Feromoni- tehokkain ja kallein hajuvesi

Ihmisellä on keskimäärin 2000 hajusignaalia erittävää rauhasta.
Rauhaset erittävät feromoneja, erityisesti voimakkaiden
tunnetilojen aikana.
Tunnetuin feromoni on myski. Niinpä sitä sitten löytyykin sekä
naisten että miesten hajuvesistä. Kaikki oikeat feromonit ovat
kuitenkin niin kalliita, että hajuvesissä on yleisempää käyttää
vain synteettisiä kopioita.
Myski on punaruskeaa, ja sitä saadaan myskihirven sukuelinten
läheisyydessä sijaitsevasta rauhasesta. Kiinalaiset käyttivät
myskiä hajusteissaan jo 5000 vuotta sitten.
Arvokkaampaa kuin myski, on Sivetti-niminen feromoni. Sitä
saadaan sivettikissasta, joka on Afrikassa elävä villikissa.
Kallista on myös Kanadassa ja Venäjällä elävistä castor-
majavista saatava feromoni.
Mutta ehkä kalleinta, noin 10 kertaa kalliimpaa kuin kulta, on
valaan helmi: se on valaista erittyvää ambraa.
Ihminen ei ole paras haistaja, mutta tutkimusten mukaan 95 %
ihmisistä pystyy hengityksen tuoksun perusteella tunnistamaan
toisen ihmisen sukupuolen ja kainaloeritteen hajusta tunnetilan.
Seksikkyys ei välttämättä liitykään ulkonäköön: miehet ovat
tutkimuksissa pitäneet seksikkäimpinä naisia, jotka erittävät
runsaimmin kopuliini-nimistä feromonia.
Seksikkäät naiset lumoavatkin miehet siis tuoksullaan. Ja kas,
luonto on tietysti hoitanut asian niin, että kopuliinitaso on
naisilla korkeimmillaan samanaikaisesti kuin raskaaksi
tuleminen on todennäköisintä ja kopuliinituoksu voi nostaa
miehen testostrenitasoa jopa 150 prosenttia. Näin luonto
huolehtii lajin säilymisestä.
Vaikka ihminen ei tiedä sitä, pystyy hän myös valitsemaan hajun
perusteella kumppanin, jonka dna on yhteisen jälkeläisen
kannalta paras mahdollinen.
Feromonit ovat mielenkiintoinen asia. Ne saavat naisen
rauhoittumaan, ne saavat myös sekä miehen paremmalle
tuulelle, hyvälle mielelle. Niinpä kun feromoneja on suhauteltu
esimerkiksi hammaslääkärin tuoliin, ovat asiakkaat tulleet
hoidettavaksi suorastaan innoissaan.
Feromonille voisi olla monta mielenkiintoista käyttökohdetta.
Esimerkiksi verotoimisto, poliisilaitos jne.
Ihmeellinen on tuoksujen maailma.


 

Lisää artikkeleita

Yllätysvieraat tervetulleita
Yllätysvieraat tervetulleita
Lokakuun pääkirjoitus
Sopivaa vai sopimatonta?
Mielenkiintoista luettavaa
Viihdytä itseäsi hyvällä lukemisella
Syyskuun pääkirjoitus
Hidastus auttaa näkemään
Suomalaiset ymmärtävät, miksi mainontaa tarvitaan
Suomalaisten medialukutaito kohdallaan
Moottoripyörällä pohjoisessa
Lapin yössä on outoa taikaa…
Elokuun pääkirjoitus
Opintiellä
Bulevardi laajentaa nettitelevisio-ohjelmiin
Illan vieras Bulevardilla
Kesäkuun pääkirjoitus
Mansikassa maistuu kesä
Afrikan sarven hiljainen hätä
Nälän kasvot
Ruista ranteisiin ja papua hauikseen
Puoli kiloa päivässä
Johan on aikoihin eletty...
Auto opettamassa kuljettajaansa?
Bulevardin arpomat Curramberat
Hyviin haaveisiin!
Toukokuun pääkirjoitus
Pienistä iso ilo
Tekstiilikierrätyksestä:
Pöksyt puhki ja lempipaidassa reikä
Onko talousasiat hallussa?
Mitä on inflaatio? Entä ohjauskorko
Pääkirjoitus:
Positiivinen hetki
Forssan keskusta on vilkas
Kauppa ja palvelut pitävät keskustan elävänä
Uusi laki rakennusalalle
Rakennusalalle käännetty verovelvollisuus
Mene yhtiökokoukseen
Jos et halua, että joku muu käyttää rahasi
Tutkimus sosiaalisesta mediasta
Some mullistaa edustuksellisen demokratian
Uhanalaistuminen on arkipäivää
Suomen metsissä ei kuollakaan sukupuuttoon
Suomen luonnonsuojeluliiton kampanja:
Ei pöllöjä eduskuntaan
Maaliskuun pääkirjoitus
Kuka määrittelee millainen SINUN pitää olla?
Laskulle kassalla
Uusi maksutapa mullistaa maksamisen
Helmikuun pääkirjoitus:
ASAP
Pysytään tiellä
Pitkä turvaväli pitää autoilijan tiellä
Lokakuun pääkirjoitus
Asennepyykillä
Netti ja lehti yhdessä
Bulevardi antaa yritykselle monta mahdollisuutta
Bulevardi-palvelukonseptia kehitetään
Bulevardille ELY-keskuksen kehittämisavustusta
Monenlaista tarjolla
Tervetuloa Bulevardi-tavarataloon
Yhteisöllisyys on vuorovaikutusta
Bulevardilla tavataan
Bulevardi-tiimi esittäytyy
Bulevardi syntyy tiimissä
Kuluttajalla on keinot
Henkilötiedot voi suojata
Syyskuun pääkirjoitus
Onnea!
Lahjoita Synsamin ja Cazzen kautta
Uusin silmin Keniassa
Elokuun pääkirjoitus:
Matkalla kohti hyvää tulevaisuutta
Tilastot kertovat:
Hyviä uutisia!
Kuuntele:
Radiojuttu: Miten voit auttaa lasta oppimaan?
Viilennä vihreällä:
Helle nostaa kodin sähkönkulutusta ja rasittaa kylmälaitteita
Viilennä lemmikkiä ajoissa
Huolehdi koiran hyvinvoinnista myös lomalla
Toukokuun Bulevardin pääkirjoitus:
Kesä väriä tulvillaan
Huhtikuun pääkirjoitus:
Elämän paras asia
Onko kakkoskotisi täynnä kakkoslaatua?
Kunnon lepo tekee loman
Kesä kohta vain muisto - myös iholla
Kesäiho kuntoon
Onko kotisi turvassa lomien aikana?
Pidä murtomiehet loitolla
Makeasti ja kivuttomasti
Kesäksi iho sileäksi
Kylmää kyytiä kesäeväille
Näin vältät kesäripulit
Kesämökin lääkekaappiin
Kesämökin lääkekaapista apu ensihätään
Miten koru kestää äidiltä tyttärelle?
Kannattako kesällä koruja pitää rannalla?
Turvallinen mökkikesä
Sytytä grilli polttamatta saunaa
Uusi hittilelu:
Kesällä pallo pomppaa vedestä
Asenna kaunis pihakivetys
Tee itse tai anna ammattilaisen puurtaa
Varovasti auringossa
Grillaa makkaraa, ei nahkaa!
Näin huollat kesän puupinnat
Kesäkalusteet, terassit ja laiturit kuntoon
Vinkkejä puutarhamyymälässä shoppailuun
Mistä tunnistaa hyvälaatuisen taimen?
Oikein valittu hattu sopii!
Hatulla vai ilman
Kauneuskeskus Kirsikasta
Iho kauniiksi kesän jälkeen
Vietä kunnon kesä!
Kuntoa ja terveyttä voi hoitaa kesälläkin
Tunnetko mies oman vartalotyyppisi?
Pukeudu vartalosi mukaan
Bulevardin arkisto 2008
Kädet kertovat eletystä elämästä





 
 

Hyvää oloa

Hyvä paikka asua

Hyvä yhteisö elää