Aika olisi lahja, jonka haluaisin antaa ja saada.
Pikku-Liisa opettelee ajan käsitteitä. Joulunaikaan niiden hallitseminen on iso ilo. Varsinkin se, että huomaa ajan kuluvan ja jouluaaton tulevan aina vain lähemmäksi. Liisa kysyi, että onko nyt tänään. Vastasin, että aina on tänään.
Ajattelin asiaa vasta jälkeenpäin. Aina on tänään. Ei ole eilinen tai huominen, on tänään. Herään joka aamu päivään, joka on tänään. Minulla, niinkuin kaikilla muillakin on aina vain yksi päivä, tänään.
Se on kummallinen ajatus. Kummallinen siksi, että sehän on helpottava. Voin siis tehdä tänään vain sen, mitä tänään voi tehdä. Mitä yhdessä päivässä voi tehdä.
Aika muuttaa aikaa. Eikö olekin kummallista, että kun ihmisellä ei ollut koneita, laitteita, autoja, lentokoneita jne. hän silti ehti kasvattaa ruokansa, perheensä, tehdä työnsä, hoitaa toimensa ja vielä joskus juhliakin. Ainakin jouluna.
Missä on varastossa se kaikki säästynyt aika? Sinne varastoon haluaisin piipahtaa näin joulun alla ostoksille. Haluaisin pakettiin aikaa.
Aika on muuttanut aikaa silläkin tavalla, että aikaa ei enää ole. Meidän kaikkien tulee aina olla saamanteilla, koska meillä on kännykkä. Miksi se nyt ei vastaa? Missä se voi olla? Mitä se sillä kännykällä tekee, kun ei vastaa… Meillä on sähköposti. No johan on kumma, ei ole vastannut viestiini, vaikka sen lähettämisestä on jo tunti. Mitä se tekee kun ei ole koneensa ääressä? Kyllä sekin voisi lukea emailinsa kännykästään.
Nykyaikaisten ohjeiden mukaan meidän tulee jakaa aikamme neljään: työaika, vapaa-aika, lepoaika ja uniaika. Eli entisen kolmen sijaan tarvitsemme nyt neljää yksikköä, jotta muistamme vapaa-ajan aktiviteettien jälkeen levätä ennenkuin nukumme, jotta unemme olisi levollista. Voihan se olla viisautta, mutta kiirettä se lisää. Miten ihmeessä siihen päivään, joka on tänään, saan mahtumaan kaikki neljä yksikköä?
Haluaisin aikaa tehdäkseni pois kaikki keskeneräiset työt. Tehdäkseni valmiiksi myös kaikki tekemättömät kotityöt. Pitääkseni paremmin yhteyttä ystäviini, tuttaviini, sukulaisiini ja ehkä jopa tutustuakseni uusiin ihmisiin.
Haluaisin aikaa viettääkseni hyviä hetkiä lasteni ja lastenlasteni kanssa.
Itsekkyyden huipuksi vielä kerran haluaisin: Haluaisin aikaa ajatella. Ajatella sitäkin, miten aikani päivä päivältä, hetki hetkeltä lyhenee. Ajatella asioita tärkeysjärjestykseen, karsia turhia tekemisiä ja murheita pois, ajatella mitä elämässään haluaisi vielä tehdä, jos on aikaa. Haluaisin ajatella suuria. Miettiä elämän rakenteita, asenteita, suuntia ja syntyjä. Keksiä ideoita kaikenlaisiin asioihin.
Ilman ajatteluaikaa ei luovuus pysy hengissä. Enkä tarkoita pelkästään taiteellista luovuutta, vaan myös sitä lajia luovuutta, mitä ihminen tarvitsee selvitäkseen arjesta suurinpiirtein elinvoimaisena.
Hankalinta tässä jutussa on se, että kun on tässä aikaa ajatella kirjoittaessa, päätyy siihen kummalliseen lopputulokseen, että aikaa ei voi kukaan muu antaa minulle lahjaksi kuin minä itse. Voin antaa aikaa itselleni karsimalla pois turhat aikasyöpöt. Tietenkään en voi määritellä elämäni pituutta enkä sitä, kuinka monta tänään-päivää on edessäni, mutta voin päättää miten käytän päiväni, aikani enkä antaa muiden päättää sitä puolestani.
Nyt rupesi pelottamaan. Että minun pitääkin päättää ajankäytöstäni itse. Että en voikaan syyttää kiireestäni emailia ja kännykkää ja muita ihmisiä. Että minun itseni pitäisikin laittaa rajat asioille.
Nyt kyllä tarvitsen aikaa sulatellakseni tätä….
Levollista Joulua kaikille
toivottaa Maire
