Hiljaisuus

Mikä on vainoharhaisuuden huippu? Se on se, että kuljet Savonlinnassa keskellä kaupunkia talvi-iltana ja kuvittelet jonkun kulkevan takanasi. 

Näin kuvailevat savonlinnalaiset kaupunkinsa hiljaisuutta talvikautena.

Uudenvuoden päivänä, aamusella kymmenen aikoihin, saattoi yhtä hyvin Loimaalla kuvitella maan nielaisseen kaikki ihmiset – elokuvan painajainen oli toteutunut ja olin jäänyt maan päälle yksin. Ei yhtään ihmistä, ei yhtään autoa. Ei edes varista puiston puun oksalla.

Siunattu hiljaisuus, ajattelin, ja jatkoi matkaa pakollisella koirankakatusreissulla.

Pitkät pyhät ja kova pakkanen voivat olla kamala yhdistelmä ihmiselle, joka kaipaa seuraa ja toimintaa. Minulle ne ovat parasta levon aikaa siitä huolimatta, että töitä pitää tehdä joka päivä.  Ei niin, ettäkö en avaisi ovea sattumalta kahville poikkeavalle ystävälle. Ihan niin erakko en vielä ole. Mutta se rauha, joka huokuu hiljaisista huoneista, tekee hyvää sielulle. Se antaa mahdollisuuden kuulla ajatuksensa, vaikka tottahan siellä joukossa on niitäkin ajatuksia, joita ei haluaisi kuulla. Mutta pääkoppaansa on paha päästä pakoon, joten on parempi kuunnella ja koettaa ratkoa asioita sitä mukaa, kun ne päähän poksahtavat.  Sudokun ja palapelin tekeminen jäsentää ajatuksia, kokoaa repalaisia ideanpoikasiakin yhteen ja saattaa ne ehkä paperillekin asti.

Ei se aina ollut toive tai tavoittelun arvoinen tila. Oli aikoja, jolloin hiljaisuudessa yksinolo kammotti. Mutta aina tiesin, että joskus siihen on opeteltava, suostuttava ja jos siitä oppii nauttimaan, se on helpotus.

Poliisiylijohtaja Mikko Paatero sanoi harvinaisen fiksusti, kun häneltä kysyttiin Sellon ampumistapaukseen liittyen lakien koventamisesta yms. että mikään sellainen ei estä tämänkaltaisia tapahtumia, vaan ainoastaan se, että estämme ihmisten syrjäytymisen.

Wikipedia, elämämme selittäjä, kertoo syrjäytymisen tarkoittavan  ”yhteiskunnallisesta elämästä syrjään jäämistä. Ihminen voi syrjäytyä mm. työnteosta, opiskelusta, harrastuksista, yhteiskunnallisista vaatimuksista ja tuttavien näkemisestä. Hän voi viettää lähes koko aikansa yksin kotona.  Syrjäytymiseen liittyy usein keskeisesti toivottomuus, ihminen ei ole tyytyväinen tilaansa, mutta ei koe voivansa parantaa sitä mitenkään. Syrjäytyminen on yhteiskunnallinen ongelma. Syrjäytyneet ihmiset eivät ole yhteiskunnan tuottavia yksilöitä.”

Joskus jää miettimään sitä, että tarvitseeko jokainen asia nykyään uuden nimen. Miksi ei voi puhua yksinäisistä ihmisistä, miksi pitää vääntää siihen uusi nimi: syrjäytynyt.  Onko se vain keino etäännyttää asia? Aivan kuten puhumme sinkkusenioreista, emme yksinäisistä vanhuksista.  Eihän sinkkuseniori mitään apua tarvitse…

Poistuuko sana yksinäinen kielestämme kokonaan? Amerikkalaisen hapatuksen myötä yksinäisyydestä on tullut synti, jota ei sovi mainita.  En tiedä varmasti miltä tuntuu olla syrjäytynyt, mutta yksinäisyydestä on elämänmatkalta  kokemuksia  ja mietin onko niissä tunteissa eroa? 

Ulkopuolelle jättäminen on yksi koulukiusaamisen muoto.  Eli asia, josta siis me aikuiset arvostelemme ja paheksumme lapsia ja nuoria heidän niin tehdessään.

Sanotaan, että jokainen ihminen on kolmen ihmisen päässä toisesta. Eli esimerkkinä vaikka, että minä tunnen A:n, joka tuntee B:n, joka tuntee C:n…

Montako askelta minun siis pitäisi ottaa, jotta joku, joka on aivan yksin, ei enää olisi sitä?

Ei, en todellakaan tarkoita yhtä suurta perhettä tai muuta pateettista sontaa, vaan tavallista, arkista kanssakäymistä ihmisten välillä.  Merkityksellistähän on se, että tulee nähdyksi. Tulee kohdelluksi ihmisenä, tulee nähdyksi persoonana. 

Oli hyvin herättävää, kun keskustelussa koulukiusaamisesta eräs keskustelijoista sanoi, että mitä jos kysymys ei olekaan kiusaamisesta. Jos kysymys onkin siitä, että se on tapamme olla toisten ihmisten kanssa tekemisissä.  Jos emme osaa muuta. Jos lapset ja nuoret eivät ole saaneet mallia muusta.

Aihe tuskin ratkeaa yhdellä pohtimisella.  Hiljaisuudessa jatkuu ajatuksen kulku, ei ehkä koskaan suureen vastaukseen, ratkaisuun. Mutta ehkä siihen kohtaan, mikä muuttaa jotain omassa käyttäytymisessä. Muutahan ei voi muuttaa.

Maire