Kuulutko asiakassegmenttiin, jonka tehtävänä on täyttää opiston tulotavoite? Opisto tekee ihmisistä maksukykyisiä asiakkaita – hienoa. On ihan hyvä, että kansalaisilla on nykyään kohtalaisen hyvin varaa tulla ja maksaa osansa harrastustoiminnan kuluista. Mutta mikä on opiston yhteiskunnallinen tehtävä? Kukaan ei enää puhu ”syrjäytymisuhanalaisista”. Onneksi ei, sillä sana on hirviö, mutta mahdollisuus pudota ”kelkasta” on yhä olemassa. Harrastusten haluaminen riippuu paljon myös taloudellisista mahdollisuuksista.
Mieleen tulee tarvitaanko julkisia palveluja lainkaan. Kun raha ratkaisee, niin puhdas yritystoiminta voisi hoitaa koko homman. Kunnallinen yritysleikki on vastenmielistä. Se ei ole todellista: vastuunkanto on hiukka hakusessa, kustannuslaskenta olematonta, vaihtoehtojen etsintä liian vaikeaa. Pitäisi määritellä ja antaa myös muille kuin taloudellisille tavoitteille painoarvoa. Kunnallisia palveluja voi tehostaa esimerkiksi perustehtävää kirkastamallla, mutta ajatus siitä, että rahankeruu on pääasiallinen tavoite ei motivoi kokonaisvaltaisesti ajattelevaa ihmistä.
En siis pidä tavasta puhua ihmisistä markkinoinin kohteina. En ole tarpeeksi nykyaikaan sopeutuva, markkinahenkinen , dynaaminen, tyylikäs, trendikäs siis itseäni ulkoistanut ihminen. Olen työskennellyt kansalaisopistossa jo ennen sen ajautumista kunnan kaikkitietävään johtoon. (Siis johonkin, missä opistotoiminta ei ole kovin hyvin hanskassa.) Kohta 30 vuotta olen kuvitellut, että ihmistä tulee arvostaa ja kunnioittaa tas-arvoistavan kehityksen hengessä. Olen ajatellut, että opiston tehtavä on mahdollistaa ihmisen itsensätoteuttamista sosiaalisessa mielessä ihmisen taloudellisesta taustasta huolimatta.
Opisto on yhä varsin runsasta valtionapua nauttiva. Toki maksullisuus on sitouttava ja aivan oikein niitä kohtaan, jotka eivät tätä verovaroin tuettua harrastustoimintaa käytä. Mikä on oikeudenmukainen tapa määritellä maksu? Jakolaskutasa-arvo on yksinkertaisin ratkaisu – kaikille sama hinta samasta tuntimäärästä. Ei väliä sillä millaisissa tiloissa, ei väliä kustannuksista, ei väliä ihmisen tulotasolla. Siitä vaan. ”Kyllä asiakas maksaa siitä, mitä se haluaa.” Jättää vaikka jonkun aterian väliin, kun yrittää tulla toimeen minimi-eläkkeellään.
Maksujen määräytyminen suhteessa ihmisen tuloihin olisi oikeudenmukaista – ihan niinkuin sakkorangaistuksessa. Mutta aivan liian monimutkaistaja sitten ”köyhät ja kipeät” voisivat vahingoittaa jo keskiluokkaiseksi nousseen opiston imagoa.
