Edellisen viikon perjantaina poikkesin harjoitusten jälkeen Ketolan Kimmon kanssa Koskimiehen verstaalla katsomassa mitä lavastuselementeille kuuluu. Hyvää kuului ja hyvältä näytti. Melkoisen rupeaman Keijo oli isänsä kanssa tehnyt. Tulossa on jotain uutta ja jotain vanhaa, mutta ennen kaikkea katsomisen arvoista. Kyllä sitä Vorssan seudulla osataan!
Menneen viikon harjoitusta kokonaisuudessaan leimasi eräänlainen hurlum hei meininki. Näytelmä muotoitui ja mennä jyristi eteenpäin mahottomalla vauhdilla. Jälleen minun on ihmeteltävä näyttelijöiden kykyä omaksua ja kehittää omaksumaansa materiaalia. Olin ajatellut, että syksyn improvisoiden läpiluettu teksti olisi joulutauon aikana unohdettu ja kadotettu. Mutta ei! Porukka näyttää kasanneen sellaisen pohjan itselleen mistä ohjaajan on antoisa viedä juttua yhdessä näytelijöiden kanssa eteenpäin. Käytännössä tämä tarkoittaa sellaista työtapaa missä olemassa oleva pohjamateriaali antaa näyttelijälle lähtökohdan minkä näyttelijä siirtää omalla toiminnallaan ohjaajalle, joka saatuaan virikkeen näyttelijän toiminnasta, ajatuksesta tai tunteesta palauttaa sen näyttelijälle uudella virikkeellä joka taas ohjaa näyttelijän toimintaa johonkin suuntaan. Tämän virikkeen näyttelijä ottaa vastaan ja kehittää siitä hieman erilaisen variaation ja lähettää taas pallon ohjaajalle joka vastaa uudella virikkeellä jne. Kuulostaa monimutkaiselta, muttei ole sitä käytännössä. Se on suuren kokonaisuuden jakoa aina pieneneviin osasiin, mistä jälleen palataan suurempaan kokonaisuuteen.
Olimme nähneet viikolla Markuksen taituroivan muhevan pomon näyttämölle taidolla jota Markus on ehkä turhaankin pitänyt vakkansa alla. Samoin Tanja hyppäsi päämäärätietoisen pomon housuihin tyylikkäästi ja taitavasti tyypitellen. Kalle on tekemässä kiinnostavaa kuvaa sihteeristä. Enempää en tästä roolista uskalla kirjoittaa, koska tulisin silloin paljastaneeksi sen ytimen. Kallen sihteerin vastaparina Tanjan fuusiojohtaja on vielä hahmotteluvaiheessa, mutta merkit näyttäisivät otollisilta, että saamme nähdä tarkkaan harkitun ja toteutetun kuvan johtajasta, jonka melkein voi tunnistaa. Näyttäisi, että jokainen näyttelijä on löytämänsä eräänlaisen kärkiroolin itselleen näytelmän lukuisten roolien joukosta, Hyvä niin!
Ketolat, niin Kimmo kuin Severi, istua nöpöttivät katsomossa kerätän itselleen faktoja tehdystä ja kiinnekohtia mihin kehittää niin valoa kuin ääntäkin. Tekniikalle on mielestäni tärkeää seurata harjoitusten etenemistä, koska silloin valo- ja äänimaailman on mahdollista saavuttaa sama ajatuksellinen filosofia kuin näyttelijäntyössä näyttämöllä. Kohta alkaa olla ne hetket käsillä, kun saamme nähdä ja kuulla ensimmäisiä ideiota tekniseltä sektorilta näyttämöllä. Jään mielenkiinnolla odottamaan…
