Skip to content


Vuoden tilityksiä

Siirtolapuutarhat ovat olleet taas jo talviteloilla lokakuusta lähtien, pikkujoulua kuitenkin vietettiin vielä joulukuussa Mäkipirtillä. Takana on pitkä ja todella lämmin kesä, vedet olivat myös lämpöisiä, sekä uinti kelpoisia. Itse vietin Mäkilammen ryhmäpuutarha palstallani aikaa enemmän kuin minään aikaisempana kesänä. Tietysti hieno kesä vaikutti siihen, mutta myös se kun en ollut töissä. Työsuhteeni työpajalla päättyi elokuussa, mutta kun kaikki lomat piti pitää sitä ennen, niin olin koko kesän vapaalla. Työttömänä ehdin olla elokuusta lokakuun lopulle.
Suomen- ja Pohjoismaiden siirtolapuutarhaliitoissa ei kesän loppuminen erityisemmin ole näkynyt, päinvastoin. Kokouksia on pidetty syksyllä mm. Suomen Siirtolapuutarhaliiton puheenjohtajien kokous Hämeenlinnassa Kantolanniemen siirtolapuutarhalla. Kokous pidetään aina liittokokouskauden puolivälissä ja siinä arvioidaan päätösten ja toiminnan toteutumista. Risuja ja ruusuja saatiin, niin kuin odotettiinkin ja risujen arviointia on jo suoritettu, sekä tehty päätöksiä pienten asioiden korjaamiseksi.
Pohjoismaisen Siirtolapuutarhaliiton hallituksenkokous minun johdollani pidettiin joulukuussa Helsingissä. Valmistauduin kokoukseen huolella ja olin yhteydessä Europarlamentaarikko Sirpa Pietikäiseen, hän on myös Suomen Viherympäristöliiton puheenjohtaja sekä Pohjoismaiden neuvoston Suomen valtuuskunnan varapuheenjohtaja kansanedustaja Maarit Feldt- Rantaan, jotta saataisiin vietyä meille yhteisiä tärkeitä asioita heidän kauttaan eteenpäin. Sirpa perui tulonsa kokoukseen viime metreillä sairastuttuaan ja Maaritilla oli muita menoja, mutta kummatkin olivat halukkaita yhteistyöhön myös jatkossa. Kerroin tästä myös kokouksessa ja sitä pidettiin tärkeänä ja poikkeuksellisena toimintana.
Kansainvälisestä toiminnasta liitossa ollaan selkeästi kahta mieltä, toisille se on tärkeää ja toiset pitävät sitä turhana. Itse pidän sitä tärkeänä ja olen samaa mieltä Kansainvälisen Siirtolapuutarhaliiton uuden puheenjohtajan Hollantilaisen Chris Zijdeveldin kanssa kun hän sanoi ”haluavansa erittäin mielellään kertoa koko maailmalle siirtolapuutarhojen tärkeydestä ja niiden roolista paremman yhteiskunnan luomisessa”. Minusta Kansainvälisen Siirtolapuutarhaliiton tulee ottaa käyttöön se joukkovoima ja vaikutusvalta, joka piilee 3 miljoonassa järjestäytyneen toiminnan piirissä Euroopassa olevassa siirtolapuutarhaviljelijässä. Koko maailman tulee tietää sen joukon olemassaolosta, sen arvoista ja toiminnasta. Siirtolapuutarhaliikkeen tulee olla yhä enemmän itse mukana edustettuna päätöksentekoprosesseissa kaikilla yhteiskunnan tasoilla, Euroopan parlamentista aina paikalliseen siirtolapuutarhayhdistykseen asti.
Töistäni jo alussa mainitsinkin, mutta vielä lopuksi. Olen ollut nyt lokakuun lopulta koulunkäyntiavustajana Tölön koululla. Aikaisemmin olin kaksi vuotta ohjaajana nuorten työpajalla tehden varsin monipuolisia tehtäviä nopeasti vaihtuvan porukan kanssa. Nyt mietin kuinka olen voinut olla samassa tehtaassa sähköasentajana 34 vuotta. Vaikka tehdas olikin iso ja sain tehdä monipuolisia töitä sen eri osastoilla, niin siitä huolimatta ihmettelen näin jälkeenpäin miten se on ollut mahdollista. Nyt kun olen kokenut työttömyyden ja eteenkin nuo uudet erilaiset työpaikat olen ”rikastunut” pienestä palkasta huolimatta valtavasti. En olisi etukäteen uskonut kuinka hyvin minut on otettu vastaan edellisessä ja nykyisessä työpaikassani. Tölön koululla, oppilaat, opettajat ja muu henkilökunta ovat ihania ja tunnen, että minut on siihen yhteisöön hyväksytty.
Kiitän menneestä vuodesta ja toivotan hyvää alkavaa vuotta.

Kirjoitettu aiheeseen Aiheeton.


Juhannuksen jälkeen…

Juhannus on nyt taas jo takanapäin, onneksi? Hyvinhän pyhät meni kovasti vaihtelevassa säässä. Anniinan kanssa olen kulutellut aikaa nyt sunnuntaina mm. tikanheitto mittelöissä. Tasapeli 1-1 tuli kisatessa ykkösestä kymppiin ja takaisin, Anniina sen sijaan heitti siinä samalla huippu tuloksen 43. Riitalla on tänään ja huomenna vapaapäivät, niin on saatu herkutella myös hyvien ruokien parissa. Huomenna voimmekin mennä koko porukalla kastelemaan kukkia ja hoitamaan palstaamme Mäkilammella.
Tulevalla viikolla on myös Siirtolapuutarhaliiton puheenjohtajalla velvollisuuksia, sillä olen menossa Peltolan Siirtolapuutarhalle Turkuun vierailulle keskiviikkona. Olen luvannut kierrellä kaikilla eri Siirtolapuutarhoilla puheenjohtaja kaudellani. Työ on noin puolessa välissä ja useimmat alueet, joilla en ole käynyt ovat kaukana Forssasta. Tälle kesälle olen kuitenkin sopinut niin monta vierailua eri alueilla, että eiköhän tavoitteeni toteudu 2013 Suomen Siirtolapuutarhaliiton Forssan Liittokokoukseen mennessä.
On ollut kivaa tehdä omalta osaltani Forssaa tunnetuksi kun on saanut esitellä Mäkilammen rpy:n toimintaa ja Forssaa laajemminkin, etenkin kansainvälisissä tapaamisissa. 2013, kun Liittokokous pidetään Forssassa, niin uskon, että olemme taas parrasvaloissa. Joukkueemme Vieremästä lähtee vielä tänä kesänä mm. Rauhaniemen kesäteatteriin katsomaan ”POIKA JA SEN ENO” esitystä. Joka kesä on jossakin kulttuuri tapahtumassa vierailtu ja porukkaa on aina bussi kuormallinen saatu liikkeelle.

Kirjoitettu aiheeseen Aiheeton.


Uusia haasteita

Suomen Siirtolapuutarhaliiton puheenjohtajana olen päässyt esille ja vaikuttamaan laajasti ympäri Eurooppaa. Sunnuntaina 19.6.2011 päättyneessä Pohjoismaisen Siirtolapuutarhaliiton kongressissa minut nimitettiin Pohjoismaisen Siirtolapuutarhaliiton puheenjohtajaksi seuraavaksi kolmevuotiskaudeksi.
Alkavalla kaudella on tarkoitus aloittaa pohjoismaista mökkivaihtoa, sitä voisi mielestäni edistää ystävyyskaupunkitoimintaa hyödyntäen. Tarkoitus on myös tehdä vertailevaa tutkimusta siirtolapuutarhatoiminnasta Pohjoismaissa sekä kehittää Pohjoismaisten siirtolapuutarha-lehtien yhteistyötä. Kongressissa esitin myös yhteistyön tehostamista Pohjoismaisen neuvoston kanssa.
Lisää on ehkä vielä tulossa, sillä muiden Pohjoismaiden edustajat esittivät minua kansainvälisen siirtolapuutarhaliiton hallituksen jäseneksi. Toin esille kielitaidottomuuteni ja siten heikkouteni ko. tehtävään, mutta sillä ei ollut vaikutusta. Vastaus oli, että asiat ratkaisevat ja tietenkin tulkki tulkkaa mitä keskustellaan. Tehtävä olisi sikäli historiallinen, kun olisin siellä ensimmäinen suomalainen.
Juhannusta vietin Mäkilammen ryhmäpuutarhalla hyvien ystävien yhteisössä. Naapureiden kanssa nautimme mm. hyvästä juomasta patioillamme ja terasseillamme. Juhannus aaton kruunasi perinteiset lipun nostot laavulla sekä Mäkipirtillä, jossa emännät tarjosivat meille herkulliset kahvit ja muut tykötarpeet. Mölkkyä pelattiin aatto yönä laavulla myös suurella joukolla yö myöhiin.

Tukholma 111

Kuvassa: Ruotsin Siirtolapuutarhaliiton puheenjohtaja Lars Oscarsson (oik) luovuttaa puheenjohtajan nuijan seuraajalleen Risto Aaltoselle.

Kirjoitettu aiheeseen Aiheeton.


Vapaaehtoistoimintaa

Kuva: Ilkka Palsa002 

Omenapuu istutettiin palvelukeskuksen asukkaiden iloksi.

Olin Harri Marttilan ja Ilkka Palsan kanssa 23. toukokuuta istuttamassa Mäkilammen ryhmäpuutarhan lahjoittaman Pirja-omenapuun Heikanrinteen palvelukeskuksen ”Elämyspuistoon”.
Mäkilammen ryhmäpuutarha lahjoitti ja istutti matalakasvuisen kääpiö-Pirjan EU:n vapaaehtoistoiminnan vuoden merkeissä palvelukeskuksen asukkaiden iloksi. Istutuspäivänä sattui olemaan kaatosade, joten taimi tuli varmasti hyvin kasteltua.

Kun olin yhteydessä osastonhoitaja Mari Koskenrantaan, hän hämmästeli ja oli vilpittömästi iloinen aktiivisuudestamme. Hän kertoi myös, ettei mikään muu järjestö tai taho ollut vielä tehnyt mitään vastaavaa.

Toivottavasti vapaaehtoistoiminnan vuosi saa muutkin järjestöt liikkeelle tekemään pieniä tekoja toisten suureksi iloksi. Mäkilammen ryhmäpuutarha tekee jatkossakin erilaisia tempauksia, mm. Vieremän koulun väki on jo kutsuttu tutustumaan kauniiseen puutarhaamme heti syyslukukauden alkaessa.

Kirjoitettu aiheeseen Aiheeton.


Puutarhapuolue?

Nyt kun olen jo useampaan kertaan ja julkisesti luvannut irrottautua politiikasta, niin sen varmaan teenkin. Olen kuitenkin aistinut, että olisi ollut hyötyä Mäkilammen Ryhmäpuutarha yhdistykselle, että olen ollut ns. ”vallan kahvassa”. On kieltämättä ollut kiva toimia yhdyssiteenä kaupungin ja yhdistyksen välillä ja tehdä yhteistyötä mm. Vieremän koulun kanssa. Yhteistyö on ollut todella hedelmällistä, nimiä mainitakseni mm. koulunjohtaja Atte Lähdekorven,  kaupungin puutarhuri Leila Grönholmin ja rakennustarkastaja Pertti Kokkisen kanssa. Kaupunginjohtaja Tapani Venho on myös huomannut valtakunnallisen asemani Suomen siirtolapuutarhaliiton puheenjohtajana ja luonut mahdollisuuksia Forssan tunnetuksi tekemiseen Euroopassa.
Nyt olen saanut mietittäväksi pitäisikö kuitenkin pyrkiä edelleen kaupungin valtuustoon, mutta kuitenkin ei poliittisessa puolueessa. Kun nyt olen hurahtanut totaalisesti siirtolapuutarha-asioihin, siihen paratiisiin, jossa luonto ja ihminen ovat harmonisesti yhtä ja jossa vallitsee kauneus ja rauha. Olisiko nyt ”Puutarhapuolue” oikea paikka sille, että voisin ja voitaisiin vielä tehokkaasti vaikuttaa kaupungin asioihin ja käydä helppoa vuoropuhelua meille molemmille tärkeistä asioista. Tämä ajatus ei ole lähtenyt omasta päästäni, vaan muutaman ryhmäpuutarhurin toiveista saada minut vielä myös yhdistyksemme puheenjohtajaksi ja tietysti kaupungin päättäviin elimiin.
Oikein harmittaa, kun en osaa sanoa ei. Olen toki päässyt monista mm. pj:n tehtävistä, mutta Mäkilammilla ja yleensä siirtolapuutarha-asioissa haluan olla edelleen vaikuttamassa. Nyt, kun on meneillään vapaaehtoistyön vuosi, niin on monta paikkaa mihin pitäisi ja voitaisiin vaikuttaa. Koulu yhteistyön jo mainitsinkin, mutta myös Heikanrinteen Palvelukeskuksen ja muiden hoitolaitosten kanssa olisi kukkapenkkien yms. rakentamisen kanssa varmaan hedelmällistä. Kauniin puutarha-alueemme esitteleminen ja sinne vieraiden kuskaaminen on myös ajatuksissani.

Hyvää kesää.

Osallistuva puutarhuri Risto Aaltonen

Kirjoitettu aiheeseen Aiheeton.


Vapaaehtoistoiminnan vuosi 2011

Alkanut vuosi 2011 on EU:n vapaaehtoistoiminnan vuosi, joka nostaa esiin vapaaehtoistoimijat ympäri Euroopan.  Vuoden tavoitteena on tuoda esiin vapaaehtoistoiminnan merkitystä, lisätä vapaaehtoistoiminnan arvostusta sekä saada uusia vapaaehtoisia mukaan toimintaan. Vapaaehtoistoiminta on vuoden aikana esillä eri tapahtumissa ja viestinnässä. Joka kolmas suomalainen tekee jotain vapaaehtoistyötä. Lopuista joka viides osallistuisi toimintaan mielellään, jos jokin mielekäs tapa siihen olisi helposti saavutettavissa. Vapaaehtoistyön arvon lasketaan vastaavan kolmea prosenttia kokonaistyöpanoksesta. Vuonna 2006 arvioitiin, että eläkeläisten vapaaehtoistyö tuotti rahaksi muutettuna noin 700 miljoonaa euroa. Vuoden aikana myös kiitetään vapaaehtoisia sekä esitellään erilaisia vapaaehtoistoiminnan muotoja ja tarinoita niiden takana.

Meille siirtolapuutarhureille vapaaehtoistyö onkin entuudestaan varsin tuttua, sillä teemmehän vuoden mittaan monia yhteisiä talkoita alueillamme. Nyt teemavuoden merkeissä voisimmekin avata puutarhojamme yhä enemmän muulle yleisölle ja kuskata sinne erilaisia ryhmiä. Mieleeni ensimmäisenä tulee yhteistyö kunnan/kaupungin ja niiden erilaisten laitosten kanssa. Olisi mielestäni varsin arvokasta työtä hakea alueillemme väkeä päiväkodeista, kouluista tai joistain vanhustenpalvelukeskuksista. Tarjontaa tulijoiksi on varmaan rajattomasti ja tällaisella työllä saisimme monien mielet iloisiksi, kauniit puutarhamme tutuiksi ja edistäisimme hyviä suhteitamme kuntiin. Mäkilammen ryhmäpuutarhurit jatkaa toivottavasti yhteistyötä lähikoulumme Vieremän ala-asteen oppilaiden ja henkilökunnan kanssa.

Edellisessä blogissani kerroin jo terveiset presidentin linnasta. Linnan juhlat olivat erinomaisen hieno kokemus, jossa tunsin edustavani pienituloisia ja pätkätyöläisiä, mutta ennen kaikkea Suomen siirtolapuutarhaliittolaisia. Tapasin siellä presidentin lisäksi myös toisenkin ryhmäpuutarhurin Marjaniemestä, nimittäin puheenjohtaja Maisa Hyttisen jonka kanssa vaihdoimme kuulumisia. Kutsu linnaan olikin merkityksellinen kun on mahdollista, että seuraava presidentti ei ehkä ole siirtolapuutarhuri ja niin kutsut juhliin voivat harventua?

Taas on ollut luminen talvi, mutta kohta pääsemme palstoillemme laittamaan niitä ja mökkejämme kesä kuntoon. Itse olen tuttuun tapaan hoitanut itseni kesän mökkeily kuntoon mm. hiihtämällä.

Hyvää kevään ja -toimintakauden odotusta

Risto Aaltonen

Kirjoitettu aiheeseen Aiheeton.


Linnan juhlat

005Linnan julat.

Perjantaina 12.11. sain puhelun Presidentinkansliasta, jossa kyseltiin osoitteeni, onko puolisoa ja sitten hänen nimensä. Tiistaina 16.11. saimme sitten kirjeen, joka sisälsi seuraavan kutsu tekstin.

“Tasavallan Presidentti ja Tohtori Arajärvi kutsuvat teidät Puheenjohtaja Risto Aaltonen ja Riitta-Liisa Aaltonen Itsenäisyyspäivän juhlavastaanotolle Linnaan maanantaina 6. päivänä joulukuuta 2010 kello 19.20“.

Siitä alkoikin melkoinen tohina kun reilussa kahdessa viikossa piti laittaa asioita kuntoon juhliin menoa varten. Epäilimme miten Riitalle löydetään esim. vaatteet tuossa ajassa ja ehditäänkö mahdollisesti vielä teettämään. Itse tiesin saavani Frakin Haraldista, mutta naisilla on monta muuta laittamista kuin vaatteet. Hyvin kuitenkin löydettiin kaikki tarvittavat vaatteet, ehostukset sekä kuljetukset ja vieläpä Forssasta.

Vaikka Forssa onkin suhteellisen pieni kaupunki, niin täällä on varsin hyvä erikoisliikkeiden tarjonta ja niiden palvelu on erinomaista. Kun vaatteet ja kaikki muu oltiin saatu jo viikolla, niin vielä Itsenäisyyspäivänä saimme kampaukset, Riitta meikkauksen yms. ja kiinnitettiinpä Sortohaassa vielä kunniamerkkini oikeaan paikkaan. Vorssan Pirssi tuli meitä hakemaan klo 17.20, Markku laittoi vaatteitamme naulapuihin, onnitteli meitä ja toivotti Hyvää Itsenäisyyspäivää sekä poksautti kuohuviinipullon auki ja kaatoi meille pikarilliset. Viimeistään silloin oli juhla tunnelma viritetty ja jännitys tipotiessään.

Helsinkiin Mariankadulle tulimme täsmälleen aikataulussa vaikka keli oli lumisateen vuoksi surkea. Sisällä kutsu ja henkilöllisyys tarkastettiin, vaatteet otettiin narikkaan ja sitten alkoi n. 40 minuutin jonotus kätteleen Presidenttiä ja hänen puolisoaan. Kättelyn jälkeen meidät ohjattiin yläkertaan huoneeseen, jossa olikin tarjolla kuuluisaa boolia. Huoneessa olikin minulle useita tuttuja, joten juttuun päästiin heti ja siellä seurattiin televisiosta sisään tulijoita.

Kun kättely loppui, alkoi varsinainen juhla kun alkoi ruokailut ja muut tarjoilut sekä tanssi. En ole varmaan 50-vuotisjuhlieni jälkeen Riitan kanssa tanssinutkaan, mutta siellä viihdyimme parketilla hyvin ja pitkään. Linnaa oli kiva kierrellä ja katsella sekä tavata aina välillä tuttuja ja vaihtaa kuulumisia heidän kanssaan. Kaiken kaikkiaan kiva kokemus ja olen iloinen kun puolisonikin viihtyi juhlassa ja koko tohinassa erinomaisesti.

Kirjoitettu aiheeseen Aiheeton.


Yhteisöllisyys on tärkeää

Oli helppoa lähteä Bulevardille blogistiksi kun omat ja puutarhureiden ajatukset laajemminkin ovat niin yhteneväisiä lehden kanssa.

Yhteisöllisyys on meille puutarhureille niin kuin Bulevardillekin tuttua ja tärkeää. Se edellyttää erilaisuuden hyväksymistä ja se avaa uusia näkökulmia yhdistystemme toimintaan. Hyvään yhteisöllisyyteen tarvitaan vuorovaikutusta ja runsasta osallistumista, jotta jokainen saa kertoa omista kokemuksistaan. Näin on mahdollista oppia kokemuksista ja parantaa jatkuvasti toimintaa sekä toimintatapoja.

Parasta yhteisöllisyydessä on mielestäni sen moninaisuus. Se, että nuoret mopojensa selässä, seniorit ja lapsiperheet, uratykit ja kotiäidit haluavat olla yhtä joukkuetta – samaa yhteisöä.

Olin huhtikuussa messuilla Tampereella, antamassa omasta puolestani kasvoja Suomen siirtolapuutarhaliitolle. Ilokseni siellä huomasin kuinka paljon nuoret lapsiperheet olivat kiinnostuneita alueistamme sekä siitä kuinka palstan voi hankkia. Siksi olin kovin iloinen heidän kiinnostuksestaan, kun tiedän, että juuri lapset ja lapsiperheet puutarhoiltamme puuttuvat. Lasten iloinen nauru ja leikit tekisivätkin puutarhoistamme aitoja perhe miljöitä sekä loisi jatkuvuutta hyvin hoidetuille palstoillemme.

Vaihtoehtoiset uusiutuvat energia muodot ja niiden suosiminen on luonnollisesti minulle, puutarhureille ja myös Bulevardillekin läheinen asia. Sähköasentajana ja yhteiskunnallisena vaikuttajana olen pyrkinyt aktiivisesti pitämään aihetta esillä, sillä pienilläkin askeleilla ilmastonmuutosta pystytään hillitsemään. Meille puutarhureille uusiutuvien energiamuotojen hyödyntäminen tuntuukin esimerkillisen luonnolliselta. Aurinkoenergia, ilma- ja maalämpöpumput yms. ovat tätä päivää ja sopivat erinomaisesti meidän puutarhoillemme.

Menneenä kesänä aurinkoisia kuumia viikkoja oli lukematon määrä. Kuumuus ja kuivuus koettelivat luontoa sekä ihmisiä niin, että kastella ja juoda piti erityisen paljon. Vedet olivat myös lämpöisiä, joten uimassa tarkeni käydä ja itse kävinkin ennätyksellisen paljon vedessä pulikoimassa.

Nyt ovat palstat ja mökit niin kuin kotipihatkin laitettu talvi kuntoon ja odotellaan Joulua, talvea ja hyviä hiihtokelejä.

Risto Aaltonen, Suomen Siirtolapuutarhaliiton puheenjohtaja

Kirjoitettu aiheeseen Aiheeton.