Mikähän siinä mahtaa olla, että melkeinpä kuin sääntö niin viikon ensimmäinen harjoitus on sellaista väkisin puurtamista, missä luovuus on jäänyt jonnekin Pasilan ratapihalle. Niinpä nytkin! Oma vireys oli kirveellä veistettyä naaman vääntämistä. Mutta eipä porukka ollut sen pirteämpää. Kaiken lisäksi remppaa oli yhdellä jos toisella ja vähän joka puolella. Paska päivä! Kotimatka menikin juttua kelatessa ja sitä riitti vielä yöpetille asti. Tällaisessa tilanteessa ei auta muuta kuin pakottaa itsensä analysoimaan ja analysoimaan ja analysoimaan mitä tuli tehdyksi ja mihin pitäisi olla matkalla eli mitä tehdyllä materiaalilla haluaa välittää tai kertoa, liittyykö tehty muuhun kokonaisuuteen jne. Ja helpottihan se aikanaan ja punainen lanka löytyi taas.
Keskiviikko olikin sitten aivan edellisen vastakohta. Kohtaus kohtaukselta menimme hurjaa vauhtia eteenpäin. Ei se vauhti niin olennaista ole, olennaista siinä vauhdissa on, että myös tuloksia tulee. Ja niitä tuli! Joka ainoa näyttelijä oli ilmeisesti käynyt yöpetillään näyttelijän kiirastulessa, koska tekemisen tahto ja tulos oli kuin suuri ilotulitus. Jokainen lavalla teki harkittua ja analyyttistä näyttelijän työtä. Mielestäni oli parasta, ettei kukaan halunnut jäädä seinäruusuksi kykkimään, vaan jengi uskalsi tehdä asioita isosti, positiivisen itsekkäästi sekä samalla muut huomioiden, mistä syntyikin kelpo yhteisnäyttelemistä. Juuri se oli yksi tavoitteeni tämän produktion osalta. Olemme edelleä aikataulusta, mikä maistuu tällä hetkellä aivan älyttömän mukavalta.
Torstai ei pudonnut keskiviikon kyydistä. Näytelmä muuttaa jonkin verra tyylilajiaan komediasta hieman tragedian suuntaa loppua kohden. Tällöin on kiinnitettävä erityinen huomio myös tekemiseen, siihen että näyttelijä pystyy vaihtamaan tyyliä ja pystyy välittämään vakavia tunteita ja ajatuksia lankeamatta tyhjän nauratukseen. Nyt kun teemme viimeisiä kohtauksia, niin täytyy kumarrella ja kiitoksia kirjoittajien Sami Keski-Vähälän kuin Esa Leskisen suuntaan. Pojat ovat onnistuneet luomaan vahvan ja uuden tulkinnan, joka ottaa kantaa tämän päivän todellisuuteen kuitenkaan lankeamatta jonnin joutavaan osoitteluun. Tässä pokkuroinnissa ei ole syytä unohtaa myöskään idean isää, Nikolai Gogolia ja hänen saman nimistä novelliaan. Gogolin novelli lienee yksi maailman kirjallisuuden helmiä missä tarkka ihmiskuvaus saa vauhtia vertaansa vailla olevasta kritiikistä oman aikansa ilmiöitä ja tapain muodollisuutta kohtaan. Mutta kumarteluista asiaan. Ville teki vaikuttavan tulkinnan näytelmän loppumonologista, vaikka väittää, ettei tämä vielä mitään… lieneekö hämäläistä vaatimattomuutta. Jo yksin tämä monologi on kuulemisen ja näkemisen arvoinen juttu, syy tulla katsomaan Päällystakkia… Pääsimme edellä aikataulusta näytelmän loppuun tällä kieroksella. Sovimme, koska olemme olleet niin hyviä, että perjantain pidämme vapaata ja annamme asioiden kypsyä. Ensi viikolla alamme kasaamaan kokonaisuutta, saas nährä miten tiistaina sujuu rock and roll päällystakilta…
