Luin lehdestä Matti Luostarisen julkaisemasta teoksesta, joka oli nimetty hauskasti ”Uusmedia ja kansalaismedia verkosto- ja klusteritalouden tuotteina innovaatiopolitiikassa”. Ensinnäkin täytyy antaa pisteet kirjan nimestä, se tiputtaa kirjan useimpien käsistä kun se ei aukea vielä kolmannellakaan lukukerralla.
Niille jotka eivät tiedä kenestä on kyse niin kerrottakoon, että Matti on filosofian ja valtiotieteen tohtori ja vaikka mitä – parhaiten pääsette jyvälle kun googletatte. Matti on tutkinut aikoinaan verkostoitumista, mutta suuntaus vei silloin pienempien kuvioiden toiminnan tehostamiseen. Matti sanoo asiasta näin: ”Googlella, irc-gallerioilla ja muilla termeillä olisi nyt paikalliset nimet, jos se tutkimus olisi jatkunut”.
Tämä herätti taas monenlaisia ajatuksia. Pitää muistaa, että Googlen perusti kaksi toisensa löytänyttä opiskelijaa, jotka olivat jo pitkään kehitelleet omia algoritmejaan. Kun he päättivät tehdä hakukoneen (joka olisi muuten Googol, jos nimi ei olisi ollut varattu) niin he saivat hankituksi ensin SUN:n perustajalta 100 tuhatta dollaria, jonka rohkaisemina lähtivät myös muut sijoittajat liikkeelle. Heillä oli siis pienen ajan kuluttua taustallaan jo miljoonarahoitus. Sen lisäksi amerikkalaisille ominainen business-ajattelu tuntuu puuttuvan useimmilta täältä – ainakin tiedeyhteisöltä.
Minun näkemykseni on se, että tiedeyhteisö ei voi ikinä luoda mitään todella innovatiivista nettiin jos se perustuu ohjelmointiin. Kun vuosien tutkimuksessa ja varmistuksissa päästään jonkinlaiseen johtopäätelmään niin satatuhatta nörttiä on jo tehnyt asiasta oman versionsa ja käytännön kautta löytäneet ja korjanneet ne sudenkuopat, joita tutkijat eivät edes huomanneet ottaa huomioon. Ihan vaikka esimerkkinä Facebook – se on opiskelijan tekele ja tarkoitettu alunperin oman koulun oppilaiden käyttöön – kunnes käyttäjät halusivat kutsua sinne koulun ulkopuolisia ystäviään.
Tutkijoille voi olla vaikea hyväksyä sitä tosiasiaa, että he voivat vain tutkia sitä mitä netissä tapahtuu ja tutkia miten sieltä löytyviä innovaatioita voisi käyttää paikallisesti hyväksi. Hyvänä esimerkkinä tuossa samaisessa Forssan Lehden kirjoituksessa mainittiin, että tutkimusta on tehty omissa blogeissa, sekä nettikeskusteluissa. Olisi kiva tietää miten moni tutkija on oikeasti mukana foorumeilla, joihin pääsee vain maksamalla, kutsuttuina tai kutsuttuina ja maksamalla? Siis foorumeille, joissa puhutaan asioista, jotka on vain suljetun yhteisön tiedossa?
Kuinka moni tutkija edes on jyvällä millaiset psykologiset ja tekniset valmiudet ovat erilaisissa koodariyhteisöissä – etenkin niissä, joiden ideologia on silkka rahanteko. Enkä tarkoita tässäkään vaiheessa vielä rikollisia vaan niitä, jotka tekevät rahansa harmaalla alueella.
Tämän postauksen tarkoitus ei ole siis kyseenalaistaa Matin ajatuksia, tutkimuksia, eikä kirjoituksia vaan sitä, että kuinka harva oikeasti edes ymmärtää hyvin nettiä. Oma näkemykseni on se, että parhaiten nettiä ymmärtävät ne, jotka tekevät rahaa sieltä, sillä vain he joutuvat oikeasti analysoimaan statistiikkojaan, sekä suorittamaan käytännön testauksia kannattavuudesta ja vielä sen lisäksi kuuntelemaan käyttäjiä.
