Skip to content


oivaltamisen iloa

Mikään ei ole niin mukavaa kuin oivaltaa itse jotain, jota ei ole mistään lukenut tai kuullut. Oivallus tulee opitun tiedon ja kokemuksen yhdistelmästä. Oivalluksen ei tarvitse olla edes olla iso vaan hyvän mielen saa miten pienestä oivalluksesta hyvänsä. Tässä on myös se juju, miksi kannattaa järjestää itselleen pieniä ongelmia ratkaistavaksi. Kotisivujen tekijän elämä onkin yhtä oivaltamista, sillä työssä kohtaa joka päivä uudenlaisia ongelmia ja pulmia.

Hyvä esimerkki pienestä, mutta mukavasta oivaltamisesta tuli aamulla kun radiossa soi Billy Idolin biisi Sweet sixteen. Kuunnellessani kertosäettä oivalsin, että määritelmä ”teini” tarkoittaa täsmälleen ikää 13-19 vuotta. Mitenkö? Se on helpon päättelyn tulos.

Kaikki luvut 13-19 päättyvät englanninkielessä ”teen” (sixteen, seventeen, eighteen jne.). Sana teen on siis saanut alkunsa noiden lukusanojen loppuosasta ja yleisesti tuon ikäisiä ihmisiä on ruvettu nimittämään nimellä teen, eli suomeksi teini. Teini sanalla ei siis ole mitään tekemistä murrosiän tai minkään muunkaan määritelmän kanssa… ainakaan alunperin. Tarkastin tuon vielä varoiksi ja tuo tosiaan oli teen-sanan syntyhistoria. Täysin turha tieto jälleen kerran, mutta pienten asioiden oivaltaminen on mukavaa.

Tästä taas voidaan vetää johtopäätös, että jos kaipaat piristystä elämääsi, aloita jotain mitä et osaa. Jos et osaa rakentaa niin päätä vaikka rakentaa omin käsin terassi, istuinlaatikoita, hyllyjä tai mitä vaan. Kankean alun jälkeen huomaat kuinka pieni näppäryyden tunne alkaa hiipiä esiin.

Ja sitten vielä ihmetellään, että mistä niitä tee se itse -ihmisiä aina vaan riittää. Tumpelointi on parasta viihdettä.

Kirjoitettu aiheeseen sekalaisia.

Keskustele tästä artikkelista keskustelupalstalla


Varomaton klikkaaminen kriminalisoidaan

Syyllistyt rikokseen jos et varmuudella tiedä minne klikkaat. Kuulostaako reilulta? No ei todellakaan, tuohan kuulostaa täysin järjettömältä, mutta sellaisen kuvan oikeusministeriön työryhmän suunnitelmista saa.

Oikeusministeriön työryhmä esittää rasistista kiihottamista sisältäville nettisivuille johtavien linkkien avaamisen kriminalisoimista.
- MBnet uutiset (linkki artikkeliin)

Taas ollaan menossa perse edellä puuhun hyvän asian puolesta. Kyllähän rasismia vastaan pitää taistella, mutta ei näin. Netissä oman hyödyn tavoittelijat tekevät niin hämääviä linkityksiä, että niissä menee viisaskin vipuun niin miten voidaan muka lailla kriminalisoida rasistisen linkin avaaminen?

Olen todistanut lukemattomat kerrat olkapään takaa miten kokematon netin käyttäjä klikkailee kaikkia näkemiään linkkejä lukematta yhtään mitä niissä sanotaan, puhumattakaan, että katsoisivat selaimen tilariviltä (joka ei taida edes oletuksena näkyä), että minne linkki johtaa.

Se että tietää minne itsensä klikkaa, ei ole niin helppo taito, että sitä voitaisiin kriminalisoida. Suuri osa netin käyttäjistä ei edes tiedä Googlen ja selaimen eroa. Jos heitä halutaan kannustaa käyttämään enemmän nettipalveluita niin uhkailu rangaistuksilla väärän linkin klikkaamisesta ei ainakaan paranneta asiaa.

Ah, miten viisaita päättäjiä meillä onkaan.

Jälkikommenttina oletan kyllä, että jotain jäi kertomatta tuossa. Varmaankin tämä koskee lähinnä toistuvaa klikkaamista tai vastaava, jonka avulla voidaan todistaa, että käyttäjä käyttää rasistista palvelua toistuvasti tai hän käyttää useampia vastaavanlaisia sivustoja. Tuskinpa aloittelevan surffaajan tarvitsee tällaisilla asioilla päätään vaivata. Yllä olevan artikkelin perusteella myös toimitustyö ei tulisi tästä kärsimään, eli ammatin varjolla näillä sivustoilla saisi silti notkua kaikessa rauhassa.

Mielenkiintoista. Toivottavasti hyvän asian varjolla ei nyt tehtäisi hallaa tavallisille ihmisille.

Kirjoitettu aiheeseen yhteiskunta.

Keskustele tästä artikkelista keskustelupalstalla


Huomautus!

Tällainen kirje tuli postissa tänään. Viime viikolla kun lähdin risteyksestä liikkeelle niin tien viereen pysäköidyssä tila-autossa räpsähti salamavalo. Arvasin kyllä heti, että siellä ei ollut mikään pervo kuvailemassa ohikulkijoita, vaan poliisi tekemässä työtään.

Kirjallinen huomautus nopeusrajoituksen ylityksestä 7 kilometrin tuntivauhdilla.

Kirjallinen huomautus nopeusrajoituksen ylityksestä 7 kilometrin tuntivauhdilla.

Onhan se tärkeää, että saadaan loukkaantumisia ja kuolemantapauksia vähennettyä liikenteessä. Silti ei voi olla miettimättä, että onko tärkeysjärjestykset kohdillaan kun poliiseilla ei kuulemma ole resursseja tutkia riittävästi rikoksia ja sitten niitä on kaksin kappalein tila-autossa kontillaan valokuvaamassa ohikulkijoita.

Jos kerran nuo automaattiset nopeusvalvontakamerat ovat parantaneet liikenneturvallisuutta valtateillä niin miksei niitä näe taajamissa? Yleisönosastoilla valitetaan kun keskustoissa kaahataan – miksei siellä ole niitä tötteröitä mittaamassa nopeuksia? Etenkin ala-asteiden ja päiväkotien läheisyydessä, miksei sinne voida laittaa niitä valvontapömpeleitä?

Rehellisyyden nimissä on pakko tunnustaa, että omistan raskaan kaasujalan. Edes liukkaat kelit ja lumisateet ei toimi hillitsijänä minulle vaan joudun jatkuvasti tarkkailemaan nopeusmittaria pitääkseni nopeuden kurissa. Varmin tapa minulle pitää nopeus kurissa, olisi hankkia automaattivaihteinen auto vakionopeudensäätimellä tai sitten auto, joka olisi mahdollisimman kamala ajettava.

Mutta ainakin tiedostan vikani ja yritän ajaa ihmisiksi, sekä olla ajamatta ketään päin tai kenenkään päälle.

Kirjoitettu aiheeseen sekalaisia.

Keskustele tästä artikkelista keskustelupalstalla


Helposti itsepäivitettävät kotisivut

Jos olet yrittäjä ja olet ostanut helposti itse päivitettävät kotisivut niin mikä on tekosyysi, että sivuillasi lukee mitä sattuu?

Katsoin erään paikallisen yrityksen kotisivuilta aukioloajat, koska sunnuntaina on ihan yrityksestä kiinni, että ollaanko auki ollenkaan ja jos ollaan niin miten pitkään ollaan. Tarkistin tämän etukäteen kun välimatkaa oli kuitenkin yli 20 kilometriä. Kotisivuilla luki myymälän olevan auki sunnuntaisin kello 18.00 asti, joten hoitelin vielä muutamia asioita  ennen kuin lähdin ajelemaan ostoksille.

Astuin liikkeeseen kello 16.50. Kun kerran aikaa oli yli tunti käytettävissä niin ajattelin katsella vähän ympärilleni ennen kuin menen katsomaan tuotteita, joiden vuoksi olin liikkeellä. Olin kierrellyt hetken kun yrittäjä rupesi sammuttelemaan valoja liikkeestä.

Kysyin että onko liike menossa kiinni ja kauppias totesi, että kyllä, suljemme kello 17.00. Kerroin, että liikkeen kotisivuilla sanotaan liikkeen olevan auki kello 18.00 asti. Vastaukseksi sain, että vaihdoimme vuodenvaihteessa aukioloaikaa, emmekä muistaneet päivittää sivujamme. Ei tässä kuitenkaan kiire ole, katselkaa rauhassa vain.

Kauppias hoiti tilanteen hienosti tarjoamalla lisäaikaa. Se nyt ei vaan paljon auta jos tietää, että tarvitsisi puolisen tuntia. Ei siinä asiakkaanakaan kehtaa pyytää laittamaan valoja takaisin liikkeen osaan, josta ne on jo sammutettu ja vaatia myyjää jäämään ylitöihin. Lähdin siis tyhjin käsin pois ja ostoksiin varatut rahat menevät nyt jollekin toiselle. Tuotteita kun saa lähempääkin ja myyjä menetti paremman aukioloaikansa suoman edun.

Pieni asia, mutta kyse onkin nyt niistä nettisivuista. Eihän lehti-ilmoitukseenkaan laiteta tietoja ihan miten sattuu, joten miksi nettisivujen ei ole niin väliä. Lehti-ilmoitukset mietitään tarkkaan, enkä ole kuullut kenenkään ikinä laittavan lehteen ilmoitusta vain sen vuoksi, että sellainen pitää laittaa. Miksi siis nettiin yhä rakennetaan sivuja vain sen vuoksi, että sellaiset pitää olla. Minkä takia netti on niin vaikeaa hahmottaa markkinointikanavana, vaikka se on juuri sen pääasiallinen tarkoitus yrittäjälle.

Jos nettisivujen päivittäminen on yrittäjälle hankalaa, vastenmielistä tai muuten vaan siihen ei tunnu riittävän aikaa niin kannattaako yrittäjän edes hankkia itse ylläpidettäviä sivuja. Eikö yrittäjän kannattaisi silloin keskittyä tekemään sitä rahaa omalla osaamisellaan ja tilata muutokset yrityksestä, joka hoitaa hänen kotisivujaan. Ottaa kotisivut siis taholta, joka vastaa yrittäjälle myös niiden päivittämisestä. Aukioloajan päivittäminen on pikkujuttu, eikä siitä isoa laskua saada aikaiseksi.

Kyllähän se sisällönhallintajärjestelmä silti kannattaa ottaa kun sellaisia on pilvin pimein saatavilla, käy sitten päivittäminen sitä hoitavalta taholta näppärämmin, vaikka yrittäjä ei itse olisikaan tämä taho. Mutta kannattaako sisällönhallintajärjestelmästä maksaa, on täysin kiinni siitä, että aikooko ihan oikeasti säännöllisesti päivitellä sivuja. Useimmat maksavat turhaan kovia kuukausimaksuja kun ovat ostaneet tuotteen, joka ei heille sovi. Niiden kuukausimaksujen ja pelkän kotisivutilan ja ilmaisen sisällönhallintajärjestelmän hinnan erotuksella voisi teetättää kaikki päivitykset jollain toisella. Päivittäjän ei tarvitsisi olla edes tonnikalapalkalla sivuja päivittävä opiskelija vaan päivityksiä voisi hoitaa vaikka yritys, joka sivut on tehnyt.

Yrittäjät eivät osaa ajatella tilaavansa 10 minuutin juttuja vaikkapa mainostoimistolta. Jos kymmenen minuutin juttuja tulee paljon ja niistä tulee vaikkapa neljä tuntia vuodessa laskutettavaa ja näitä juttuja tulee 50:ltä yrittäjältä niin arvatkaapa vaan, kieltäytyykö yksikään toimisto ottamasta niitä? Miettikääpä tätä kun seuraavan kerran painostatte jotakuta päivittämään itse kotisivujaan vastoin hänen tahtoaan.

Ei se vaan kaikille sovi, välillä on järkevämpää kun kaikkea ei voi tehdä itse.

Kirjoitettu aiheeseen kotisivut, markkinointi.

Keskustele tästä artikkelista keskustelupalstalla


Kukkamullan hallussapito rangaistavaksi?

Kukkamullan ja kukkaruukkujen omistaminen on selkeä todiste huumausainerikoksesta. Eihän sellaisia voi kukaan rehellinen ihminen omistaa, eihän?

Joulukuussa poliisi on ottanut kiinni 20 Viherpeukku liikkeen toimintaan osallistunutta henkilöä, jotka ovat osallistuneet mullan, ruukkujen ja ravinteiden myyntiin.

Poliisi epäilee, että liikkeistä on välitetty laittomasti huomattavia määriä välineitä, tarvikkeita ja aineita, joilla on kasvatettu huomattavia määriä kannabista huumausaineena käytettäväksi.
- lainaus verkkouutiset.fi artikkelista

Ainoa rikokseen viittaus tuossa on, että välineitä on välitetty laittomasti. Mitä tuo tarkoittaa? Kukkapurkkeja on myyty luvallisten aukioloaikojen ulkopuolella.

Järkyttävää rikollisuutta, jonka kommenteista päätellen ovat myös järkyttäneet lukijat.

Olen kiinnittänyt huomiota, että tavalliset kaupat myyvät ruukkuja, multaa ja ravinteita kuluttajille. Lex-kukkaruukun myötä K-liikkeen, S-ryhmän, siwojen ja halpahallien toimintaa pitää tutkia syyllistyvätkö he puutarhaosastoillaan kasvien kasvatuksen edistämiseen, ja vastuuta nauttivat ihmiset kans tutkintavankeuteen.
- lainaus verkkouutiset.fi artikkelin kommentista

Missä sitä voi enää tehdä ruokaostoksiaan turvallisesti sotkeentumatta rikolliseen toimintaan, olen nimittäin nähnyt myös lähikauppani myyvän kasviravinteita.

Jos nyt ollaan minuutti vakavia niin tuossa on kyllä melkoisen epäonnistunut uutinen. Siitä todellakin saa kuvan, että kukkamullan myyminen on rikos jos kukkamultaa käytetään kannabiksen kasvattamiseen. Mitäköhän tuosta uutisesta oli jäänyt puuttumaan? Jos ei mitään niin sitten riittää poliisilla tekemistä kunnes kaikki kaupat ja puutarhat on siivottu kasvien kasvatukseen soveltuvista välineistä ja tuotteista.

Kirjoitettu aiheeseen kirjoittaminen.

Keskustele tästä artikkelista keskustelupalstalla


Tiesitkö tämän rahasta?

Tiesitkö sinä että pankit lainaa lupauksia, eikä rahaa, sillä rahaa heillä ei ole. Minä en tiennyt.

Kannattaa lukea tätä koskeva viestiketju (Totuus rahasta) Bulevardin keskusteluista ja katsoa alla oleva video.

Kuulostaa hurjalta eikö totta?

Kirjoitettu aiheeseen yhteiskunta.

Keskustele tästä artikkelista keskustelupalstalla


Antakaa valelääkärin jatkaa

Minun on asian vakavuudesta huolimatta pakko tunnustaa kuuluvani siihen joukkoon, joka on lähinnä huvittunut tästä valelääkäriepisodista. Mitä olen netistä lukenut ihmisten kommentteja niin taitaa olla samaa mieltä suurin osa muistakin ihmisistä – ainakin niistä, jotka käyttävät aktiivisesti nettiä.

Mies toimi vuoden lääkärinä ja vaikka uutiset ovat yrittäneet nostaa esiin väärin hoidettuja potilaita niin totuus näyttäisi olevan, että mies selvisi hommasta hyvin. Jopa valvovat lääkärit olivat tyytyväisiä.

Siispä muutama kysymys…

Miksei myös ammattiin kuten lääkärin ammatti, voisi opiskella oppisopimuksella jos osoittaisi hankkineensa omatoimisesti riittävät pohjatiedot ja omaavansa riittävän kiinnostuksen alaan? Eikö meillä ole pulaa lääkäreistä? Tuo mies olisi muutaman vuoden sisällä ollut taidoiltaan kuten kuka tahansa terveyskeskuslääkäri, sillä monet nykyiset lääkärit, eivät tunnu juuri muuta tekevän kuin määräävän buranaa ja lepoa vaikka potilaalla olisi keukokuume (tämä sattui joskus omalle kohdalle).

Sitten pari kinkkisempää kysymystä.

Työnantajan on pakko kirjoittaa työtodistus työntekijän sitä pyytäessä – eikö totta?

Työtodistukseen kirjoitetaan työtehtävät ja työssäoloaika, mitään arvolausetta ei saa kirjoittaa ellei työntekijä sitä erikseen pyydä – eikö totta? Työtodistukseen ei siis saa kirjoittaa, että työntekijä pääsi työhön väärennetyillä papereilla.

Onko laissa pykälää poikkeustapauksia varten, jolloin työtodistusta ei tarvitse antaa? Varmaankin jos kyse on valtiosalaisuuksista, mutta entäs tässä jos on ollut vaativammassa toimessa mihin koulutushistoria riittää?

Onko Suomessa ennakkotapausta, jossa työnantaja olisi saanut oikeusteitse luvan olla kirjoittamatta työtodistusta? Olen kuullut joskus, että vastentahtoisia työnantajia on kyllä oikeusteitse pakotettu kirjoittamaan työtodistus.

Mitenkäs ”jatko”-opintojen laita? Eikö tällainen työkokemus ole hyväksiluettavissa opiskelemaan haettaessa? Siitäkin huolimatta, että se on vääryydellä hankittu – nyt se on olemassa, eikä sitä voi enää ottaa pois.

Vai saako tällainen henkilö enää ikinä toimia lääkärinä? Miksei saisi – mieshän haluaa lääkäriksi varmasti paljon enemmän kuin monet sellaiseksi opiskelevat.

Jos sinulla olisi valta päättää saisiko mies jatkaa kokeneempien valvonnassa jos hän vaikka lupaisi sitten riittävästi harjoiteltuaan mennä paikkaamaan lääkäripulaa syrjäseuduille – antaisitko hänen jatkaa? Minun mielestä on tärkeintä, että kollegat ja esimiehet ovat tietoisia toisen kyvyistä – määräilköön sitten rauhassa laastareita ja buranaa.

Kirjoitettu aiheeseen yhteiskunta.

Keskustele tästä artikkelista keskustelupalstalla


Kävijät joilla Flash ei toimi

Ennen kuin rupeaa suunnittelemaan Flash-sivuja niin kannattaa miettiä, onko saavutettava hyöty projektiin sijoitetun rahan arvoinen. Flash kun ei näy kaikille vaan ainoastaan niille, joilla on sen näyttämiseksi tarvittava lisäosa asennettuna selaimeen, sekä lisäosat sallittuina. Toki suurin selaimista osa on sellaisia joilla homma toimii, mutta vielä on myös Internet Explorer 6 version käyttäjiä, joilla ei ole tarvittavia oikeuksia tai kykyjä lisäosien asentamiseen. Myös uusimman IE8:n kanssa on ollut ongelmia, sillä siihen ei ole ollut uusimman Flash-pluginin asentaminen sallittua tietoturvasyistä. Eli uuteen selainasennukseen ei ole saanut Flash-pluginia asennettua lainkaan.

Flash on siis epävarma, eikä se suinkaan aina automaattisesti tarjoa lisäarvoa – useimmiten se tekee sivustosta vain hankalasti käytettävän. Mikäli kuitenkin sen katsotaan tuovan riittävästi lisäarvoa, niin pitää muistaa tarjota staattista sisältöä niille, joilla Flash ei näy. Käytännössä siis tehdään kaksi sivustoa, joten käytännössä siis myös maksetaan kahdesta sivustosta. Lisäarvon kannattaa siis olla oikeasti perusteltavissa. Mikäli Flashia halutaan käyttää niin helpoin tapa on näyttää Flash-elementtejä HTML-sisällössä. Silloin voidaan Flashin sijaan näyttää vaikka kuvaa plugin-rajoitteisille.

Case Bulevardi

Bulevardi.fi-sivustolla on nyt jonkun aikaa ollut sivuston yläosana Flash-elementti. Flashin tilalla on ollut vain huomautus Flashin puuttumisesta ja latausnappi. Nyt kun löytyi aikaa tehdä jotain muuta tuon tilalle niin lähestyin asiaa toisenlaisesta näkökulmasta. Sen sijaan, että olisin tehnyt yläosasta staattisen version, jota olisi pitänyt päivittää säännöllisesti, teinkin yläosasta vähemmän visuaalisen ja enemmän sisältökeskeisen. Sisältönä on pikanavikaatio keskeisimpiin sivuston osiin, dynaamisesti päivittyvät uusimmat kirjoitukset keskustelualueelta, Google-haku, sekä sen lisäksi se sama latausnappi, joka sivustolla oli ennenkin. Ideana tässä on, että sen sijaan että rangaistaisiin Flash-rajoitteisia niin näytetäänkin heille enemmän ja rohkaistaan heitä aktivoitumaan keskusteluun. Aika näyttää onko tämä toimiva ratkaisu.

Jos osaat näppärästi ottaa lisäosat pois käytöstä selaimestasi niin katso miten Bulevardin yläosa on toteutettu ja anna palautetta.

Kirjoitettu aiheeseen web-suunnittelu.

Keskustele tästä artikkelista keskustelupalstalla


Facebook muuttuu maksulliseksi – ja pah!

Facebookissa kerää nyt jäseniä ryhmä nimeltä; Facebook muuttuu maksulliseksi 1. huhtikuuta 2010 alkaen – ME VASTUSTAMME!

Ryhmän kuvauksessa väitetään, että Facebook alkaa kerätä käyttäjiltään 1.2.2010 kymmenen dollarin kuukausimaksua. Tämän kirjoittamishetkellä 23.12. ryhmässä on lähes 17 tuhatta jäsentä (ryhmä).

Ryhmän kuvan alla on seuraava teksti:

NYT SAA RIITTÄÄ!
EMME ME TYHMIÄ OLE!

EMMEHÄN?

Tämäkään ei ole herättänyt noiden ihmisten epäilyksiä. Sekään ei ole herättänyt heidän epäilyksiään, että missään ei ole mitään linkkiä asiasta lisää kertovalle sivulle – ei mitään muuta kuin ryhmä, joka lyhyesti väittää tällaista asiaa. Kaiken huipuksi ryhmän kuvana on käytetty Pelle Hermannin kuvaa.

Niille jotka ovat mukana voinen vihjata, että nyt saa riittää, teitä on vedetty nenästä. Facebook ei voi mennä maksulliseksi, sitä ei vaan voi tapahtua. Miksikö ei? Mietitäänpäs hetki. Facebookin monien miljardien arvo perustuu sen käyttäjämääriin, joita on, en edes tiedä tällä hetkellä paljonko. 300 miljoonaa käyttäjääkö tuolla nyt mahtaisi suunnilleen olla? Jos Facebook menisi maksulliseksi niin 99% käyttäjistä luopuisi palvelusta heti.

Jos näin kävisi niin herää kaksi kysymystä:

  1. Olisiko jäljelle jääneillä mielenkiintoa maksaa tyhjenneestä palvelusta? Hyviä palveluita kun on muitakin.
  2. Olisiko mainostajilla enää mielenkiintoa mainostaa palvelussa, josta on käyttäjät kaikonneet?

Noiden kahden kysymyksen jälkeen voisi kysyä, että paljonko arvoa on palvelulla, jonka käyttäjät ja mainostajat ovat hylänneet?

Noiden kysymysten jälkeen voisi kysyä, että luuletteko Facebookin tulevan maksulliseksi?

Nyt saa riittää! Emme me tyhmiä ole! … Emmehän?

Täysin liittymättä tähän kirjoitukseen, tässä on linkki kylä kelpaa kyläasumisen messut -sivulle (mittaan vain, että montako prosenttia sivun lukijoista on lukenut tänne asti ja on riittävän utelias klikkaamaan täysin asiaan kuulumatonta linkkiä).

Kirjoitettu aiheeseen facebook, sosiaalinen media.

Keskustele tästä artikkelista keskustelupalstalla


Vierailevien kirjoittajien blogi

Bulevardille on nyt rakennettu aivan oma vierailevien kirjoittajien blogi: http://www.bulevardi.fi/blogit/vieraskyna/. Mikäli siis koet että sinulla on jotain annettavaa Bulevardin lukijoille niin ota yhteyttä. Asiasta puheenollen, vaikka en ole itse ikinä tarjonnut vieraskynäilyyn mahdollisuutta niin se on kuitenkin aina olemassa. Vieraskynä-blogin riman korkeudesta en osaa vielä sanoa kun en ole siinä tuomarina, mutta omassa blogissani rima on huomattavasti alempana – tärkeimpänä kriteerinä pidän vain sitä, että ei loukata, rienata, härskistellä, eikä mainokset astu omille, eikä kumppaneiden varpaille.

Kirjoitettu aiheeseen bloggaus.

Keskustele tästä artikkelista keskustelupalstalla