaksuivat melodiat melkoisen nopeasti. Olen tottunut aloittamaan lauluharjoitukset nuottien kanssa pianon ympärillä. Nyt meillä olikin käytössä Jukkiksen tekemä CD, joten olin vähän huuli ymmyrkäisenä siitä mitä tästä tulee. Toisaalta taisin olla ainoa joka koki jotain outoutta tilanteessa. Loistavasti lähti laulu kulkemaan! Hyvät biisit Jukka on tehnyt! Liisa sai otettua laulamisen ohella mitat näyttelijöistä ja esiteltyä heille omat suunnitelmansa. Harjoitus meni hyvin, samalla ohjaajakin sai lisää uskoa, että tehdyt suunnitelmat toimivat.

Näyttämöharjoitukset jatkuivat torstaina. Yritin ehken etsiä liiankin pikkutarkkaa ilmaisua sekä toiminnan logiikkaa joten harjoitus meinasi mennä solmuun. Silloin kun niin käy, ei auta muu kuin vetää hetken henkeä ja nollata ajatukset. Ja niinhän homma lähti taas sujumaan. Teija oli muljauttanut selkänsä ratsastaessaan ja oli poissa harjoituksesta hakemassa kolmiolääkkeitä polilta. Mutta ei huolta huomisesta, Hanna paikkasi hänet eli toimi Teijan sijaisena näyttämöllä. Kunhan Teija kuntoutuu, niin Hanna siirtää tehdyn aineiston Teijalle eli harjoituttaa hänet tehtyyn sisään. Kaikesta huolimatta pääsimme hyvän matkaa eteenpäin kohti loppua.

Perjantaina Teija toipui ja taipui selkänsä kanssa harjoituksiin. Tosin lääkkeet vielä vaikuttivat niin, että hän käveli päivän harjoituksen hieman nuukahtaneen oloisena. Hanna vuorostaan joutui jäämään sängynpohjalle potemaan flunssaa. Liekö lähestyvän viikonlopun vaikutusta vai mitä, mutta harjoitus eteni varsin rivakasti. Näyttelijät omaksuivat tehdyt muutokset nopeasti ja myös tuottivat itse uutta materiaalia. Tämä näyttelijän tuottama aines on ohjaajalle äärettömän tärkeä viesti. Sitä materiaalia mitä näyttelijä tuottaa ei saisi missään tapauksessa aliarvioida, koska juuri näyttelijä tuntee viime kädessä kyseisen roolin parhaiten ja hänen on oltava sinut roolin edustaman ajatus- tunne- ja toimintamaailman kanssa. Mitä enemmän näyttelijä tuottaa materiaalia ohjaajalle sen enempi ohjaaja saa virikkeitä kulloisestakin roolista ja pystyy välittämään näyttelijälle lisää roolia eteenpäin vieviä ohjeita. Ensi viikolla käydään tiistaina loppu näytelmästä läpi ja loppuviikko lauletaan…




VIIKKO 40

Se tuli, oli ja meni, viikko neljäkymmentä. Jatkoimme edelleen näyttämöllä lelun personointia sen tunnemaailman sekä liikekielen etsimistä. Annan täydet pisteet ja kaikki mahdolliset merkit porukalle. Harjoitus harjoitukselta näyttelijät löytävät jotain uutta itsestään ja myös antavat löytämänsä näyttämöllä. Jokainen seitsemästä näyttelijästä on tuonut joitain pieniä nyansseja omaan tekemiseensä. Ehken voisin vielä voimakkaammin kannustaa heitä niiden tuottamisessa, täytyy tarkkailla tilannetta.

Viikon myönteisin asia oli Liisa Laikkorven tulo produktion puvustajaksi. Mimmi joutui jättämään Hirmuisen Ämmän henkilökohtaisista syistä juuri harjoitusten alkaessa. Liisa suunnitteli puvut Anna Kareninaan ja Mimmi Lehmään. Kumpikin oli mielestäni onnistuneita töitä häneltä. Ehdin keskiviikkona käymään Liisan kanssa nopeasti läpi omat ajatukseni kokonaisskenografiasta ja erityisesti puvustuksesta. Uskon, että puhumme samaa kieltä. Liisa lupasi alustavat suunnitelmat seuraavan viikon torstaiksi. Kiirettä pitää, mutta eiköhän tästä selvitä.

Tarpeistosta näyttäisi tulevan iso. Se tietää melkoista vipinää Keijolle ja Rauhalle, saisikohan jostain heille apuja…

Olen kuullut ja antanut itseni ymmärtää, että Lontoossa olisi menossa jonkinlainen vanhojen näytelmätekstien esiinmarssi. Retro on siis tulossa teatterimaailmaankin. Jään mielenkiinnolla odottamaan rantautuuko virtaus Suomeen asti. Olenkin jo jonkin aikaa odotellut milloin puheteatteri palaa näyttämölle. Tarkoitan näytelmiä jotka luottavat puheeseen ja näyttelijän taitoon tuottaa puhetta myös pitkinä repliikkeinä ja saada niiden mahdollistama dialogia eläväksi ja todelliseksi näytelmäksi. Olemme tottuneet näyttämöllä rytmisesti nopeaan ja toimintaa sisältävään dialogiin. Nykykatsojalle saattaisi olla retki johonkin uuteen elämysmaailmaan kohdata näytelmä joka luottaa puhuttuun sanaan… saas nährä!



Viikko 39

URPO JA TURPO JA HIRMUINEN ÄM!

Ja niin lähti liikkeelle Urpo ja Turpo ja hirmuinen Äm. Eletään Juorujen ensi-illan jälkeistä viikkoa, viikko on numero 39 ja tiistai on päivä. Uuden produktion aloittaminen heti ensi-illan jälkeen on aina ollut miulle hankala hetki. Mieli ja ajatukset kulkevat vielä edellisessä jutussa ja uutta pitäisi väsätä putkeen täysillä, koko sielu ja ruumis peliin laitettuna. Olimme jo keväällä lukeneet pariin otteeseen Ämmän tekstin ja sitä kautta olin tutustunut näyttelijöihin. Osa porukasta on miulle tuttua aikaisemmista produktioista, osa tulee tutuiksi tämän hankkeen aikana. Tiistaina emme ihmeitä tehneet, katsoimme ketkä ovat vielä mukana ja luimme tekstin läpi. se oli siinä, huomenna jatketaan.

Keskiviikko ja aurinko paistaa. Virtasen Jukka säveltää Ämmän laulut joita tulee olemaan kaikkiaan kuusi kappaletta. Pidimme ennen harjoituksen alkua Jukan kanssa palaverin. Jukkis esitteli sävellettyä materiaalia. Pirun hyviä nuottia oli poika pannut levylle. Kävimme läpi myös miten biisit tultaisiin harjoituttamaan, sillä sektorilla lienee vielä pohdittavaa. ensimmäinen lauluharjoitus on jo 13.10. Keijon kanssa kävin läpi lavastussuunnitelmaa ja mietimme toteutusta. Homma lähtee verstaalla liikkeelle huonekalujen ja laatikoiden rakentamisella. Kankaat etsitään halvalla jostain tukusta. Lavastus saattaa tällä kertaa ilmestyä yllättävänkin nopeasti näyttämölle, hyvä juttu! Päivän ehken odotetuin hetki oli roolituksen kertominen. Sitä ennen kerroin porukalle tavoitteista ja millä keinoin niitä lähestymme. Näyttelijäntyön kannalta yksi keskeisistä tavoitteista on leikkikalun inhimillistäminen ja personointi antamalla kyseiselle lelulle tunteet, ajatukset, liikkeet ja toiminnat. Roolien kertominen on aina joko ilon tai pettymyksen hetki, siksi on mielestäni tärkeää, että ohjaaja pystyy myös perustelemaan ratkaisunsa. No niin, roolit tuli jaettua. Itse olen suhteellisen tyytyväinen tehtyihin ratkaisuihin. Harjoitusten eteneminen tulee näyttämään toimivatko tehdyt ratkaisut. Luimme tekstin rooleissa läpi pyrkien jo hieman etsimään kyseisen roolin muotoa. Hyvä sisäänajoharjoitus Urpolle ja Turpolle ja hirmuiselle Ämmälle!

Torstai on toivoa täynnä ja sitten näyttämölle. Enberg Hanna on miun ohjausassistentti tässä produktiossa. Hänen kanssaan etsimme ennen harjoituksen alkua näyttelijöille harjoituspuvustuksen, mikä helpottaisi näyttelijää löytämään roolinsa ja samalla ohjaisi toimintaa näyttämöllä. Harjoitusvaatteen ei tarvitse olla kuin sinne päin verrattuna lopulliseen pukuun. Tärkeintä on, että näyttelijä voi sen kautta irrottautua omasta privaattiminästään ja siirtyä roolihenkilöksi. Ensimmäinen näyttämöharjoitus on miulle aina yksi prosessin jännittävimpiä hetkiä, koska se antaa suuntaa koko produktiolle. Jollei ensimmäinen näyttämöharjoitus lähde liikkeelle koholla, niin vaikeuksia on odotettavissa. Porukka hoiti osuutensa loistavasti. käyntiinlähtö oli tällä kertaa helppo. Porukka oli mukana suurella sydämellä ja tosissaan. Harjoitusten ensimmäisellä kierroksella haen lähinnä roolin hahmoa, sitä että näyttelijä löytää, tässä tapauksessa, ks. lelusta jotain sille olennaista ja alkaa vähitellen sisäistämään sen sielun elämää. Tässä vaiheessa ei ole tarkoitus vielä tehdä valmista roolityötä, vaan etsiä ja löytää. Kierros kierrokselta lisäämme vaikeusastetta ja menemme syvemmälle roolin ytimeen. Keijon kanssa kävimme jatkoimme edelleen lavastekeskustelua, tällä kertaa huonekalujen muodosta ja etsimme väritykselle luonnetta. Hyvä aloitus, hyvä päivä!


Viikko 38.

Ensi-iltaviikko! Tiistaina löysin teatterilta Sampsan ja Askon viimeistelemästä lavastusta. Tekivät sivujen seinämät ja kaiteet takaseinälle. Lavastus näyttää hyvältä ja tuntuu harjoitusten perusteella myös toimivalta. Olisin toivonut, että tarpeisto olisi ollut laajemmin käytössä, jotta näyttelijät oppivat käyttämään oikeita elementtejä viimeistään tässä vaiheessa. Mutta se tarpeisto, mitä ehdimme saada lavalle, oli kyllä tarpeen. Harjoitus oli ns. III-kolmas valmistava harjoitus, missä olennaisten elementtien pitäisi olla mukana. Ennen harjoitusta tilasin näyttelijöiltä edelleen suurta ilmaisua, artikulaation selkeyttä ja vauhtia. Kiinnitin huomion myös loppukohtausten rytmiikkaan ja reaktioihin. Hyvin otti porukka neuvoista vaarin, vaikka läpimeno oli hieman tekninen ja tekstin osaamisen osalta jonkin verran takkuileva. Kokonaisrytmi saa olla vieläkin vauhdikkaampi, reaktiot pitää saada selkeämmäksi ja avainreplakat täytyy yrittää nostaa vielä selvemmin esiin. Näyttämöllinen varmuus lisääntyi, eikä tavoiteajasta jääty kuin viitisen minuuttia jälkeen, mikä kertoo ihan positiivisia asioita siitä missä mennään. Marko oli lisännyt valoja ja ne alkavat olla valmiit muutaman korjauksen jälkeen. Mutta äänet… Huh huh, äänet ovat vielä kaukana siitä mitä niiden pitäisi olla. Täytyy ottaa ne seuraavaksi painopisteeksi. Huomenna on vuorossa ensimmäinen pääharjoitus…

Keskiviikko. Ensimmäinen pääharjoitus missä kaikkien elementtien pitäisi olla käytettävissä. Vaan meilläpä ei ole. Valoista puuttuu osasia, äänet taapertavat jossain tietoavaruudessa, tulevat jos tulevat ja silloinkin täysin omituisesti… saas nährä! Olipa keskinkertaisen surkea esitys näyttelijöiltä. Mikään ei ikään kuin ollut kohdallaan; tekstinosaaminen kangerteli, rytmi laahasi, ilmaisu oli pientä piiperrystä ja artikulaatio oli jotain käsittämätöntä onomatopoeettista höpinää. Mutta näinhän se monesti on tässä vaiheessa ja siksi sitä harjoitellaan loppuun asti. Yleensä käy niin, että näyttelijä menee itseensä ja yöpetillä käy asioita läpi ja seuraavana päivänä kaikki on toisin. Siis uskotaan taas tälläkin kertaa siihen. Mimmi on saanut puvustuksen melkein valmiiksi. Pientä viimeistelyä ja sekin on siinä.

Torstai ja toinen pääharjoitus. Taas tapahtui se ihme. Juttu oli aivan toisesta maailmasta verrattuna eiliseen. Näyttämöllä tapahtui ja rivakasti, puheesta sai selvää, ilmaisu oli suurta ja ennen kaikkea uusia pieniä nyansseja alkoi ilmaantua yhdeltä ja toiselta näyttelijältä. Mahtava harjoitus. Äänet taapertavat edelleen. Nyt alkaisi olla viimeisiä hetkiä saada äänet mukaan, jotta voisin käydä Markon kanssa ajosuunnitelmaa läpi hiomalla yksityiskohtia ja äänten voimakkuutta. Tarpeisto oli mukana ja toimii, vaikka paljon on jätetty pois alkuperäisestä suunnitelmasta, mutta hyvä niin, mitä siellä näyttämöllä turhilla esineillä tehtäisiinkään.

Perjantaina oli viimeinen pääharjoitus ns. omaiskenraali, missä surevilla omaisilla on mahdollisuus jättää jäähyväiset näyttelijöille. Edellinen sanonta lienee peruja historian havinasta jolloin näyttelijäseurueet lähtivät pitkälle kiertueelle pitkin Euroopan kaupunkeja. Meillä oli mukavasti yleisöä paikan päällä, hyvä asia näyttelijöille, he saivat näin ensimmäisen kontaktin yleisöön ja voivat seurata mitkä asiat toimivat niin kuin ne olemme ajatelleet. Yleisö oli hyvin mukana, mutta harjoitus ei ollut paras mahdollinen. edelleen turhan paljon tekstin osaamattomuutta lisäksi jonkinlainen puristeisuus oli tullut mukaan ilmaisuun. Lieneeköhän jännityksellä osuutensa. Puvut ovat valmiit, hyvä Mimmi! Valoja puuttuu edelleen. Mutta äänet, niiden suunnat ja tasot ovat jostain käsittämättömästä syystä täysin hukassa. Keijo toi käsiohjelman lämpimäiset näytille. Mielestäni käsiohjelma on komea tuote, hyvä Keijo ja Antti! Forssan Teatterilla on mielestäni hieno tapa jakaa käsiohjelma ilmaiseksi katsojille. Harva teatteri palvelee yleisöään näin.

Mahanpohjassa on mukava kutina heti aamusta, kyseessä lienee siis ensi-ilta lauantai. Miulla on ensi-iltoja takana ohjaajana jo kymmeniä, mutta aina se vaan jännittää nämä ensi-illat. Olimme sopineet tulevamme teatterille hyvissä ajoin, jotta voimme tarkastaa vielä muutaman kohtauksen lavalla ja ehtisin Markon kanssa käymään valo-ohjelmaa ja ääniä läpi. Suunnitelmaksi jäi. Tietokone rupesi temppuilemaan kaiken kukkuraksi. Saimme kuin saimmekin jonkinlaisen version tehtyä ennen kuin yleisö tuli sisään. Valoihinkin jäi vielä korjattavaa, liikaa pimeyttä joissain kohdin. En ole ihan tyytyväinen jutun valojen ja äänten toimivuuteen. Näyttelijöillä oli hyvä meininki ennen esitystä. Sitä latauksen voimaa ja hengen läsnäoloa on vaikea avata kirjoittamalla, se on asioita mikä pitää kokea. Miulle se on hetki ja kokemus joka osaltaan antaa tyydytyksen sille työlle mitä on tehty harjoituksesta toiseen. Niin kuin edellisestä voi päätellä, esitys meni suorastaa loistavasti. Kaikki ylittivät itsensä. Muutama pieni tekstimoka, ja rytmikuoppa, mutta roolit pysyivät kasassa ja kasvoivat yleisön eläytymisen myötä. Loistava yleisö, he elivät mukana alusta asti, vetivät henkeä selittävissä ja rauhoittavissa hetkissä, kiitos heille. Oli muka seistä taas porukan kanssa kiitoksissa… Seuraavaksi viikonloppu ja ajatusten kääntäminen uuteen näytelmään. Tiistaina aloittaa Urpo ja Turpo ja hirmuinen Äm…





15.9.2009

Maanantai, viikko 37.

Enää on kaksi työviikkoa ensi-iltaan… Huh Huh. Kävin kotona tekstin läpi, kertasin tehtyä ja mietin tarpeiston ajan tasalle. Samalla rakentelin mielessäni muutaman variaation harjoitusten etenemisen varalle. Mitä niistä sitten käytämme, sen näemme huomenna, kun alamme hissun kissun kokoamaan palasia näytelmäksi. Illalla miun piti mennä Teatteriyhdistyksen hallituksen kokoukseen. Aikomukseksi jäi. Auto hajosi kehä ykkösen päälle, keskelle siltaa. Se siitä kokouksesta. Muutenkin päivä alkoi melkoisella säpinällä, niin kuin tapana on. Varsinkin näin lähellä ensi-iltaa tuntuu, että on tuhat ja yksi tekemätöntä asiaa. Kaiken kukkuraksi Anne laittoi viestiä, että nilkka on pullerona kaiken maailman väreissä, mutta muuten menee mukavasti. Onneksi ei kyse taida olla mistään hirveän vakavasta. Katsotaan huomenna miten hän liikkuu. Toisaalta nämä tällaiset tapaukset on hyväkin asia ohjaajalle. Ne kertovat, että näyttelijät ovat suurella sydämellään ja tosissaan mukana jutussa…

Tiistai. Mukava jännitys oli hiipinyt taas mukaan ensimmäiseen kokoavaan harjoitukseen. Ehdin ennen harjoituksen alkua käydä Keijon kanssa Tarpeistolistan läpi. Teimme tarvittavan päivityksen ja Keijo mietti mitä ja mistä saisi mitäkin. Taidamme jopa tarvita asiassa poliisin apua. Ja apua saimmekin. Minulla on aikaisemmilta vuosilta myös hyviä kokemuksia poliisin toiminnasta teatteritaiteen hyväksi. ehken se on heidän PR-toimintaansa, mutta joka tapauksessa kiitokset ja kumarrukset heidän suuntaansa. Mimmin kanssa pohdimme meidän poliisien puvustusta, minkä olen kokenut ongelmapisteeksi. Ei huolta huomisesta, Mimmillä oli selkeä kuva mitä tehdään ja miten edetään. Ilmeisesti hän ehti sovitella ja keskustella useammankin näyttelijän kanssa puvustuksesta. Marko istui valokopissa ja yritti epätoivoisesti pysyä äänien kanssa harjoituksessa mukana. Yritykseksi jäi. Täytynee päivittää hänen plarinsa. Hän onnistui jossain välissä kertomaan, että nauha on tekeillä ja samoin valot, loppuviikolla on aihetta odotella jotain tapahtuvaksi silläkin sektorilla. Näyttämöllä kävimme suunnitelman mukaisesti ensimmäisen näytöksen läpi keskeytyksittä. No… melkein se onnistui. Alku lähti todella lupaavasti liikkeelle, ”niinhän sen pitäisi kulkeakin”, ehdin jo ajattelemaan. Mutta sitten tekstin osaaminen alkoi tökkiä siinä puolen välin pitkissä dialogipätkissä ja sitten taaperrettiinkin loppuun jotenkuten. Mutta tämä taaperrus kuuluu asiaan tässä vaiheessa, kun näyttelijä hakee tekstiä, asemia, tunteita, ajatuksia ja seuraa vastanäyttelijöitään sekä kaiken lisäksi käyttää tarpeistoa, kuten on sovittu. Loppujen lopuksi päivän harjoitus oli hyvä. Ari ja Kirsi jäivät käymään vielä kaksistaan Arin pitkää monologia läpi, etsimään rytmitystä, hakemaan hengityspaikkoja ja tarkentamaan liikkumista… Miulla on Kirsissä hyvä assari!

On keskiviikko ja toinen näytös. Suhteellisen sujuvasti päästiin toinen näytös menemään läpi. Toki samanlaista taaperrusta se oli kuin ensimmäisenkin näytös. Mutta tästä se lähtee kerta kerran jälkeen menemään sujuvammin. Koko porukka tuki toisiaan komeasti lavalla ja ennen kaikkea kaikki yrittivät ratkaista eteen tulleet ongelmat ja muistikatkot. Plareista pitää päästä kohta irti. Arinkin monologi sujui jo vähän paremmin, vaikka mies tuskailee hengitystekniikkansa kanssa. Ei muuta kuin toistoja ja toistoja. Korjasimme Päivin, Annen ja Kallen kohtauksen. Riisuimme siitä ylimääräisen sekstahtavan virityksen pois, koska se ei kantanut kauemmas, jäi yksinäiseksi tempuksi. Sovimme lopuksi, että ei mennä vielä huomenna koko näytelmää läpi, vaan käydään ensimmäinen näytös tarkentaen ja jos aikaa jää niin käydään se ”italialaisella” läpi. Ja perjantai tehdään sama rumba toiselle näytökselle. Markokin pääsi jatkamaan valojen rakentelua. Mimmi ehti sovitella ja ehdittiin jopa höpötellä niitä näitä. Mukava harjoitus.

Torstai ja kiirettä pukkaa. Kävimme ensimmäisen näytöksen läpi korjaten ja uusien tarvittavat kohdat. samalla syvensimme roolikuvia ja haimme uusia nyansseja. Päivi korjasi Cookien rooliaan ”kevyemmän kautta kohti iloisuutta kulkevaksi tapahtui henkilölle mitä tahansa” hahmoksi. Heti alkoi toimia paremmin, hyvä! Mari teki melko valmista roolia, joitain liikkeitä täytynee vielä korjata samoin turhaa huutamista karsia ja artikulaatiota selkeyttää. Tämän päivänen harjoitus toimi eräänlaisena tyhjennysharjoituksesta, hyvä Harjoitus! Mimmi kuskaa rättiä sovitukseen hiki hatussa ja Marja hänen apunaan antaa ompelukoneen laulaa. Ilmassa on tekemisen meininkiä. Sampsasta ei ole kuulunut vähään aikaan mitään, haluaisin kohta tietää viimeistelyn aikataulusta jotain uutta, täytynee ottaa yhteyksiä… Alkaa olla jo syksyisen pimeä ajella Viikkiin.

Perjantai ja uusi sohva ilmestyi melkoisella vauhdilla näyttämölle. Tuolit jotka aikaisemmin näyttivät isoilta, muuttuivat normaalin pieniksi. Kun yhtä elementtiä lavastuksessa muuttaa, muuttuu koko kuva. samahan se on sisustuksessa. Kävimme toisen näytöksen läpi samalla tavalla kuin eilen ensimmäisen. Simon on kirjoittanut mielestäni liian pitkän lopun näytelmäänsä. Siinä on liikaa selittelyä. Toisaalta se vaatii myös näyttelijöiltä paljon, koska myös tyylilaji muuttuu enemmän komediaksi kuin farssiksi. Loppu ei tahdo nousta niin kuin haluaisin. Täytyy yöpetillä miettiä mistä narusta nykäisisi, jotta lopun saisi toimimaan. Ei niin hyvä harjoitus kuin eilen. Vähän tuntui porukka olevan väsynyttä. saa nähdä miten huomisen harjoituksen käy. Huomenna on tarkoitus mennä koko näytelmä läpi keskeyttämättä. taitaa väsy iskeä itse kuhunkin. Huomaan itsessäni, että olen Mimmin kanssa huovannut eestaas Kallen tumppuja, normaalisti se on nopean ratkaisun paikka. Poliisien puvustus alkaa asettua. seuraavaksi meidän täytyy siirtää painopistettä tarpeiston suuntaan. Huomen aamulla jatketaan.

Lauantaina oli kaunis aamu. Korostin ennen harjoitusta näyttelijöille, että kontrolloivat artikulaatiota, pitävät rytmin vauhdikkaana ja tekevät asiat suuresti. Tämä myös toteutui! Tänään vedimme näytelmän yhteen menoon läpi. Loistava läpimeno! ”Suukkoja kaikille pyllylle”! Saavutimme tavoiteaikataulun. Olen lupaillut, että Juoruja on kahden ja puolen tunnin näytelmä väliaikoineen, tällä hetkellä se on. Tästä eteenpäin haetaan näyttämöllistä varmuutta ja pyritään pitämään saavutettu vauhti. Joitain yksityiskohtia täytynee vielä hioa, mutta muuten saa ensi-ilta tulla. Marko jäi rakentamaan valoja, odottelen tiistaiksi ihmettä. Mutta nyt levätään viikonloppu ja unohdetaan hetkeksi koko juttu…



9.9.2009

Eletään viikkoa 36. Vielä on kolme viikkoa ensi-iltaan. Tiistaina oli melkoinen säpinä teatterilla. Sampsa oli Vainion Askon kanssa rakentamassa lavastusta. Olivat purkaneet Anna Kareninan portaat ja tehneet kapeammat tilalle. Näyttävät oudolta, mutta tuntuvat toimivan. Pojat olivat tuoneet myös ikkunat. Näyttämökuva alkaa hahmottua, tämä on se hetki ohjaajalla, kun alkaa syke leppoisasti kohota ja mieli malttamattomana tähyää jo lähestyvää ensi-iltaa. Fak:sta kävi Flytsröm ideoimassa pöydän kukka-asetelman. Samalla sovimme, että hän organisoi näyttämölle myös isomman viherkasvin. Hienoa, nämäkin asiat etenevät. Päivän harjoitus alkoi tiistaimaisen hapuillen, mutta sai muutaman vapauttavan naurun jälkeen siivet. Ehdimme toisen näytöksen alusta vajaat parikymmentä sivua eteenpäin. Saimme tehtyä pari vaativaa toiminnallista juttua, jotka tosin vielä vaativat viimeistelyä ja rutkasti harjoitusta. Hyvä päivä!

Tänään keskiviikkona ei sitten olekaan hyvä päivä. Markus kipeänä, Kirsi kipeänä ja Seppo on sovitulla lomareissulla. Tämä taitaa olla taas niitä ohjaajan painajaispäiviä, harjoitella pitäisi mutta mitäs tehdä, kun juuri hankalasta paikkaa puuttuu näyttelijä. Onneksi Laura tuli paikkaamaan Seppoa ja Nina hetkeksi Markusta. Pääsimme sentään kymmenisen sivua eteenpäin. Sitten loppuivat eväät edetä. Jos tällaisessa tilanteessa jatkaa paikkaajien kanssa eteenpäin, niin vaarana on, että kaikki menevät sekaisin siitä mitä oikein pitäisi tehdä. Onneksi se mitä saimme tehdyksi oli hyvää materiaalia. Sampsa ja Asko ovat päässeet mukavasti vauhtiin lavastuksen rakentamisesta, seinät hahmottuvat.


Torstaina kaikki olivat paikalla ja tekemisen vauhti ja tahto oli hurja. Lähestymme syventävän vaiheen loppua. Huominen vielä ja rääkkäysvaihe on ohi. Hienosti porukka on jaksanut tätä pyöritystä, vaikka varmasti näyttelijällä on tuhat ja yksi ajatusta päässä pyörimässä. Mutta tämä onkin vaihe missä tarkoituksena on tuottaa mahdollisimman paljon erilaisia variaatioita joista sitten kokoavissa harjoituksissa valitaan toimivimmat otokset mukaan. Mimmi toi muutaman puvun sovitukseen. Ainakin värit toimivat loistavasti, Toki vielä on matkaa ennen kuin vaate istuu näyttelijän päällä ja mahdollistaa myös liikkumisen roolin edellyttämällä tavalla. Sampsa ja Asko olivat saaneet väriä seinään. Jännästi valot muuttivat värin luonnetta. Jäin miettimään mahtaako tausta olla liian vaalea. Kävin Sampsan kanssa asiasta keskustelun ja jään odottamaan viimeistelyä ja niitä pienen pieniä yksityiskohtia, jotka viimeistelevät kokonaisuuden. Huomenna saatetaan II-näytös finaaliin.


Perjantai… Tänään aloitimme höpöttämällä niitä näitä ja nostimme hieman ”kissanhäntää”. Mielestäni on välillä tärkeätä pysähtyä juttelemaan niitä näitä ja taiteita. Pääsimme lavalla toisen näytöksen loppuun. Aikaa tosin meni enempi kuin olin ajatellut. Täytyy analysoida yöpetillä miksi niin kävi. Arilla on pitkä monologi näytelmän lopussa. Harvoin näyttelijän uran aikana sattuu näin komeata koomista monologia kohdalleen. Arin täytyy vielä kiinnittää huomiota puheilmaisuunsa, hengityspaikat, rytminvaihdokset, tauot jne. Myös muiden osalta täytyy seurata puheimaisun edistymistä, vaikuttaa, että porukka meinaa nieleskellä loppuja ja osa käyttää hieman raakaa ääntä. Myös aksentointi tehokeinona olisi saatettava työn alle. Sampsa oli lisännyt sävyä lavastuksen taustan väreihin. toiminee, jos valot tukevat sävytystä. Poliisien puvustus näyttää olevan se ongelmapaikka puvustuksessa tällä hetkellä. Mistä löydetään jenkkipoliisin vetimet? Hanna on melko pieni poliisiksi, mutta niin oli se yksi tyttö ”Poliisiopistossakin”. Hannaan pätee mitä edellä sanoin puheilmaisusta. Muuten Hanna ja Mikke tekevät hyvää työtä. MIkkekin on noviisiksi kuin kotonaan näyttämöllä, lupaava kaveri. Ensi-ilta lähestyy ja paljon on tekemätöntä työtä, mutta eiköhän siitä selvitä tekemällä.


Lauantai ja kuvauspäivä. Kuvasimme lehdistö- lämpiö ja käsiohjelmakuvat. Seppälän Risto on hoitanut kuvaukset muistaakseni lähes kaikissa Forssassa ohjaamissani näytelmissä. Ristolla on silmää löytää tilanteista ja kuvattavista ytimen. Hänellä on myös tekniikka hallussa, jolloin hän pystyy häivyttämään lavastuksen ja puvustuksen pahimmat keskeneräisyydet. Kuvattavana oli noin nelisenkymmentä teemaa, vauhti oli melkoisen rivakka. Ei tainnut Risto ehtiä edes kahvia juomaan, no tarjoan joskus toisten. Jään jännityksellä odottamaan mitä kuvista tulee. Mimmi ei ollut ehtinyt tekemään Päiville pukua kuvauksiin. Kietaisin Päivin päälle löytämästäni kankaasta rooliin ja kuvauksiin sopivan ”rätin”. Toivottavasti Mimmi ei tykkää kyttyrää eikä vetäydy synkkyyteen… täytynee tarjota hänellekin kahvit. Ensi-viikolla alkaa sitten vihdoin ja viimein kokoavien harjoitusten vuoro. alkava viikko on ohjaajan yksi jännitteisimmistä hetkistä produktion aikana, joten jään sydän sykkyrällään odottamaan tulevaa…


31.8.2009

Torstai 20.8. Ei hyvä päivä, muttei huonokaan. Harjoitus oli enempi tai vähempi tekninen. Jouduimme pumppaamaan, että saimme homman käyntiin. Mutta pääsimme kuin pääsimme näytelmän loppuun ja itse asiassa aika komeasti. Jos edes osa tehdystä työstä saadaan säilymään esityksiin asti, niin saattaapi tulla ihan kelpo lopetus näytelmälle. Poliisi on edelleen haussa. Näyttelijän pitäisi istua pariksi Hannalle ja olla hieman edes poliisin oloinen jamppa.


Sampsa ehti vihdoin ja viimein käymään perjantaina teatterilla. Puhuimme lavastuksen väreistä ja sivurakenteiden toteutuksesta. Aikataulu vaikuttaa kiireiseltä lavastuksen kannalta, mutta eiköhän se onnistu (Toivotaan). Näin tänään Trailerin… olipa positiivinen yllätys, piti ihan katsoa toisenkin kerran. Näyttämöllä aloitettiin syventävä kierros Sepon, Annen, Annen ja Arin kanssa. Pahuksen hyvin olivat nämä miun näyttelijät saaneet tarttumaan mukaan niitä asioita mitä matkan varrella on tehty. Näyttelijät lähtivät rohkeasti tekemään suuresti asioita, jolloin myös tällä tyylilajille ominaiset koomiset elementit alkoivat tulla näkyviin ja osaksi roolihenkilön näyttämön todellisuutta. Hyvä harjoitus, tämä viikko oli tässä.


Eletään viikkoa 35, tiistai. päivä alkoi melkoisella hässäkällä. Teatterilla oli pilvin pimein ihmisiä. Kaikilla tuntui olevan mukavaa. Aloitin illan tulevan lastennäytelmän näyttelijöiden kokoontumisella. Kaikki olivat mukana ja valmiit mitä merkillisimpiin suorituksiin. Kävin läpi aikatauluja ja kyselin kuulumisia. Poliisi ilmestyi harjoituksiin. Mikke Mali tuli esittäytymään, hyvän oloinen kaveri, ja kiinnitin hänet poliisin rooliin. Jukkis kiikutti taas kuultavaksi teemasta yhden version. Tämä saattaa olla jo lopullinen teema. Nyt pitäisi saada vain teatterin äänentoisto kuntoon, jotain omituisuutta siinä tuntuu olevan, Voi kun ymmärtäisi tuosta tekniikasta enempi. Näyttelijöiden kanssa jatkoimme syventävällä kierroksella, pääsimme lähes ensimmäisen näytöksen puoliväliin. Hyvä vauhti! Tänään saimme ylimenolla myös Päivin ja Kallen sisään. Huomenna aloitetaan sitten heidän hiostus.


Keskiviikko ja säpinää on edelleen teatterilla. Mimmi oli paikalla ja rättishow täydessä vauhdissa. Seppo ja Markus lienevät sen verran mielenkiintoisen mallisia hemmoja, että on siinä puvustajalla ihmettelemistä poikien puvustuksen kanssa. Päivi tekee melkoista roolia näyttämöllä Cookien roolissa. Hiki virtaa ja roolia pukkaa. Hän uskaltaa tehdä rohkeasti suurta ja laittaa hienosti itsensä peliin, mutta ei Kallekaan huonommaksi jää. Nyt on harjoituksissa hurmosta kuin herättäjäjuhlilla konsanaan. Talikaisen Johanna kävi tekemässä juttua Vapaalippu-lehteen. Vähän harmittaa, kun ei ollut enempi aikaa jutella hänen kanssaan, tuli kaiken lisäksi puhuttua pirun sukkelaan ja rönsyilevästi. Toivottavasti Johanna sai muilta hieman parempaa materiaalia. Loppua kohden jäimme hieman jälkeen päivän tavoitteesta. Ehken oli niin parempi, tuli kuitenkin tehtyä hyvä pätkä farssia, melkein kuin suoraan oppikirjasta. Tarkistin juuri, että pysymme kuitenkin aikataulussa, joten ei ole vielä kiire, ei hosu.


Torstai on toivoa täynnä. Eikä hassumpi harjoitus ollutkaan. Painopiste oli Marin ja Markuksen sisääntulo kohtauksessa. Neil Simon on rakentanut näytelmänsä niin, että jokainen pari saa oman sisääntuloshow’nsa. Juoruja on näyttelijän näytelmä, siinä on tilaa henkilökohtaiselle osaamiselle ja taituruudelle. Päivän harjoituksessa Markus osoitti kehittymisen merkkejä. Mies löysi ilmaisuunsa sävyjä ja syvyyksiä. Mari pärjää ensikertalaisena loistavasti. Hänen kohdallaan täytynee seurata äänenkäyttöä, ettei hän särje ääntään. Mari ja Markus saivat kohtauksen nousemaan lentoon juuri seuraavaan sisään tulijaan niin kuin pitääkin, tässä ehken auttoi paljon, että kumpikin osasi jo tekstinsä ilman plaria. Tästä on hyvä jatkaa huomenna.


Perjantaina Seutusanomista Leena Ruskeeniemi kävi jututtamassa meitä. Hyvä meininki ja nyt oli aikaa vähän enempi kuin vapaalipun kanssa. Toivottavasti tulee hyvä juttu. Tänään teimme ensimmäisen näytöksen lopun. En ihan ole tyytyväinen näytöksen lopetukseen. Se ei vielä nouse niin kuin haluaisin. Täytyy yöpetillä miettiä mitä sille voitaisiin tehdä. Ehken pitää kiinnittää huomio vielä enempi roolin persoonaan ja ajoitusten täsmällisyyteen, tempon vaihteluihin, kulloisenkin puhujan asemaan suhteessa puhuttavaan ja tietysti rytmiin. Toki rytmikin asettuu loppupeleissä kohdalleen, kunhan porukka pääsee plareista irti. Kokonaisuutena oli mukava ja riehakas viikonlopun odottelun harjoitus. Oli mukava mieli ajella kotiin.



20.8.2009

Eletään viikkoa 34, työ jatkuu. Viime viikon torstaina se sitten alkoi. Se jonka mie koen yhdeksi teatterin ihmeeksi. Se on se hetki, kun näyttelijä alkaa saada otetta roolista. Nyt näitä orastavia löydön ja onnen hetkiä alkoi putkahdella esiin koko ensembleltä. Asian konkretisointi onkin sitten jo vaikeampi juttu. Ohjaajana sen näkee ja aistii, mutta sekin edellyttää jonkin asteista näyttelijän tuntemista ja työn vertailua siihen mitä se oli, kun lähdettiin liikkeelle. Mutta selitäpä se ulkopuoliselle. Palaan asiaan joskus myöhemmin, kunhan ensin hieman tuumaan ja etsin sopivan yksinkertaisia sanoja asian selittämiseen. Perjantain harjoitus alkoi koko porukalta hieman teknisesti, mutta saavutti loppua kohden huikeita yhteisnäyttelemisen hetkiä. Oli hieman haikea tunne ajella kotiin, harjoitusta olisi voinut jatkaa loputtomiin. Se on kumma voima tuollaisella positiivisuuden atmosfäärillä, se on kuin huumetta.


Tiistaina 18.8. palattiin näyttämölle. Hieman pelkäsin, että se mitä oli löydetty, olisi kadonnut. Mutta hyvin meni, pääsemme jatkamaan vauhdilla eteenpäin. Virtasen Jukka lähetti teeman toisen version… Hitto, sehän oli melkein valmista tavaraa, lähes sellainen versio kuin olin mielessäni ajatellutkin. Huomenna on trailerin kuvaus.


Kuvaus meni paremmin kuin uskalsin toivoa, koska itselläni on hyvin vähäinen kokemus ks. touhusta. Mutta jostakin on aloitettava. Toivon, että olen trailerin tekemisen myötä jälleen oppimassa jotain uutta. Jukkiksen kanssa keskustelimme teemasta, kuuntelimme ja vaihdoimme ajatuksia. Toivoisin siihen ehken pitemmän intron ja joidenkin soittimien esiin nostamista sekä Jukkiksen esittämiä balanssointeja. Jään odottamaan seuraavaa versioita. Huomenna käymme vielä kerraten näytelmän lopun ja perjantaina menemme seuraavalle kierrokselle. Silloin on tavoitteena syventää rooli, ottaa rooli selkeästi haltuun sekä tarkentaa roolien välisiä suhteita. Myös puheilmaisun siistimiseen täytyy uhrata aikaa. Lavastuksen ja puvustuksen toteutukseen pitää laittaa vauhtia. Mutta mikä mukavaa, työtä riittää ja ensi-ilta alkaa kolkotella ovella.


Helsingin päässä käydään vilkasta keskustelua Helsingin juhlaviikkojen eroavan toiminnanjohtajan lausuntojen ympärillä. Risto Nieminen kun meni tölväisemään suurten laitosten nihkeästä kiinnostuksesta ja suhtautumisesta juhlaviikkojen osallistumiseen. Keskustelu on vain saanut jälleen kerran suomalaisuudelle tyypillisen puolustamisen ja selittelyn muodon. Todelliseen kulttuurikeskusteluun olisi taas kerran ollut loistava mahdollisuus. Taantuma ja sen vaikutus on niitä hetkiä, kun kulttuurin merkitys olisi tuotava esiin, jottei keskustelu kallistu yksipuolisesti vain asettamaan vastakkain eri palvelumuotoja. Toisaalta olisi myös otollinen aika laajalle keskustelulle maakunnallisten kulttuuripalvelujen merkityksestä ja roolista seutukuntiensa identiteetin rakentajina.


13.8.2009

Rakas Blogi…

Tiedän, pidin pitkän tauon. Mutta nyt tuntuu olevan taas virtaa harjoittaa tätä kirjoitteluakin. Pitkän pohdinnan ja ankaran itsetutkiskelun jälkeen olen muuttamassa suhdettani. Tulen kirjoittelemaan blogiani enemmän tai vähemmän teatterin tekemisen näkökulmasta sen ihanuudesta ja kurjuudesta, etsien hieman sellaista ohjaajan päiväkirjan muotoa… Mutta asiaan.

Eletään viikkoa 33.
Näytäntövuosi alkoi Farssikomedian ”Juoruja” lukuharjoituksella. Luimme tekstin muistin virkistykseksi läpi. Vautsi! Kaikki olivat paikalla ja meininki on mahtava. Keväällä olimme rakentaneet näytelmän henkilöille karkean pohjakuvion valmiiksi, mihin sisältyi roolihenkilön tunteiden ja ajatusten sekä toiminnan suurilla viivoilla piirretyt linjat. Tällä ja ensi viikolla muistelemme näyttelijöiden kanssa mitä tuli tehtyä ja mistä ja miten lähdetään viemään näyttelijän työtä kohti toimintaa ja ennen kaikkea etsimään näyttelijän työn sisäisiä voimavaroja. Tiistain lukuharjoituksen perusteella näyttelijöillä oli loistavasti mielessä roolin päälinjat. Keskiviikkona menimme näyttämölle… ja ohjaajan iloksi ja onneksi asiat olivat jääneet hyvin näyttelijän tunne- ja liikemuistiin. Mukaan tulkintaan oli tullut myös ripaus uusia hauskoja oivalluksia, oli ihan pakko välillä nauraa. Hieno juttu, tästä on hyvä jatkaa kohti syyskuun ensi-iltaa.

Näyttelijäporukassa tapahtui kesän aikana muutos. Vainion Asko jäi pois henkilökohtaisista syistä. Mutta onneksi saimme Lukanderin Sepon hänen tilalleen. Seppo tulee tekemään Kenin roolissa come backin Forssan Teatterin lavalle pitkän tauon jälkeen. Rooli on yksi näytelmän keskeisimmistä.

Kuluvan viikon tiistaina Virtasen Jukka esitteli minulle säveltämänsä näytelmän teeman. Se meni kerralla nappiin. Toki siinä on vielä paljon hienosäätöä, jotta se läpäisee ohjaajan ankaran seulan. Sampsa Jaakkolan kanssa ehdimme vaihtamaan lavastuksesta sähköposteja ja tekstiviestejä, mutta samaa kieltä me puhumme lavastuksesta. Se on tämä Sampsa taitava, hyvän näkemyksen omaava, mutta kiireinen mies, taitaa olla rutkasti kysyntää. Puvustussuunnitelmat ovat vielä pitkältikin pöydällä odottamassa toteutustaan. Olen oppinut luottamaan Blomeruksen Anuun, joten ei vielä huolta huomisesta. Toki hieman askarruttaa mistä saamme poliisin puvut, sellaiset jenkkilän tyylin puvut.

Myös teatterin hallinnollisella puolella tapahtuu. Jotain muutoksia on luvassa. Ne ovat ehken pieniä askelia kansakunnalle, mutta suuria harppauksia yhdelle teatterille…




30.1.2009

Kikkelis, kakkelis ja kukkelis…

Eli hävyttömän ihanaa uutta vuotta kaikille ystäville ja niille muillekin. Vuosi on sitten vaihtunut niin kuin presidenttikin ison veden takana. Lieneekö tämä talvipäivän jälkeistä autuutta vai jonkinlaista prinsessa Ruususen unta vai vallan nallen talviunia, mutta olen ollut saamaton. Ei ole ajatus juossut eikä mieli suoltanut tekstiä tänne blogistiikan ihmemaailmaan. Päiväkin on tällaisen entisen tollon tamperelaisenkin vinkkelistä jo kukon askeleen pitempi ja sen huomaa, vaikka taivas pilvessä jaksaa päivästä toiseen aikaansa viettää. Nyt ryhdistäydytään.

Vuoden vaihtumisesta huolimatta olen jälleen joutunut selittelemään ystäville ja kylän miehille täällä Viikin pellon laidalla, että mikä kumma sitä Forssan kaupunkia vaivaa, kun siellä alvariinsa tapetaan ja nahistellaan. ”Uskallatkos enää siellä liikkuakaan”. Olen kaiken vajavaisen kykyni mukaan yrittänyt kertoa, ettei tämäkään seutukunta ole toista kummempi ja että syyt moiseen harrastustoimintaan ovat takuulla jossain paljon syvemmällä kuin pintaraapaisulla saattaisi hätäisempi tuomita. Olin edellisen laman seutuvilla töissä itäisen Imatran kaupungissa, missä meno oli samanmoista toki sillä erotuksella, että siellä perinteitä kunnioittaen hypättiin koskeen ja jollei sinne asti jaksanut liikkua, niin sitten asia hoidettiin kotikonstein. Moni viisas ja oppinut asiaa silloinkin tutkiskeli ja mietti. Mutta yhtä kaiken avaavaa vastausta ei moiseen menoon löytynyt. Eikä sitä vastausta ole minullakaan, jos olisi sen toki toreilla ja turuilla kiireen vilkkaan ilmi toisin. Ongelmat ovat moninaiset ja moninaiset ovat ne vyyhdetkin jotka täytyy avata, jotta elämisen laatumme siinä määrin paranee, että ihmisen elämä olisi taas arvossaan ja kunnioituksessaan.

Minua sitten kummastuttaa niin vallan vietävästi, että muutama sananen täytyy asiasta marmattaa. Kuljen tuota kakkostietä pitkin työmatkojani. Helsingistä päin tullessa vähän Karkkilan jälkeen laitettiin syksyllä uusi hyvän oloinen asvalttipinta. Uutta pintaa taisi kertyä ihan toistakymmentä kilometriä. Hyvä juttu! Uuden pinnan lopussa noustaan pitkää mäkeä ylös Loukon risteykseen. Ja kas kumma uusi pinta päättyykin pari sataa metriä ennen uutta levennys osuutta. Ne metrit ajellaan vanhaa kuoppaista päällystettä levennykselle, ja kas kumma taas on raaskittu tuhlata rahoja ja laittaa uutta pintaa, mutta vain toiselle kaistalle. No sitä toista on kyllä vähän paikattu ja sitähän teoriassa käytetäänkin vähemmän. Levennys, myönnettäköön, on toimiva, mutta sekin päättyy aikanaan. Mutta sitten alkaa se todellinen kummajainen, ihmetykseni aihe, todellisen miehisen älyn riemujuhla, suomalaisen insinöörin taidonnäyte. Levennys päättyy, ja muutama sata metriä ennen maakunnan rajaa ajammekin vanhalla pinnalla jossa on paikkaa paikan päällä ja ne seuraavat toisiaan kuin merkkikepit pujotteluradalla. Kyse saattaa toki olla turvallisuuden hyväksi suunnitellusta hidastusosuudesta. Mene ja tiedä. Minusta enemminkin on kyse järjen köyhyydestä, maskuliinisesta uhosta ja osoituksesta kuinka asioita meillä hoidetaan. Enpä olisi uskonut, että suomalaisella tienpitäjällä pallo on näin totaalisesti hukassa. En usko tässä kohdin selityksiin määrärahojen niukkuudesta. Kyse on tolloudesta.
Jospa lopuksi sanoisin vielä sanasen mukavastakin asiasta. Vuosi on lähtenyt käyntiin vilkkaasti myös teatteririntamalla. Täydellä höyryllä olemme rakentaneet Mimmi Lehmää ja Varista esityskuntoon perheen pienimmille. Ensi-ilta koittaa ensi viikon perjantaina ja esityksiä veivataan huhtikuun nurkille. Minusta Forssan Teatterin väki niin menneet kuin nykyisetkin ansaitsevat hatun noston ja kumarruksen todellisesta kulttuurityöstä tulevaisuuden hyväksi. Jo yli kaksikymmentä vuotta ovat tuottaneet vuosittain lapsille suunnatun teatteriesityksen. Hieno saavutus, varsinkin kun tiedetään, että lastenteatteri harvoin on taloudellisesti kannattavaa. Kyse onkin enempi tulevaisuuden pääomaan sijoittamisesta, joka kasvaa korkoa myös henkisenä hyvinvointina ja osaltaan vähentää marginaalikäyttäytymistä.



10.12.2008

Änkyrä vänkyrä
väärä sääri
sängyssä hääri.
Viimein peiton kääri,
ylös punki vänkyrä
säntäsi äijän änkyrä
ja Rumasti rääkäisi…
Hyvvee joulua!




27.11.2008

LUMEEN ROISKITTUA…

Se on sitten marraskuun loppu ja ensilumi satoi riivatulla raivolla Viikin pelloillekin. On loskaa ja pimeää ja olo on yhtä moskaa. Kipeämmin kuin joulua odotan talvipäivänseisausta. Tuota minulle niin maagista päivää jolloin pimeys päättää hetkeksi jarruttaa ennen kuin se pysähtyy, heiluu siinä sitten hetken antaakseen tilaa valkeudelle. Minun puolestani ja monin argumentein painotettuna joulun voisi tuottavuusohjelmien nimissä lopettaa tai siirtää ainakin kesään. Minä kaipaan valoa…

No, pimeydestä kirkkauteen. Annan ensi-ilta tuli ja meni ja hienosti menikin. Koko työryhmä ylitti itsensä ja saavutti sellaiset tekemisen sfäärit jollaisia harvoin pääsee todistamaan. Olen ylpeä, että olen voinut olla tekemisissä tuollaisen työryhmän kanssa. Olen useasti huomannut kuinka hieno yleisö Forssan Teatterilla on. Jälleen ensi-illan yhteydessä koin jotain mahtavaa yleisön läsnäolossa. Edes itseään tykö tekevän häiriöosallistujan kommentit ja toimet eivät hetkauttaneet yleisön herpaantumatonta läsnäoloa. Näin muutaman viikon mietinnän ja ankaran analyysin jälkeen huomaa asioita joita olisi voinut dramaturgiassa ja ohjauksessa tehdä toisin, painottaa eri tavalla, poistaa tai lisätä joitain särmiä. Mutta kaiken kaikkiaan seison tekemisen takana ja nautin miten näyttelijät ovat ottaneet tekstin omakseen ja vieneet sitä eteenpäin. Minua on positiivisesti yllättänyt Anna Kareninan suosio. Yleisöä on riittänyt ja tullee riittämään, mikäli varauksiin on luottaminen. Ilmeisesti tällaiselle hieman ”synkälle” tarinalle oli tilaus näin taantuman alla. Uusi aika ja uudet näkymät tarvinnevat seurakseen ensi syksynä jotain omaa, jotain lainattua ja muuten vaan naurettavaa.

Viime lauantaina pojat olivat keikalla Hämeenlinnassa. ”Kivet Taskussa” vieraili Kaurialan koululla. Perjantai-iltana oli esitys omassa salissa. Nopea purku ja matkaan kohti Hämeenlinnaa. Pystytys ja hotellille nukkumaan, kun viisarit osoittivat kellon kulkevan jo kolmea yöllä. Aamulla ylös ennen kuin Oulun Kärpät heräsivät, nopea aamiainen ja koululle. Esitys alkoi kello 9.30. Puolen päivän jälkeen purku ja matkalle kotiin, mie Viikkiin pojat kotinäyttämölle. Pystytys ja jälleen näyteltiin ”Kiviä”. Kolme esitystä vuorokaudessa olisi kyllä melkoinen suoritus ammattilaiselta kuin ammattilaiselta. Esitys koululla meni hienosti. Vastaanotto oli mitä mainion. Meitä pidettiin paremmin kuin pienen valtion päämiestä. Oli tarjolla kahvit ja leivät sekä tietysti kukat. Suuri kiitos Kaurialan koulun rehtorille Saroksen Pekalle ja koko henkilökunnalle. Onpa mahtava tiimi Pekalla. Hämeenlinnassa olimme muuttaneet esityksestä jo